Ilkka Kantola - Kansandustaja
Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi
 

Perustuslakivaliokunnan demarit: Valiokunta nimesi noin 20 ongelmaa sotesta

22.02.2019
Tiedote 22.2.2019 19:10

Perustuslakivaliokunta on saanut tänään valmiiksi lausuntonsa koskien hallituksen uusinta sote- ja maakuntamallia ja sitä koskevaa sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnosta. Valiokunnan tehtävänä oli arvioida esitetyn sote-uudistuksen sisällön vaikutukset siihen, turvaako uudistus esitetyssä muodossaan ihmisten perusoikeuksien toteutumisen perustuslain edellyttämällä tavalla. Perustuslakivaliokunta oli tyytymätön noin kahteenkymmeneen sote-uudistuksen osa-alueeseen ja teki niistä valtiosääntöoikeudellisia ponsia. Perustuslakivaliokunta oli lausunnossaan yksimielinen.

– Sosialidemokraatit ovat tyytyväisiä siihen, että lausunnon mukaan sote- ja maakuntauudistuksessa maakunnilla pitää olla kyky kantaa päävastuu palvelujen tuotannosta sekä riittävä rahoitus perustuslain mukaisten palvelujen järjestämiseen, toteaa perustuslakivaliokunnan jäsen Ilkka Kantola.

Perustuslakivaliokunnan lausunnolla varmistetaan, että monituottajamallissa sote-palvelujen kokonaisuutta ohjaavasta asiakassuunnitelmasta vastaa aina viimekädessä maakunnan liikelaitos. Lisäksi valiokunta antoi selkeät ohjeet uudistuksessa toisiinsa kytkeytyvien maakuntauudistusta koskevien lakien asianmukaisesta käsittelyjärjestyksestä ja lakeihin mahdollisesti tarvittavista muutoksista, mikäli osaa lakipaketeista ei saada hyväksyttyä tällä vaalikaudella.

– Ongelmia oli muun muassa maakuntien rahoituksen riittävyyteen, kaikkein heikoimmassa asemassa olevien palveluiden turvaamiseen, profilointiin ja tietosuojaan, valiokunnan jäsen Maria Guzenina huomauttaa.

Guzenina painottaa myös, että järjestelmän oikeusvarmuus pitää varmistaa EU:n kilpailuoikeudellisesta näkökulmasta.

Yksi peruskysymyksistä on palveluiden riittävä rahoitus kaikissa tilanteissa. Perustuslakivaliokunta pyysi jo aiemmin vastausta liittyen sote-uudistuksen rahoituspohjaan ja poikkeustilainteisiin. Perustuslakivaliokunta vaati ponnessaan, että maakuntien lisärahoitusta on väljennettävä poikkeustilanteissa.

– Budjettirajoitteilla ei saa rajoittaa ihmisten perusoikeuksia, kuten sote-palveluiden riittävää saatavuutta. Ne ovat jokaisen suomalaisen perusoikeus, jota ei voi poikkeustilanteissakaan rajoittaa, toteaa Ville Skinnari.

Skinnarin mukaan on selvää, että uudessa sotessa on turvattava kaikkien, erityisesti ikääntyvien palvelut, kun palveluntarve kasvaa.

Kansalaisten perusoikeuksien turvaamiseksi perustuslakivaliokunta antoi tiukkoja ohjeita sosiaali- ja terveysvaliokunnalle lakipakettiin liittyvistä muutostarpeista.

– Jotkut hallituksen esityksen ongelmakohdista olisivat jo erillisinä heikentäneet tai jopa vaarantaneet uudistuksen alkuperäisten tavoitteiden toteutumisen eli palveluiden riittävyyden turvaamisen kaikille suomalaisille. Kokonaisuutena esitykseen sisältyy myös suurempi järjestelmän toimivuuteen liittyvä riski, toteaa Guzenina.

– Nyt on maan hallituksen tehtävä oma arvionsa uudistuksen kohtalosta, Guzenina päättää.
 

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu