Ilkka Kantola - Kansandustaja

Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi

 

Päiväkirja

Paremman työelämän liike
17.12.2013

Charles Chaplinin elokuva Nykyaika (1936) on puhutteleva kuvaus kiihtyvätahtisen työelämän vaikutuksesta yksilöön. Elokuvan kulkuri on liukuhihnatyössä terästehtaassa, jossa työnjohto vaatii yhä parempaa suoritusta. Lopulta kulkuri päätyy hermoromahdukseen ja mielisairaalaan. Chaplin kuvaus liukuhihnatyöstä ennakoi sitä työelämän huonontumisen historian kuvausta, josta viime vuosina on meillä Suomessa runsaasti kirjoittanut professori Juha Siltala.

Seurattuani 1980-luvulta saakka terveydenhuollossa toimivien ihmisten työelämän rytmiä, olen pannut merkille, että vastaava työelämän rytmin muutos on tapahtunut teollisuustyön ohella hoitoalalla. Chaplinin elokuvassa kulkurin hermoromahdusta edelsi työn tahdin kiristäminen niin, ettei erilliseen lounastaukoonkaan enää ollut aikaa. Lounastauko alkaa olla ylellisyyttä yhä useammilla työpaikoilla myös nykyisen työelämän puristuksissa. Eikä ole tavatonta kuulla työntekijän huokaisevan työpäivän lopulla, ettei ole ehtinyt edes vessassa käydä kun on koko ajan ollut niin kiire.

Lounastauko ei ehkä ole perustavimpia työelämän ihmisoikeuksia, mutta on selvää, että yhtäjaksoinen työ ilman mahdollisuutta hetken lepoon ja ravintoon on todella kuluttavaa ja pidemmän päälle terveydelle tuhoisaa. Väsymyksen ja alhaisen verensokeritason takia työsuorituksen laatu heikkenee, virheitä tulee enemmän eikä luovuudelle jää elintilaa. Jatkuva kiire on yleensä seuraus huonosta työn suunnittelusta, virheellisestä asioiden tärkeysjärjestyksestä tai huonosta työn johtamisesta. Joskus kiire on itse aiheutettua, eikä siinä mitään jos itse tykkää kiireestä eikä uuvu sen alle.

Kohtuuton työn määrä ja siitä aiheutuva ylikuorma kertoo yleensä työnantajan väärästä asenteesta. Työntekijä ei uskalla puolustaa itseään, jos pelkää menettävänsä työpaikkansa. Epävarmuudessa ja pelossa hän ponnistelee sen minkä jaksaa. Ennen pitkää tämä ilmapiiri näkyy asiakkaille. Asiakaspalvelutehtävissä toimiviin voi samanaikaisesti kohdistua kohtuuttomia vaatimuksia sekä työnantajan että asiakkaiden taholta. Tunne siitä, ettei selviydy töistä johtaa epäonnistumisen ja häpeän kokemiseen molempien edessä.

Asiakaspinnassa tapahtuva työ on erityisen vaativaa hoiva-alalla, terveydenhuollossa ja vanhuspalveluissa. Kansalaisen kokemus palvelun laadusta riippuu pääosin siitä, miten häntä on kohdeltu inhimillisen vuorovaikutuksen alueella. Kunnioittava, ystävällinen ja lämmin vuorovaikutus on parhaimmillaan osa vaikuttavaa hoitoa, sairaudesta tai oireista riippumatta. Siksi juuri hoiva-alalla on työnantajalla erityinen vastuu turvata henkilökunnan kyky ja edellytykset kunnioittavaan, ystävälliseen ja lämpimään vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa.

Hyvällä ja huonolla kohtelulla on taipumus siirtyä ylhäältä alas asiakaspintaan asti. Mitä paremmin työnantaja ja työnjohto kohtelevat työntekijöitä sitä paremmin työntekijät kohtelevat asiakkaita. Mitä aidompaa ja kestävämpää on työnantajan osoittama arvostus ja kunnioitus työntekijöitä kohtaan sitä vahvempaa ja sitkeämpää on työntekijöiden kunnioittava ja arvostava asenne potilaita ja asiakkaita kohtaan.

Chaplinin Nykyaika kuvaa hyvin sitä, miten käy kun työnantaja asettaa tuotannon tehokkuuden kaiken edelle. Hoiva-alan henkilöstömitoituksista on ollut paljon puhetta. Samoin on puhuttu tarpeesta nostaa julkisen sektorin tuottavuutta. Hoiva-alasta ei voi koskaan tulla liukuhihnatyötä. Se on käsityötä ainutkertaisten ihmisten ja yksilöllisten tilanteiden parissa. Jokainen hoivatyön teko on ainutkertainen teko ihmiselle hänen yksilöllisessä tilanteessaan. Tehostaminen ei saa merkitä inhimillisen vuorovaikutuksen vähentämistä entisestään.

Hoiva-alan asiakkaat, potilaat ja vanhukset tietävät, että kiire ja työn raskaus painavat heitä auttavia työntekijöitä. Ymmärrystä heitä kohtaan on paljon. Pettymys ja kiukku kohdistuvat niihin, jotka ovat vastuussa siitä, että kiire liian usein syö mahdollisuuden inhimilliseltä ja parantavalta vuorovaikutukselta hoitotilanteissa. Tarvitaan potilaiden kansanliike hoiva-alan työntekijöiden kohtuullisemman työelämän puolesta!

Jo riittää Välimereen hukkuminen
08.11.2013

Välimeren itä- ja eteläpuolen syvän ja pitkäaikaisen epävakauden synnyttämä pakolaistilanne näkyy kasvavana ihmisvirtana yli Välimeren kohti Eurooppaa. Matkalla kohti Lampedusaa osa ihmisvirrasta huuhtoutuu mereen ja hukkuu, kun laittomassa kuljetusbisneksessä ei ole mitään eettistä vastuuta. Laittomien maahantulijoiden paine EU:n Välimeren maihin näkyy valtionpäämiesten hätähuutona ja solidaarisuusvetoomuksina muille EU-maille. Merivalvontaa lisätään, jotta hukkumistapauksia ei tulisi sadoittain lisää.

Samaan aikaan EU työstää tärkeätä prosessia Välimeren alueen maiden kanssa tarkoituksena luoda pohjaa talouskasvulle, työllisyydelle ja kehitykselle Välimeren itä- ja eteläpuolen maissa. Kyseessä ei ole yritys palata siirtomaavallan aikaan, vaan pyrkimys rakentaa tasavertaiseen kumppanuuteen perustuvaa monialaista yhteistyötä, jonka tuloksena köyhyys ja turvattomuus vähenevät ja hyvinvointi ja vauraus kasvavat ihmisten arjessa kaikkialla Välimeren alueella.

EU:n laajentuminen itsenäisten kansallisvaltioiden yhteisönä on osoittautunut prosessiksi, jolla tällaisia tuloksia saadaan aikaan. Ylläpitämällä laajentumisnäköaloja ja avaamalla jäsenyysneuvotteluja EU on sekä asettanut haasteita että antanut toivoa naapureilleen. Laajentumisprosessit ovat olleet monimutkaisia ja joillakin kohdin ei ole onnistuttu parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteisön jäsenmaiksi on otettu maita jotka eivät ole kaikilta osin kriteereitä täyttäneet. Mutta kokonaisuutena arvioiden EU:n laajentuminen on ollut menestyksekäs prosessi, joka on luonut turvallisuutta, vakautta ja hyvinvointia Euroopassa.

Työn alla ovat parhaillaan Turkin jäsenyysneuvottelut. Juuri nyt on niin Suomessa kuin Turkissakin iloittu uuden neuvotteluluvun avaamisesta. Suomelle neuvottelujen eteneminen on iso asia, tapahtuihan niiden avaaminen Suomen puheenjohtajuuskaudella 1999.  Turkin pääministerin vierailulla Suomessa tällä viikolla todettiin, että neuvotteluihin on kulunut poikkeuksellisen pitkä aika. Olisi hyvä päästä eteenpäin, mutta ei liittymiskriteereitä löysäämällä vaan edistymällä itse asioissa ja neuvotteluissa askeleita ottamalla. Kun Turkki saavuttaa jäsenyyskriteerit, on EU:lla historiallinen mahdollisuus vahvistua rauhan ja hyvinvoinnin yhteisönä Aasian puolelle.

EU:n laajeneminen Turkin puolelle avaa uusia mahdollisuuksia islamilaisten kulttuurien kohtaamiselle. Eurooppa on perinteisesti kristinuskon ”etumaata”, mutta ei sellaisen kristinuskon, jossa poliittinen järjestelmä nojautuisi uskonnolliseen auktoriteettiin. Uskonnonvapaudesta on tullut eräs Euroopan keskeisimpiä arvoja. Euroopan historiassa uskonnonvapaus on varsin uusia asia. Meillä ovat tiedossa ne heikkoudet, jotka uskonnollisen auktoriteetin johdolla tehtyyn politiikkaan sisältyvät. Uskonnonvapaus on osa meidän demokraattista oikeusvaltiomalliamme, vaikkei uskonnonvapaus yksin takaakaan, että yhteiskunta muutoin olisi demokraattinen. Tämän mallin yhteensovittaminen erilaisten islamilaisten kulttuurien kanssa tulee luomaan uusia, mielenkiintoisia näköaloja ja mahdollisuuksia.

EU tarvitsee pitkän aikavälin näköaloja. Välimeren alueen yhteistyön kehittäminen on mahdollista ja välttämätöntä, jotta erot hyvinvoinnissa ja vakaudessa Välimeren eri puolilla eivät johtaisi ihmisten epätoivoisiin matkoihin yli tuon meren. Ei tulisi kokonaan tyrmätä ajatusta, että Välimeri voisi jossain tulevaisuudessa olla EU:n sisämeri ja yhteinen rauhan meri.

Pascalin vedonlyönti ja rikosoikeus
22.10.2013

Filosofi Blaise Pascal (k. 1662) harrasti aikansa tiedemiesten tapaan filosofiaa, luonnontieteitä ja teologiaa. Pascal tunnetaan muun muassa todennäköisyysteorian kehittäjänä. Uskonnollisena ihmisenä hän pohti myös Jumalan olemassaoloa ja oli kiinnostunut erilaisten jumalatodistusten mahdollisuudesta. Tiukkana luonnontieteilijänä Pascal ei pitänyt mahdollisena todistaa Jumalan olemassaoloa. Mutta hän muotoili ajatuskulun, joka hänen mielestään osoittaa, että Jumalaan uskominen on kannattavaa.

Blaise Pascal tiesi kristinuskon opettavan, että usko Jumalaan avaa henkilölle oven kuoleman jälkeiseen maksimaaliseen hyvään ja, että uskovaisen ihmisen on elämänsä aikana luovuttava monista maallisista nautinnoista ja iloista. Pascal vertaa uskovaisuutta harkitsevan ihmisen tilannetta vedonlyöntitilanteeseen, jossa panoksina ovat maallisen elämän nautinnot ja kuolemanjälkeisen elämän nautinnot.

Todennäköisyysteorian kehittäjänä Blaise Pascalin tärkeä oivallus oli yhdistää vedonlyönnin erisuuruiset panokset niiden todennäköisyyteen. Pascal ajatteli, että todennäköisyydet maallisten ja kuoleman jälkeisten nautintojen kohdalla ovat erilaiset. Luopuessaan maallisista nautinnoista ihminen tietää, että menetyksen todennäköisyys on 100%. Valitessaan kuolemanjälkeiset nautinnot ihminen tietää, että niiden todennäköisyys on alle 100%, koska Jumalan olemassaoloa ei voi pitävästi todistaa.

Rationaalisessa vedonlyönnissä panosten suuruus ja todennäköisyys yhdistetään kertolaskulla, jolloin tulokseksi saadaan suositus parhaaksi valinnaksi. Maalliset nautinnot muodostavat parhaimmillaankin arvoltaan äärellisen panoksen, mutta taivaalliset nautinnot äärettömän arvokkaan panoksen. Vedonlyöntitilanteessa henkilön valittavana on siten äärellisen hyvän varma menetys tai äärettömän suuren hyvän todennäköinen / mahdollinen menetys. Kun ääretön kerrotaan vaikka kuinka pienellä luvulla, saadaan kertolaskun tulokseksi ääretön. Pascalin mielestä pienikin mahdollisuus sille, että Jumala on olemassa johtaa rationaalisen ihmisen päätymään siihen, että kannattaa ryhtyä uskovaiseksi.

Hallituksen esitys eduskunnalle syyteneuvottelua koskevaksi lainsäädännöksi ja syyttämättä jättämistä koskevien säännösten uudistamiseksi (HE 58/2013 vp) asettaa rikoksesta epäillyn tilanteeseen, joka muistuttaa edellä kuvattua uskovaiseksi ryhtymistä harkitsevan tilannetta.

Syyteneuvottelumahdollisuuden tuominen suomalaiseen rikosoikeuteen on merkittävä uutuus. Lakiesitys tähtää oikeudenkäyntiprosessien nopeuttamiseen palkitsemalla rikoksesta epäillyn lievemmillä rangaistuksilla, jotta hän tunnustaisi rikoksensa. Prosessien nopeuttamisella haetaan rahallisia säästöjä. Palkintona rikoksen tunnustamisesta olisi hallituksen esityksen mukaan syyttäjän sitoutuminen vaatimaan rangaistusta tavanomaista lievemmältä asteikolta. Yksittäisen rikoksen tunnustamisesta palkittaisiin myös siten, että saman henkilön tekemiksi epäiltyihin muihin rikoksiin kohdistuva esitutkinta lopetettaisiin.

Mihin tahansa rikokseen ei syyteneuvottelua voitaisi käyttää. Hallituksen esityksessä todetaan: ”Syyteneuvottelua koskevat säännökset soveltuisivat rikoksiin, joista ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin kuusi vuotta vankeutta, ei kuitenkaan henkeen tai terveyteen kohdistuviin rikoksiin taikka seksuaalirikoksiin, jotka loukkaavat seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai kohdistuvat lapsiin.”

Rikoksesta epäillyllä on tällaisessa tilanteessa kaksi vaihtoehtoa. On mahdollista, että kieltäytymällä tunnustamasta rikosta hän välttyy rangaistukselta kokonaan. Syyteneuvottelutilanteen lähtökohta on aina se, ettei syyllisyydestä ole tutkinnassa toistaiseksi saatu pitävää näyttöä. Siksi on perusteita rikoksesta epäillyn uskoa, että on olemassa jonkinlainen todennäköisyys sille, että hän voisi kokonaan välttyä rangaistukselta.

Toisaalta on olemassa tunnustamisen vaihtoehto. Valitessaan tunnustamisen, henkilö tietää 100%:n todennäköisyydellä, että rangaistus tulee. Mutta hän tietää myös, että rangaistus on varmasti pienempi kuin se rangaistus, joka on odotettavissa, mikäli hänet tutkinnan jälkeen todetaan ja tuomitaan syylliseksi. Koska rangaistus kummassakin tapauksessa on äärellinen, on rikoksesta epäillyn vedonlyöntitilanne toisenlainen kuin Pascalin klassisessa esimerkissä. Rikoksesta epäilty joutuu punnitsemaan vaihtoehtoisten seuraamusten suuruutta ja tutkinnasta syyttömänä selviytymisen todennäköisyyttä.

Blaise Pascalin esimerkkitapauksena oleva ihminen voi ajatella, että uskovaiseksi voi ryhtyä myöhemminkin kun on ensin nauttinut osansa maallisista iloista. Vedonlyöntiä äärettömän hyvän puolesta voi siirtää tulevaisuuteen. Hallituksen lakiesityksen mukaan rikoksesta epäilty voi puolestaan perua ”vetonsa” milloin tahansa. Kuullessaan hänelle määrätyn rangaistuksen, tuomittu voi – esimerkiksi pettyneenä rangaistuksen kovuuteen - perua tunnustuksensa, jolloin asian tutkinta käynnistyy uudelleen niin kuin mitään tunnustamista ei olisi tapahtunutkaan. Syytettä ajavan kannalta lisävaikeutta tulee siitä, ettei syyteneuvottelussa syntynyttä aineistoa saa jatkossa hyödyntää syytteen ajamisessa. Kuinka paljon tässä säästyy oikeuslaitoksen resursseja, jää nähtäväksi mikäli laki säädetään.

 

 

Michelangelo näki ICT:n voiman
16.10.2013

Paavin asumuksena toimivassa Vatikaanin palatsissa sijaitsevassa Sikstiiniläiskappelissa sijaitsee maailman  tunnetuimpia freskoja. Siellä on muun muassa Michelangelon maalaukset Viimeinen tuomio ja Adamin luominen. Kappeli on peräisin 1400 luvun lopulta. Michelangelon freskot ovat syntyneet 1500 luvun alussa, jolloin hän sai tehtäväkseen toteuttaa kattoholviin laajan, paavin tilaaman kuvaohjelman. Michelangelo innostui itse laajentamaan ohjelmaa niin, että tuloksena oli lopulta yli 300 hahmoa.

Holvikaton keskellä olevat maalaukset kuvaavat luomista. Kuvissa Jumala esiintyy harmaatukkaisena ja partaisena hahmona, joka on toimeliaan oloinen. Yleisesti tunnetuin näistä freskoista on Adamin luominen. Siinä alaston Adam makaa maassa, tomussa. Jumala näyttää tulevan häntä kohti jostain ylhäältä. Tarkkaan ottaen kyseessä ei ole Adamin luominen maan tomusta, vaan yhden yksityiskohdan, yhden hetken, kuvaaminen tuosta myyttisestä kertomuksesta. Taiteilija on pysäyttänyt kuvan siihen kohtaan, jossa Adamin keho oli jo muotoutunut luomistyön tuloksena. Ihmisen luomisen työn loppuun saattamiseen tarvittiin enää vain se, että Jumala antaa Adamille elämän hengen.

 Kuvassa Adamin käsi on hieman koholla. Sormet ovat ojossa kohti Jumalaa. Luoja laskeutuu yläilmoista samoin käsi ojennettuna ja sormet kurottautuen kohti sitä josta luodaan ihminen. Taideteoksen katsoja kiinnittää väistämättä huomion sormiin, Jumalan ja Adamin, joka lähestyvät toisiaan. Luominen tapahtuu kosketuksen kautta. Ihmiseksi tulemiseen tarvittava ohjelmisto siirtyy sormenpäiden kosketuksella. 

Nyt näyttää siltä, että VTT Suomessa on keksinyt saman kuin Michelangelo 500 vuotta aikaisemmin. Ohjelmisto siirtyy sormenpään kosketuksella.

 Victoriamedian tekniikkauutisissa kerrotaan, että VTT:n tuoreen keksinnön avulla kuvat ja videot siirtyvät koskettamalla kännykästä toiseen

 Uutisessa kerrotaan: ”VTT:n kehittämän ratkaisun ansiosta tiedostoja voidaan ottaa, antaa ja jakaa nykyistä vaivattomammin. Esimerkiksi rakennekynnellä voi koskettaa toisella näytöllä olevaa tiedostoa, jolloin se siirtyy kynteen ja sitä kautta kaverin kännykkään. Siinä korostuvat intuitiivisuus ja vuorovaikutteisuus. Uudet InTouch-käyttöliittymät ovat kuluttajalle helppokäyttöisiä, ja ne ovat yhteen toimivia digitaalisten laitteiden ja esineiden maailmassa.

 Uusi käyttöliittymä-konsepti mahdollistaa myös täysin uudenlaiset, vuorovaikutteiset laite- ja tuotekategoriat ja -sukupolvet sekä samalla uuden liiketoiminnan syntymisen. Sovelluskohteita voivat olla mm. digitaaliset laitteet, autot, teollisuus, logistiikka ja terveysala. Innovaatiosta on jätetty myös patenttihakemus.

Nykyisin datan siirto laitteiden kesken toteutuu lähinnä joko muistitikulla, lyhyen kantaman (esim. bluetooth) point to point -yhteydellä tai pilvipalvelulla (jakopalvelut). Näissä kaikissa on keskeinen toimintakehikko perinteisiin laitteisiin ja vakiintuneisiin käyttötapoihin. 

InTouch-käyttöliittymä toimii kosketusnäyttöjen kanssa ja on NFC-standardin mukainen. InTouchin avulla voi siirtää tiedostoja suoraan tai pilvipalvelun kautta. Myös turvallisuus ja yksityisyys kyetään säilyttämään integroitavien turvallisuustoimintojen ansiosta.” (Lähde: Victoriamedia) 

Kyse on luomisesta, ihmisen luovuudesta ja ennakkoluulottomuudesta. Minusta tuo on todella hieno uutinen. Kädet ovat jo muutenkin valtavan monipuolinen ja monikäyttöinen kehonosa. Ja nyt niiden kapasiteetti kasvaa entisestään. Käsillä tekeminen saa uutta sisältöä. Nyt ei muuta kuin perehtymään rakennekynsiproblematiikkaan. Lykkyä tykö. Ihan varmaa on, että Michelangeloa hymyilyttää.

Työttömällä oikeus itsekunnioitukseen
20.09.2013

Kirjoitettuani ylioppilaaksi Naantalissa 1976 olin ennen yliopisto-opiskeluani 70-luvun lopulla sekalaisissa töissä. Betonianturan valamista Naantalin Naviren telakan altaan pohjalla, korjaus- ja huoltotöitä oman yrityksen puitteissa Naantalin luostarinkirkon tornissa, pappilaremonttia ammattikirvesmiehen kanssa, kattopaanujen tuotantolinjan kehittämistä omalla verstaalla, propsien ja polttopuun ajoa Ajolan metsästä Rymättylässä, kiviaidan rakentamista Naantalin hautausmaan laidassa.

Haalarit tulivat siinä määrin tutuksi vaatekappaleeksi, etten niihin pukeutunut vappuna opiskeluriennoissa aloitettuani Helsingin Yliopistossa 1979. Valmistumista yliopistosta keväällä 1985 vauhditti se, että työmarkkinoilta otettiin yhteyttä ja kiirehdittiin. Sen jälkeen onkin kiirettä pitänyt vaikka työurani on muodostunut ihan erilaiseksi kuin teologiseen pyrkiessäni kuvittelin. Muutama tauko palkkatyöstä on ollut siksi, että jättäydyin joksikin aikaa päätoimiseksi tutkijaksi apurahojen varaan. Toinen katkos johtui jäämisestä vanhempainvapaalle lapsen äidin rientäessä työelämään.

Vuosia sitten luin kiinalaisen naisen kirjoittaman kertomuksen Maon Kiinassa toteutetusta ns. kulttuurivallankumouksesta. Kyseessä on Jung Changin omaelämänkerrallinen romaani ”Villijoutsenet”. Kulttuurivallankumouksen ideana oli kumota vallitseva hiearkia radikaalilla tavalla. Opettajilta vietiin asema ja auktoriteetti. Koululaiset ja opiskelijat nostettiin opettajien paikoille.  Pitkälle koulutettua väkeä siirrettiin maalle ja metsiin yksinkertaisiin koulutusta vaatimattomiin töihin. Lukemani kirjan mukaan seuraukset olivat pääosin kammottavia. Valtava määrä resursseja hukattiin, kun maa ajautui kaaokseen.

Kirja tuli mieleeni, kun panin merkille maassamme uudelleen kasvavan innostuksen, että työttömiä pitäisi panna risusavottaan heidän ”osallistamisekseen.” Eräiden asiantuntijoiden mukaan tällainen menettely tekisi hyvää työttömille itselleen ja ehkäisisi syrjäytymistä. Pari tuntia päivässä risusavottaa tekee hyvää kenelle tahansa. Ja onhan se oikein, että työttömyyspäivärahasta tehdään ”vastikkeellista”. (Onko jokin muu vakuutuskorvaus vastikkeellista?)

Enpä tiedä. Riittäisikö työstä saatava palkka synnyttämään kokemuksen työn mielekkyydestä? Mitä kustannuksia yhteiskunnalle tulisi työn organisoimisesta, ihmisten matkustamisesta metsään ja takaisin, risujen kuljettamisesta polttolaitokseen tai bioöljytehtaalle? Vaarana on, että keinotekoisista pari-tuntia-päivässä – töistä työttömyysturvan ehtona tulisi  sellaisia kuin, että tehtävänä on siirtää tuolia huoneen nurkasta toiseen kaksi tuntia päivässä.

Kun asenteet yleisesti ottaen ovat kovenemassa kireän taloustilanteen vuoksi, tulee varoa sellaisia ratkaisuja, jotka entisestään syövät työttömäksi joutuneiden itsetuntoa ja itsekunnioitusta. Ihmisen itsekunnioitus on tärkeimpiä henkisiä voimavaroja, joiden varassa kaikki työnteko, vastuun kantaminen ja luova suunnittelu ja ideointi lepäävät. Mitä vahvemmin työttömyysturvajärjestelmä murtaa ihmisten itsekunnioitusta, sitä nopeammin heikkenee työttömien työkyky ja työmarkkina-asema. Jo nyt tiedetään, että osa aktivointitoimista on tässä mielessä epäonnistuneita. Ihmisiä saatetaan toistuvasti pitää kursseilla, joilla he eivät opi mitään uusia valmiuksia. Tämä on ymmärrettävästi äärimmäisen turhauttavaa ja syö vähitellen myös itsekunnioitusta.

Olennaista ovat toimet, joilla ylläpidetään työttömän ammattitaitoa tai autetaan häntä löytämään uusi ammatti. Työttömyysaikana tulisi pyrkiä parantamaan työntekijän työmarkkinakelpoisuutta – ei laskemaan sitä. Olennaista ovat toimet, joilla autetaan työttömiä olemaan sitketä ja johdonmukaisia työn hakemisessa. Olennaista on että seurataan ja huolehditaan työttömän terveydenhuollosta ja taloudellisesta turvasta niin että hän selviytyy arjesta työttömyysaikanaan.

On hyvä, jos yhteiskunta kykenee tarjoamaan erilaisia aktiviteetteja työttömän arjen virkistykseksi. Olkoon ne sitten vaikka marjanpoimintaa, lehtien haravointia tai risusavottaa, jos sellaisen järjestämiseen julkisella rahoituksella on mahdollisuuksia. Tuloksena voi olla hyödyllistä sosiaalista elämää ja päivärytmin runkoa, parhaimmillaan uusia taitojakin. Mutta nämä asiat koetaan toisenlaisella tavalla, jos niistä tehdään pakollisia uhalla että työttömyysturva heikennetään tasolle, jolla on mahdotonta selviytyä. Vapaaehtoistyölle on paljon mahdollisuuksia, mutta siinäkään ei tule mennä alueille tai laajuuteen, jossa saadaan aikaan lisää työttömyyttä.

Jos julkinen valta nyt munaa ryhtymällä työttömien itsekunnioituksen murentamiseen, vahinko tulee olemaan suuri. Saamme kasvavan joukon hyvin koulutettuja mutta työkyvyttömiksi ”osallistettuja” ammattitutkinnon suorittaneita, maistereita ja tohtoreita. Kiinan kulttuurivallankumous nousi katkeruudesta silloisia eliittejä kohtaan ja johti valtavaan resurssien tuhlaamiseen. Minusta meillä ei ole varaa tähän.

Opetuksen taso on turvattava
06.09.2013

Vierailin muutama vuosi sitten Unkarissa sivistysvaliokunnan edustajana. Tapasimme Budapestissa Unkarin koulutuspolitiikan edustajia. Keskustelimme koulutuksen merkityksestä yhteiskunnan kehitykselle ja vertailimme koulutusjärjestelmiemme eroja. 

Hallituksen viime viikolla tekemät rakennepoliittiset ratkaisut lähentävät joiltakin osin suomalaista järjestelmää Unkarin suuntaan. Unkarissa oppivelvollisuus kestää 18 ikävuoteen asti. Suomessa uusi linjaus pidentää oppivelvollisuutta nykyisestä yhdellä vuodella. Oppivelvollisuus ei jatkossa pääty peruskoulun loppumiseen, vaan uudistus tähtää siihen, että oppilas saa toisen asteen opinnot hyvään alkuun ja jatkaa sitten vapaaehtoisesti tutkintoon asti. 

Oppivelvollisuuden pidentäminen luo sillan perusopetuksen ja vapaaehtoiselta pohjalta syntyvän opiskelun välille. Oppivelvollisuuden pidentäminen merkitsee samalla subjektiivista oikeutta opiskelupaikkaan peruskoulun jälkeen. Kun kyse on oppivelvollisuudesta, on lähtökohtaisesti niin, että julkinen valta vastaa oppimateriaalikustannuksista. Tämä lisää välittömästi kuntien taloudellista kuormaa, mutta johtaa tuon kuoman kevenemiseen pidemmällä aikavälillä, kun yhä harvempi nuori putoaa sivuun ja menettää jalansijansa. 

Perustellusti on muotiin tullut korostaa, että ennaltaehkäisevän toiminnan tulee saada enemmän tilaa hyvinvoinnin edistämisessä, jotta saavutetaan kustannussäästöjä ja vähennetään inhimillistä kärsimystä. Opiskelumahdollisuuksien määrän ja laadun kehittäminen on vaikuttavimpia ennalta ehkäisevän toiminnan muotoja. Rahallinen satsaus oikeaan kohtaan tässä vähentää kustannuksia korjaavan toiminnan puolella. 

Suomen ei tule lähestyä Unkaria kaikessa koulutuspolitiikassa. Unkarin vierailullamme vaihdoimme myös kokemuksia opettajainkoulutuksesta. Meille kerrottiin, että Unkarin koululaitoksen kehittämisen keskeisiä ongelmia on vaikeus saada hyviä opettajia. Opettajien palkkaus on heikolla tolalla, minkä takia alalle hakeutuu sellaista väkeä, joka ei kykene raivaamaan tietään paremmin palkattuihin ammatteihin. 

Suomessa hallituksen rakenneuudistuspakettiin kuuluu kuntien tehtävien ja velvoitteiden merkittävä karsiminen. Säästöjä on löydettävä miljardin verran. Tehtävä on äärimmäisen vaativa. Yksi houkutteleva mahdollisuus olisi alentaa kuntien palveluksessa olevien kelpoisuusvaatimuksia joillakin kohdin. Matalampi koulutus, matalampi palkkaus, on logiikka, joka tuon takana on.  Aloitteita kelpoisuusvaatimusten alentamisesta on ajoittain esitetty myös Sdp:n puoluekokoukselle. Kyseessä on tosin tällöin ollut pyrkimys helpottaa työvoiman saamista, ei niinkään etsiä rahallisia säästöjä. 

Nyt taustalla kummittelee taloudellisten säästöjen draiveri. Varjeltakoon meitä nyt siltä, että alkaisimme alentaa opettajien kelpoisuus tai koulutusvaatimuksia säästösyistä. Hallitusohjelman mukaan Suomi tähtää maailman kärkeen koulutus- ja osaamistasossaan. Tämä tavoite ei ole itsetarkoitus vaan se palvelee kansakunnan menestystä ja hyvinvointia laajemmin. Korkea koulutustaso ylläpitää ja vahvistaa kykyämme käydä tasapainoista kauppaa avoimessa maailmassa ja huolehtia hyvinvointivaltion taloudellisista ja filosofisista edellytyksistä. 

Nopeasti muuttuvassa viestinnän ja vuorovaikutuksen maailmassa myös opettajainkoulutuksen uudistamisen on oltava jatkuvaa. Digitaalinen teknologia avaa mahdollisuuksia aivan uusille vuorovaikutuksen ja oppimisen muodoille perinteisten muotojen rinnalle. Näiden käyttöön ottamiseksi ei riitä teknologian hankinta vaan lisäksi tarvitaan syvällisiä muutoksia opetuksessa ja opettajainkoulutuksessa. 

Minä näen edessä valtavia uusia mahdollisuuksia. Niitä ei saa mitätöidä lyhytnäköisillä rakenneratkaisuilla, jotka uhkaisivat opetuksen laadun jatkuvaa kehitystyötä. Opetuksen taso on turvattava. Se johtaa hyvään elämään.

Päämääräjohtoiseen politiikkaan!
06.08.2013

Liityin Sdp:n jäseneksi syksyllä 2006 lähdettyäni Varsinais-Suomesta eduskuntavaaleihin ehdokkaaksi. Kun minulle avattiin mahdollisuus päästä mukaan yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, halusin tuota mahdollisuutta käyttää. Sosialidemokraattinen puolue nautti silmissäni arvostusta, koska olin selvillä puolueen aikaansaannoksista ja kun katsoin minkälaisten arvojen ja periaatteiden varaan puolue sanoo toimintansa perustuvan. Vaaleissa 2007 riittävän moni varsinaissuomalainen tuki siirtymistäni politiikkaan ja työni kansanedustajana ja puolueessa alkoi.

Tultuani valituksi puolueen varapuheenjohtajaksi osallistuin puoluehallituksen työhön ja edustin puoluejohtoa puhujamatkoilla eri puolella Suomea. Varapuheenjohtajan tehtävä oli erinomainen mahdollisuus tutustua puolueeseen niin johdon kuin piirienkin tasolla. Eduskuntatyö valiokunnissa ja eduskuntaryhmässä avasi silmät näkemään kansanedustajan yhteiskunnallisen vaikuttamisen rajoja ja mahdollisuuksia.

Enemmän kuin tiesin, näyttää politiikka olevan puolueen kilpailua toisten puolueitten kanssa ja niitä vastaan. Aikaisempi pitkä työurani kirkon palveluksessa ei ole ollut parasta valmennusta poliittiseen kamppailuun. Suomessa ev.-lut. kirkon ei ole muutamaan vuosisataan tarvinnut kilpailla toisten kirkkojen tai uskontokuntien kanssa samalla viivalla. Taktisten kuvioiden rakentamisen sijaan se on voinut keskittyä itse asettamiensa päämäärien tavoittelemiseen ja tehtävien toteuttamiseen.

Etäältä katsoen, ennen politiikkaan siirtymistäni, myös Sdp:n toiminta on näyttänyt suoralta, selkeältä ja päämäärätietoiselta. Vaikka puolue on joutunut tietysti taistelemaan asemastaan poliittisella kentällä, sen asema ja vaikutusvalta on näyttänyt tukevalta ja vankalta. Epäilemättä on niin, että poliittisia ja taktisia näkökulmia on kaiken aikaa hiottu ja sovellettu käytäntöön, mutta kauempaa katsoen yleisvaikutelma on ollut, että toiminta ja ratkaisut rakentuvat päämäärästä käsin.

Uskon, että lisäkseni moni muu toivoo, että politiikka voisi olla nykyistä vahvemmin päämääräjohtoista ja että nykyistä vähemmän avausten pontimena olisivat ilmeisen taktiset vaikuttimet. Politiikan monien aktiivitoimijoiden näkemys tosin saattaa olla päinvastainen. Mutta aktiivitoimijoiden odotukset eivät ole samat kuin kansalaisten suuren enemmistön. Molemmat ovat omalla tavallaan oikeassa. Itse koen, että taktinen näkökulma etsii välittömiä poliittisia voittoja. Päämääräjohtoinen näkökulma sen sijaan tuottaa voittoja vasta pidemmällä aikajänteellä.

Jälkimmäisen kiistämätön etu on johdonmukaisuuden ylläpitäminen. Kokemus johdonmukaisuudesta lienee ratkaiseva tekijä luottamuksen syntymisessä. Omalta poliittiselta liikkeeltään ja puolueelta, jolle antavat äänensä, kansalaiset odottavat johdonmukaisuutta. Uskallan arvioida, että hallituisyhteistyökin on sitä sujuvampaa, mitä selkeämmin eri hallituspuolueet toimivat päämääräjohtoisesti omien arvojensa pohjalta ja mitä vähemmän sopimuksia sorvataan taktisen puhunnan värittämässä vuorovaikutuksessa.

Päämääräjohtoisuuden valitseminen taktisen näkökulman sijaan ei tarjoa yksinkertaista ratkaisua. Jotta voisi toimia päämääräjohtoisesti, on puolueen kyettävä asettamaan uskottava ja aito päämäärä yhteiskunnalliselle vaikuttamiselleen. Ainakin osittain oikeassa ovat ne, jotka arvioivat, että Sdp:n vaikeuksien taustalla on se tosiasia, että suuri osa puolueen aikanaan asettamista päämääristä on toteutunut. Tätä onnistumista kuvaavat monet kansainväliset mittaukset, joissa suomalainen yhteiskunta sijoittuu korkealle.

Samalla on selvää, että maailma ei ole valmis. Yhteiskunnallisella vaikuttamisella on edelleen mielekästä tehtävää. Eikä kyse ole pelkästään saavutettujen etujen puolustamisesta ja rakennetun hyvän varjelemisesta. Päämäärä ei voi olla menneisyydessä, vaan se on kyettävä näkemään tulevaisuudessa.

Palaan vielä päämääräjohtoisen politiikan puolustamiseen. Koulutustaustani ja aikaisempi työurani tarkoittavat, että miellän itseni enemmän asiantuntijatyyppiseksi kuin poliittis-taktiseksi vaikuttajaksi. Käsitykseni on, että poliitikkojen olennaisin tehtävä on yhteiskunnallisten päämäärien ja tavoitetilojen asettaminen sekä visiointi, eli näkyjen ja näkemysten julkilausuminen. Asiantuntijoiden tehtävänä on faktatiedon pohjalta rakentaa keinot, joilla päämääriä lähestytään.

Kun asiantuntijat usein tuottavat vaihtoehtoisia keinoja, polkuja päämäärään, on politiikan paikka jälleen siinä, millaisten arvojen perusteella valinta vaihtoehtoisten keinojen välillä tehdään. Keinojen valinnan tulee perustua samoihin arvoihin, joihin päämäärät perustuvat. Muussa tapauksessa toiminta, vaikka näyttäisikin taktisesti viisaalta, paljastuu epäjohdonmukaiseksi ja luottamus toimintaan rapautuu.

Sdp:ssä puramme tuntojamme nyt historiallisen alhaisen gallupkannatuksen johdosta. Minun jäsenyysaikanani puolue on menettänyt enemmän kuin kolmanneksen kannatuksestaan. Olen hämmentynyt ja yritän ponnistella omilla ajatuksillani. Ymmärrän, ettei taktista lähestymistapaa politiikan tekemiseen voi kokonaan sivuuttaa. Mutta jos puolue haluaa rakentaa vahvaa kivijalkaa tulevaisuuttaan varten, en näe muuta viisautta kuin vahvistaa päämääräjohtoista politiikan tekemisen tapaa lähtien selkeiden, tässä ajassa aitojen ja uskottavien päämäärien asettamisesta yhteiskunnalliselle vaikuttamisellemme. Eduskuntavaalit 2019 eivät ole liian pian sille, että hyvin tehty kivijalka palauttaisi puolueen vaikutusvallan maan asioiden hoitamisessa.

Maakuntamalli vai sote-alue
27.05.2013

Koska sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiskustannukset muodostavat valtaosan kuntien budjetista, on näiden palvelujen järjestämisessä kyse merkittävästä vallan käytöstä. Meneillään olevassa kuntarakenteen kehittämisessä ja sote-palvelujen järjestämislain uudistamisessa puututaan voimakkaasti siihen, miten tämä valta jatkossa jaetaan.

Palvelujen järjestämiseen tarvittavan rahan määrä riippuu enimmäkseen muista asioista kuin vallanjaon rakenteesta, mutta järkevällä vallanjaolla voidaan edistää toiminnan tehokkuutta ja voimavarojen mielekästä käyttöä. Sillä, miten päätösvalta sote-palvelujen järjestämisessä jaetaan, on vaikutuksensa ihmisten yhdenvertaiseen pääsyyn palvelujen piiriin.

Kansanvaltaisessa järjestelmässä päätösvalta rakentuu niiden varaan, joita päätökset koskevat. Sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen osalta päätökset koskevat heitä, jotka veroillaan rahoittavat palvelujen tuotannon ja heitä, joka ovat palvelujen käyttäjiä. Perinteisesti nämä ovat olleet yksi ja sama ryhmä. Jatkossa palvelujen käyttäjät saattavat maksaa veronsa eri kuntaan kuin missä he palveluja käytävät.

Hallituksen pyrkimys vahvoihin peruskuntiin nojautuvaan järjestelmään sisältää juuri tämän ajatuksen. Päätösvaltaa palvelujen järjestämisessä käyttäisivät valtuutetut, jotka ovat vaaleissa saaneet valtansa kuntalaisilta. Tavoitteena on purkaa sellaiset vallankäytön rakenteet, joissa päätösvaltaa käytävät henkilöt, jotka eivät ole saaneet valtaansa kuntalaisilta välittömissä vaaleissa. Näitä rakenteita on sosiaali- ja terveyspalveluissa syntynyt erityisesti erikoissairaanhoidon tasolle, kun palvelujen vaativuus ja potilaiden suhteellinen vähäisyys on pakottanut kunnat tekemään yhteistyötä palvelujen järjestämisessä.

Kokemus siitä, että vaativien palvelujen järjestäminen edellyttää suurta väestöpohjaa, on yhteinen. Hallituksen nyt virittämän uudistushankkeen taustalla on lisäksi yhteinen käsitys siitä, että kuntatasolla toteutetun perusterveydenhuollon tilanne on surkea. Jonot lääkärin vastaanotolle ovat sietämättömän pitkät. Jotta tilannetta voitaisiin parantaa, on päätetty erikoissairaanhoidon ja perusterveydenhuollon yhdistämisestä. Tarkoituksena on olennaisesti vahvistaa terveyskeskusten palvelukykyä ja kiinnostavuutta työpaikkana.

Jotta tämä yhdistäminen olisi mahdollista, tarvitaan järjestäjätahon taakse suurempaa väestöpohjaa, vähintään sellaista kuin erikoissairaanhoidossa nyt on. Muutoinhan erikoissairaanhoidon taso ja tehokkuus romahtaisivat tai kustannukset nousisivat pilviin. Riittävän suureksi sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestäjätahoksi hallitus haluaa uudet, elinvoimaiset ja vahvat peruskunnat. Eduskunnan käsittelyssä olevaan kuntajakolakiin on kirjoitettu kuntarakennetta koskevat tavoitteet. Laki velvoittaa kuntien selvittämään tavoitteiden mukaista kuntajakoa. Päätös uudesta kuntajaosta ja mahdollisuus uusien elinvoimaisten kuntien syntymiseen on kuitenkin kuntien valtuustojen käsissä. Kuntajakolaki ei pakota kuntaliitoksiin.

Tässä vaiheessa näyttää siltä, ettei hallituksen tavoittelemaa radikaalisti uutta kuntarakennetta synny. Uusi sote-ajattelu – perustason ja vaativan tason palvelujen yhdistäminen - jouduttaneen siksi toteuttamaan toisenlaisen rakenteen puitteissa. Tässä vaiheessa näyttää siltä, että perustason ja vaativan tason palvelujen yhdistämisestä joudutaan osittain luopumaan. Näyttää myös siltä, että selkeästä kansanvaltaisesta päätöksenteon järjestelmästä joudutaan tinkimään.

Jos uuden vastuukuntamallilla toteutettavan sote-alueen päätöksenteossa alueen kuntien asukkailla ei olisi yhdenvertaista vaikutusmahdollisuutta palvelujen järjestämistä koskeviin päätöksiin, olisi ratkaisussa demokratiavaje. Jos toiminnan rahoittamiseen osallistuvat eivät voisi vaikuttaa rahojen käyttöä koskevaan päätöksentekoon, ei rakennetta voisi pitää reiluna ja kansanvaltaisena.

Kun kuuntelee oppositiopuolue Keskustan puheenvuoroja maakuntamallin puolesta, saa tukea ajatukselle, että ylikunnallinen päätösvalta tulisi jakaa väestömäärän suhteessa. Näin tapahtuisi, mikäli sote-palvelujen järjestämisvastuu siirrettäisiin Ruotsin tapaan maakunnille ja niissä suorilla vaaleilla valituilla maakuntavaltuutetuille. Hallituksen kaavailema sotealue lähenee kooltaan maakuntaa, mutta ainakaan toistaiseksi ei näytä siltä, että sotealueen ylintä päätösvaltaa käytävä elin valittaisiin suorilla vaaleilla, jossa alueen kuntien kuntalaisilla olisi yhtäläinen äänioikeus.

Pääministeri Kataisen asettaman työryhmän 8.5. tekemistä linjauksista saa sen käsityksen, että alueen kunnilla olisi väkimääräänsä suhteutettu päätösvalta vastuukuntamallilla toteutetussa sote-alueen hallinnossa. Linjapaperissa todetaan:

”Vastuukuntamallin käyttämisestä sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnossa säädetään sote-järjestämislaissa. Lainsäädännössä otetaan huomioon perustuslain asettamat reunaehdot siten, että:

- jokaisella jäsenkunnalla, pois lukien osajäsenenä mukana olevat, on oltava edustus yhteisessä toimielimessä;
- äänivalta määräytyy kunnan asukasluvun perusteella;
- yhteisen toimielimen edustuksessa otetaan huomioon jäsenkuntien poliittinen suhteellisuus,
- yhteisellä toimielimellä on laaja itsenäinen vastuu päätöksenteosta sosiaali- ja terveyspalvelujen osalta
- yhteisellä toimielimellä on rajattu oikeus päättää omasta talousarviostaan. Taloudenhoitoa koskevissa säännöksissä otetaan huomioon taloudenhoidon läpinäkyvyys.
- kunnilla on mahdollisuus sopia edellä mainituista toisinkin.”

Malli näyttää kansanvaltaiselta päätösvallan jaon osalta, mutta samalla on ilmeistä, että jonkinlainen hallintohimmeli tästä tulee sen sijaan, että kyse olisi yhden ison kunnan vaaleilla valitusta valtuustosta. Uusi himmeli se olisi maakuntamallikin.

Haasteeksi tulee sote-kokonaisuuden kytkeminen sote-alueen kunnissa kuntien muuhun toimintaan kuten opetustoimeen. Perustuslain näkökulmasta eritystä huomiota tulee kiinnittää alle 20 000 asukkaan kuntien asemaan ja vaikutusmahdollisuuksiin, koska linjausten mukaan näille ei jää itsenäistä palvelujen järjestämisvastuuta, ainoastaan rahoitusvastuu. Tärkeätä oli pääministerin lupaus, ettei hallitus aio painostaa perustuslakivaliokuntaa sen arvioidessa lakiesitysten perustuslainmukaisuutta. Muunlainen näkemys pääministeriltä olisikin ollut outo.
 

Totuus vai ihmisoikeudet
29.04.2013

Taiteilija Kaisa Salmi toteutti viime sunnuntaina (28.4.) ainutlaatuisen performanssin Lahdessa ns. Fellmanin pellolla. Tuhansien ihmisten läsnäolosta ja liikkumisesta sekä musiikista muodostettu teos käsitteli vuoden 1918 vankileiriä, jossa pahimmillaan värjötteli 22 000 vangittua ihmistä, miehiä, naisia, lapsia. Uutiset kertoivat sovinnon hengessä toteutetun teoksen vaikuttaneen ihmisiin syvästi.

Kansalaissodan tapahtumien muistot eivät ole kaikilta osin loppuun asti työstettyjä. Siksi on hyvä, että tuota kansallista onnettomuutta voidaan eri tavoin avoimesti ja sovinnon hengessä käsitellä. Olen useamman kerran osallistunut, välillä papin roolissa, välillä taas puolueen varapuheenjohtajan roolissa, puhujana tai muutoin, sodassa teloitettujen punaisten haudoilla, kun tutkimus on tuonut uutta tietoa haudatuista tai kun yhdistykset ovat pystyttäneet muistokiviä tunnetuille paikoille.

On tunnettua, että yksilön ihmisoikeudet joutuvat auttamattomasti vaaraan sodan aikana. Poikkeusolojen lainsäädäntömmekin on rakennettu niin, että normaalioloissa toteutuvia oikeuksia silloin rajoitetaan. Historiasta tiedämme, että sisällissodissa ihmisoikeuksien loukkaukset muodostuvat suurimmiksi. Niin tapahtui Suomessakin. Ihmisiä tuomittiin kuolemaan ja kuolemantuomioita toimeenpantiin ilman oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä. Tuomisijat todennäköisesti uskoivat tuomion ja rangaistuksen oikeudenmukaisuuteen ja he uskoivat todennäköisesti perustavansa ratkaisunsa totuuteen.

Ilman oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä ei syytetyllä kuitenkaan ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia osoittaa syytettä virheelliseksi tai sen taustalla olevaa tietoa perättömäksi.

Ihmisoikeusajattelun historia on pitkä, mutta kukoistukseensa ihmisoikeudet nousivat toisen maailmansodan jälkeen. Kokemukset sodan hirmutöistä olivat se motiivi, joka vauhditti yksilön ihmisoikeuksien formulointia niin että Yhdistyneiden Kansakuntien toimesta annettiin Yleinen ihmisoikeuksien julistus vuonna 1948. Sodan hirvittävimmät teot syntyivät laillisen esivallan, Natsi-Saksan johdon toimesta ja niiden kohteena olivat viattomat yksilöt. Mittakaava, jolla totalitaristinen valtio oli käynyt omien kansalaistensa, juutalaisten, kimppuun oli käsittämätön.

Tästä maastosta ja maisemasta syntyi halu laatia yhteiset ja vahvat eettiset normit yksilön suojaksi valtiota ja muuta julkista valtaa vastaan. YK otti itselleen tehtävän seurata ja valvoa sitä, että YK:n jäsenvaltiot kunnioittavat yhdessä julkilausuttuja ihmisoikeuksia. Voi sanoa, että YK otti itselleen tehtäväksi yksilöiden suojelemisen valtioiden ja viranomaisten mielivallalta. Sittemmin julki tulleet totalitaristiset järjestelmät, kuten Stalinin Neuvostoliitto, ovat vain vahvistaneet ihmisoikeusjulistuksen ja YK:n merkitystä yksilön suojelijana.

Ihmisoikeusajattelun yksi periaate on, että rikoksesta epäilylläkin on oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin. Rikostutkinnan oikeutettuna tavoitteena on selvittää totuus tutkinnan kohteena olevassa asiassa. Sen takia suoritetaan esitutkinta, syyteharkinta ja rikostutkinta. Rikoksesta epäiltyä kuulustellaan ja rikoksen selvittämiseksi voidaan käyttää monenlaisia tiedonhankintamenetelmiä. Joskus tietoa etsitään kotietsinnän avulla, joskus käytetään televalvontaa tai telekuuntelua. Siitä, mitä tiedonhankintakeinoja missäkin tapauksessa on lupa käyttää, säädetään poliisilaissa, esitutkintalaissa ja pakkokeinolaissa. Yksilön suojaa viranomaiskoneistoa vastaan arvioidaan yksilönsuojaa ja koskemattomuutta sekä kotirauhan suojaa määrittelevien lakien nojalla.

Keskustelu rikostutkinnan toimivaltuuksista on ollut maassamme vilkasta sen jälkeen, kun kansanedustaja Ben Zyskowick käytti asiasta perustuslakivalokuntaa ja sen käyttämiä asiantuntijoita voimakkaasti arvostelevan puheenvuoron. Puheenvuoron pointtina oli, että perusoikeuksien yletön suojeleminen haittaa rikosten selvittämistä kohtuuttomasti.

Selvää on, että perusoikeuksien rajoittamisesta tulee säätää lailla. Poliisi ei voi ottaa itselleen uusia oikeuksia vain sillä perusteella, että se tuntuisi olevan hyödyllistä rikosten selvittämiselle. Lainsäädännössä rakennetaan keskitietä, jossa toisaalta turvataan rikoksesta epäillyn koskemattomuutta, koska kunnioitetaan periaatetta, että jokainen on syytön kunnes on syylliseksi todettu. Toisaalta pyritään edistämään rikostutkinnan mahdollisuuksia selvittää totuus ja siten auttaa tuomioistuinta tekemään asiassa oikeudenmukainen ratkaisu.

Vaikka arkijärki voi sanoa, että totuuden selvittäminen on laitettava ykkösasiaksi, on asialla myös toinen puoli. Suomessa me emme esimerkiksi voisi hyväksyä kidutusta rikostutkinnan keinoksi, vaikka sitä joissakin itseään sivistysvaltioina pitävissä yhteiskunnissa käytetään. Suomen perustuslaki lähtee siitä, että ihmisoikeudet kuuluvat jokaiselle. Me emme kaipaa kenttäoikeuksia, joissa tuomitsijoiden itsevarmuus totuuden selville saamisesta johti ratkaisuihin, joita ei voi millään puolustaa. On riittävästi syitä pitää kiinni siitä, että oikeudenmukainen oikeudenkäynti kuulu jokaiselle rikoksesta epäillylle.

Kun ei voi määrätä, on pakko vietellä
09.04.2013

Suunnitelmatalouden ja markkinatalouden ero on sama kuin määräämisen ja viettelyn. Suunnitelmataloudessa julkinen valta voi antaa määräyksiä tuotantoa kasvattavista investoinneista. Markkinataloudessa julkisen vallan osana on houkutella pääomia omistavia tahoja sijoittamaan rahojaan tuotantoa ja työllisyyttä kasvattaviin investointeihin.

Että Suomi kuuluu markkinatalousmaihin, näkyy selkeästi hallituksen juuri tekemästä kehysratkaisusta. Talouden elvyttämiseen on enintään hyvin rajallisesti käytettävissä julkista rahaa, joten on löydettävä keinot yksityisen rahan houkuttelemiseksi taloutta piristävään toimintaan. Kehyspäätöksellään hallitus on lähtenyt vahvalle houkuttelulinjalle. Yhteisöveroprosenttia pudotetaan 24,5:stä 20:een. Yrittämisestä tulee nyt entistä houkuttelevampaa. Tämä on tärkeätä tässä tilanteessa, jossa markkinoiden muut vaihtuvat tekijät eivät liiemmin rohkaise yrittämään.

Verotusta koskevassa retoriikassa kuulee usein käytettävän sanontaa, että ”valtio rankaisee yrittäjiä” korkealla veroasteella. Tällainen on tietenkin höpöhöpöpuhetta. Tuskin valtiolla on mitään muuta motiivia verotukselle kuin verotulojen kerääminen. Eri asia on sitten, jos joku kokee häneen kohdistuvan lakimääräisen velvoitteen rangaistuksena tai kurittamisena. Tosiasiassa valtio osittaa rakkautta yrityksille huolehtimalla peruskoulutuksesta, sosiaaliturvasta ja yhteiskunnallisesta turvallisuudesta luotettavine oikeusvaltiorakenteineen.

Niin tai näin, nyt ainakin rankaiseminen vähenee ja hallitus on liikkeellä houkuttelevuuden ja viettelyn asenteella.

Kehyspäätöksen yhteydessä tehtiin myös osinkoverotuksen uudistamista koskeva päätös. Sitä koskevasta keskustelusta tulikin aiottua laajempi ja monisyisempi, kun hallitus ensi vaiheessa tuli ulos pahasti keskeneräisen ja virheellisen päätösluonnoksensa kanssa. Onneksi hallitus nöyrtyi korjaamaan nolon virheen eikä jäänyt kehyspäätöksen rohkeiden perusratkaisujen synnyttämän loisteen vangiksi.

Osinkoverotusta koskeva keskustelu paljasti myös sen, miten kaukana selkeä maalaisjärkinen ajatus on siitä, millaisin ehdoin verojärjestelmää tosiasiassa joudutaan rakentamaan. Arkijärki sanoo, että kaikkien tulojen tulisi olla verotuksessa samalla viivalla. Että pääomatulot, kuten korko-, vuokra- ja osinkotulot laitetaan samaan läjään palkkatulojen kanssa ja sitten katsotaan mihin veroprosentti asettuu. Tämä olisi selkeätä, oikeudenmukaista ja johdonmukaista veropolitiikkaa, sanoo arkijärki.

Näin ei kuitenkaan tapahdu. Edellisen hallituksen linjana oli, että listaamattomasta yrityksestä voi nostaa osinkoja verotta aina 90 000 euroon saakka vuosittain. Kataisen / Urpilaisen hallitus kiristi hetimmiten osinkoverotusta sen verran, että nyt verotta saa nostaa enintään 60 000 euroa osinkoja vuosittain. Tuoreessa kehyspäätöksessä koko systeemi muuttui. Jatkossa kaikkia osinkoja verotetaan, mutta 150 000 osinkotulojen rajaan saakka kovin maltillisesti. Tuohon rajaan saakka osinkotulojen verotus on murto-osa siitä, mikä on veroaste 150 000 ansiotulotasolla.

Tätä ihmeteltiin ja kauhisteltiin eräissä eduskuntaryhmissä ja myös kehysselontekoa koskeneessa lähetekeskustelussa eduskunnassa. Tietämättä millaista neuvottelupolkua pitkin hallituspuolueitten puheenjohtajat tuohon päätyivät, voin ymmärtää ihmettelyä ja samalla kuitenkin yrittää ymmärtää osinkoverotuksen jäämistä noinkin kevyelle tasolle.

Listaamattoman yrityksen kevyen osinkoverotuksen ehtona on, että yrityksen nettovarallisuus on riittävä, eli että se on taseensa puolesta toimintakykyinen ja sillä on edellytyksiä kasvuun. Jos osinkoja maksetaan ulos niin paljon, että yrityksen nettovarallisuus heikkenee alle tuon tason, menee osingoista merkittävästi suurempi vero. Kuvatun kaltainen osinkoveromalli kannustaa siten yrityksen talouden vahvistamiseen. Ideana on houkutella rahaa tekemään yrityksestä riittävän vahva ja kasvukykyinen, jolloin sen mahdollisuudet palkata työntekijöitä ja ottaa vastaan suhdannevaihteluita paranevat. Taseeltaan vahvan yrityksen omistajia palkitaan matalammalla osinkoveroasteella 150 000 euron vuosituloon saakka. Palkitaan

Suurenkin tulotason verrattain matala osinkoverotus sotii kansalaisten tasa-arvoperiaatetta vastaan. Mutta markkinataloudessa verotus on yksi keskeisimmistä julkisen vallan käytössä olevista keinoista, joilla pääomia voidaan houkutella sijoittumaan kohteisiin, joiden elinvoima tuottaa hyvää myös koko yhteiskunnalle ja kansalaisille.

Veroratkaisu on aina mitä suurimmassa määrin poliittinen. Tämä hallitus on päätynyt tuohon varsin rohkeaan ratkaisuun. Vähintä mitä voi toivoa, on se että yrityssektori ja työllisyys nyt piristyvät. Olisiko jollain toisella hallituskokoonpanolla päädytty toisenlaiseen viettelytyyliin, on minusta keskustelun arvoinen kysymys.

« EdellinenSeuraava »
1 2 3 4 5 6 7 8 9 ... 20 21 
 

Viimeisimmät merkinnät:

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu