Ilkka Kantola - Kansandustaja

Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi

 

Päiväkirja

Naantalin Nesteen jatko turvattava
10.10.2014

Naantali ja Turun seutu saivat kylmää vettä niskaansa valtionyhtiöltä kun tuli tieto Neste Oilin suunnitelmista yhdistää Porvoon ja Naantalin laitokset. Naantalin toiminnot vähenevät merkittävästi samalla kun Porvoota vahvistetaan.  Yhtiössä yt-neuvottelujen piirissä on 2500 henkilöä. Irtisanomisten kohteeksi arvioidaan joutuvan 250. On pakko kysyä, onko valtion omistajaohjaus nyt ajan tasalla, kun omistajilleen voittoa tuottavaa yritystä näin saneerataan tilanteessa, jossa työllisyyden nostaminen muutoinkin on vaikeata? Nyt olisi syytä enemmistöosakkaan vielä arvioida, mikä tässä tilanteessa on järkevää valtion näkökulmasta.

 Yhtiön elokuun raportin mukaan kuluvan vuoden toisen neljänneksen vertailukelpoinen liikevoitto oli 85 miljoonaa euroa, kun se edellisvuoden vastaavalla ajanjaksolla oli 88 miljoonaa euroa. Tulos ei siis ole merkittävästi heikentynyt. Yhtiön kunnianhimotaso on viritetty korkeaksi ja raportissa todetaan loppuvuoden toimista näin: ” Jatkamme sekä muuttuviin että kiinteisiin kustannuksiimme kohdistuvia tehostamishankkeita, joiden tavoitteena on parantaa vertailukelpoista liikevoittoa vähintään 50 miljoonalla eurolla vuonna 2014, mikä auttaa ohjauksemme mukaisen tulostason saavuttamisessa.” Tavoitteena on 450 miljoonan liikevoitto.

Uutisessa hyvää on se, että Neste Oil investoi, ei vain Porvooseen vaan myös Naantaliin. Toivottavaa on, että tämä tarkoittaisi Naantalin säilymistä pitkälle tulevaisuuteen kuvassa mukana. Vuosikymmenten aikanaa hankittu osaaminen ja jalostustoiminnan pitkä perinne ovat sellainen henkinen pääoma, jota ei hätäisin päätöksin pidä hukata.

Valtion ja julkisen sektorin kannettavaksi tulee kuormaa kaikissa elinkeinoelämän muutoksissa, joissa toimeliaisuus ja työpaikat jollakin paikkakunnalla voimakkaasti ja äkillisesti vähenevät. Ollessaan itse näitä muutoksia aiheuttamassa valtion tulee arvioida päätöksiä yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Valtion on nyt syytä varautua omilla panostuksillaan tämän rakennemuutoksen jalkoihin jäävien ihmisten tukemiseen. Kun valtionyhtiö saneeraa, on valtion otettava vastuuta ikävien seurausvaikutusten lieventämisestä.

Kenen oikeudenmukaisuus?
05.09.2014

Eduskunnan kyselytunnilla 4.9.2014 oli hätkähdyttävää kuulla miten sekä pääministeri että valtiovarainministeri myönsivät, ettei hallituksen budjettiesitys ole oikeudenmukainen. Kun kyseessä on kahden suurimman hallituspuolueen ministerien erikseen esittämä arvio, on pakko kysyä, miksi he ovat suostuneet tinkimään oikeudenmukaisuudesta. Mikä esti heitä tekemästä oikeudenmukaista budjettiesitystä?

 

Onko nyt kyse siitä, että oikeudenmukaisuuden käsitettä käytetään jossakin muussa merkityksessä kuin mitä käsitteellä yleisesti tarkoitetaan? Onko lausuttujen arvioiden takana ajatus, että oikeudenmukainen budjettiesitys olisi sellainen, johon kaikki kansalaiset olisivat tyytyväisiä? Tämä tarkoittaisi väistämättä sitä, ettei ainakaan niukkuuden aikana olisi edes periaatteessa mahdollista tehdä oikeudenmukaisia budjettiesityksiä. Hallitus joutuisi niukkuuden aikana ottamaan lähtökohdakseen myöntymisen siihen, että kun rahasta on puutetta, tingitään oikeudenmukaisuudesta. Oikeudenmukaisuus olisi tällöin vain hyvien aikojen ja nousevien taloussuhdanteiden aikana toteutettava arvopäämäärä. Toivottavasti tästä ei ole kysymys.

 

Tällainen ajattelutapa ja oikeudenmukaisuuskäsitteen tulkinta olisi katastrofaalinen oikeudenmukaisen yhteiskunnan rakentamisen kannalta. Oikeudenmukaisuus on sitä, että kaikissa tilanteissa yhteiskunnan voimavarat jaetaan oikeudenmukaisesti. Resurssien niukkuuden ei pitäisi vaikuttaa siten, että oikeudenmukaisuuden tavoittelemisesta luovutaan. Vaikka jaettavaa on vähemmän, siitä ei seuraa, että jotenkin vääjäämättömästi sitä ei demokratiassa voitaisi jakaa oikeudenmukaisesti. On paljon asioita, joihin hallitus ei voi vaikuttaa, mutta hallituksen tehtävänä on edistää oikeudenmukaisuutta kaikessa siinä, mihin hallitus voi omilla päätöksillään vaikuttaa.

 

Toivon, että ministerien lausumissa arvioissa ei taustalla ollut näkemys, että oikeudenmukaisuudesta pitää luopua niukkuuden aikana.

 

Kenties kyse oli siitä, että pääministeri Stubbin (kok) ja valtiovarainministeri Rinteen (sd) näkemykset oikeudenmukaisuudesta ovat erilaisia. Omalta kannaltaan katsoen kumpikin oli joutunut budjettiriihessä tinkimään siitä, mikä hänen mielestään olisi ollut oikeudenmukaista. Valtiovarainministerin tavoitteet olivat selkeästi esillä hänen johdollaan laaditussa ministeriön esityksessä. Tähän kuului mm. kaikkein pienituloisimpien asemaa helpottava takuueläkkeen nosto. Valtiovarainministerin mukaan tämä olisi ollut oikeudenmukaista tulojakopolitiikkaa. Samoin valtiovarainministeri esitti lapsiperheiden tuen kohdistamista erityisesti kaikkein pienituloisimmille perheille. Kun tämä ei aivan toteutunut esitetyllä tavalla, oli ministerin arvio, ettei tulosta voi pitää täysin oikeudenmukaisena.

 

Pääministerin tavoitteista ei minulla ole yhtä tarkkaa tietoa. Kokoomuksen huoli on liittynyt enemmän valtion talouden tasapainottamiseen sekä taloudellisen tilanteen helpottamiseen myös keskituloisten kohdalla. Pääministeri Stubbin eilen lausuman arvion johdosta voi kysyä oliko hänen mielestään epäoikeudenmukaista se, että paremmin toimeentulevien tilannetta ei kyetty riittävästi parantamaan, tai oliko epäoikeudenmukaista se, että valtion velkaantumiskehitystä ei kyetä pontevammin jarruttamaan. Jos Stubb tarkoitti sanoa, että hänenkin mielestä on epäoikeudenmukaista, että takuueläkkeeseen ei tehty korotusta, silloin pitää kysyä, miksei hän Rinteen kanssa torjunut tätä epäoikeudenmukaisuutta. Jos sanoo että tekemämme ratkaisu on epäoikeudenmukainen, tulisi kyetä kertomaan miksi olen suostunut epäoikeudenmukaisuuteen.

 

Sdp:n keskeisinä arvoina tuoreimmissa vaalikampanjoissa on ollut työ ja oikeudenmukaisuus. Nämä eivät ole vaihtoehtoisia, toistensa kanssa kilpailevia tavoitteita. Työllisyyden paraneminen lisää mahdollisuuksia oikeudenmukaisuuden edistämiseen sekä niiden kohdalla, jotka saavat työtä, että niiden, jotka tarvitsevat julkisia palveluja tai ovat tulonsiirroista riippuvaisia. Työ ja oikeudenmukaisuus eivät ole tavoitteiden hierarkiassa, arvojärjestyksessä samalla kohdalla. Ne eivät ole toistensa suhteen symmetrisiä. Oikeudenmukaisuus on perimmäinen päämäärä. Työ ja korkea työllisyysaste on yksi keskeinen väline, keino, oikeudenmukaisuuden edistämisessä.

 

Kysymys oikeudenmukaisuuden sisällöstä monimutkaistuu entisestään, kun asiaa tarkastelleen yli sukupolvien rajojen ja otetaan huomioon politiikan tulevat vaikutukset pidemmän ajan kuluessa. Parhaillaan käytävät neuvottelut eläkeratkaisusta koskettavat tätä asiaa. Miten rakennetaan sellainen eläkejärjestelmä, joka perustuu sukupolvisopimukseen, jossa otetaan huomioon tulevien ikäryhmien eläkkeiden turvaaminen ja kohtuullinen maksurasitus. Miten otetaan huomioon työn erilainen kuormittavuus eri ammateissa? Toinen ylisukupolvinen oikeudenmukaisuuden kysymys avautuu kestävän ympäristön ja ilmaston varjelemisesta politiikan keinoin. Politiikan tulee kyetä turvaamaan myös tulevien sukupolvien mahdollisuus elämään. Uskon että tämän oikeudenmukaisuuden tavoittelussa entistä tärkeämmäksi tulee kohtuullisuuden asettaminen keskeiselle sijalle kestävän kehityksen politiikassa. Uskon että tulevaisuuteen ulottuvaa oikeudenmukaisuutta ei voida jatkossa rakentaa ilman vahvempaa ymmärrystä kohtuullisuuden välttämättömyydestä.

Sosiaaliturva saa alkunsa lapsen mielessä
21.08.2014

Sosiaali- ja terveysministeriön eläkkeellä oleva kansliapäällikkö, dosentti Markku Lehto on kirjoittanut sosiaaliturvan edellytyksiä koskevan tiiviin pohdiskelun. Kunnallisalan kehittämissäätiön Polemia julkaisusarjassa ilmestyneen kirjasen nimi on Markkinat, sosiaaliturva ja yksilön voima. 

Kirjan julkistamistilaisuudesta laadittu uutisotsikko ei aivan tee oikeutta kirjassa olevalle pohdiskelulle. 18.8. pidetystä tilaisuudesta kerrottiin otsikolla: ”Ex-kansliapäällikkö Markku Lehto: Hyvinvointi ei tule kädet ristissä odottamalla.” Otsikko on naiivi ja yksinkertaistava. On itsestään selvää, ettei hyvinvointi tule kädet ristissä istumalla. Ei sellaista kukaan vakavissaan väitäkään. 

Itse kirjasessa kiinnostavia teemoja ovat Lehdon usko luovuuden ja uudistumisen merkitykseen sosiaaliturvan ja hyvinvoinnin perustana. Lehto liittää luovuuden ja uudistumisen ajatukseen toiminnallisuudesta yksilön hyvän elämän ja yhteisön hyvinvoinnin, muun muassa sosiaaliturvan perustana. Historiallisesti katsoen sosiaaliturva on rakentunut yksilön ja hänen lähipiirinsä toimintakyvyn varaan. Yhteisöllisyyden ja yhteisvastuun saadessa laajempia ulottuvuuksia on vastuu sosiaaliturvasta siirtynyt keskeisiltä osin julkisen vallan, kuntien ja valtion kannettavaksi. 

Sosiaaliturva on rakennettu niiden tilanteiden varalle, jossa erilaiset riskit toteutuvat yksilön elämässä. Tapaturmat, sairastuminen, työttömyys, lapsen saaminen, eläkkeelle siirtyminen ja vanhuus ovat elämänvaiheita, joissa yksilön mahdollisuudet hallita elämäänsä taloudellisesti tai muuten ovat heikentyneet. Tällöin sosiaaliturva tavalla tai toisella tukee yksilön selviytymistä. 

Lehdon pohdiskelussa arvokasta on huomion kiinnittäminen yksilön elämänhallinnan edellytysten rakentumiseen. Sosiaaliturvassa ei ole kyse vain siitä, mitä apua ihminen saa silloin kun ei itse selviydy. Sosiaaliturvan pohja rakentuu kansalaisten yksilöllisen kehityksen ja kasvun myötä. Se miten ihmisen tunne-elämän taidot ja kyky käsitellä informaatiota rakentuu, vaikuttaa hyvin paljon hänen mahdollisuuksiinsa selviytyä. Maailman oleminen jatkuvasti nopeassa muutoksessa, lisää epävarmuutta. Yhä tärkeämmäksi tulee tällöin kyky sietää epävarmuutta ja säilyttää perusluottamus itseen sekä kyky kohtuulliseen elämänhallintaan. 

Luovuus ja kyky toimia jatkuvassa muutoksessa ja epävarmuudessa eivät voi perustua ylhäältä saneltuihin käskyihin tai normeihin. Alhaalta kasvavalle uudistumiselle tulee antaa mahdollisuuksia. Etiikan näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että tulee ottaa etäisyyttä sokeaan kuuliaisuuteen ja vahvaan velvollisuusetiikan traditioon. Luovuus vaatii hengitystilaa. Se etsii mieluummin eettisen innoituksensa arvokkaista päämääristä ja hyveistä kuin ylhäältä annetuista käskyistä. Onnellisuus, hyvä elämä, hyvinvoiva yhteisö ja innostava yhteisöllisyys ovat tällaisia päämääriä. Hyve-etiikka ja päämääräetiikka merkitsevät sitä, että ihmisen toiminnan motiivit ovat hänen sisällään eivätkä vain ulkoa annettuja. Hänen toimintansa on sekä vapaaehtoista että vapaata. 

Lehdon esiin nostama tärkeä näkökulma on se, että toiminta on hyvinvoinnin väline. Hyvinvointivaltion kehittämisessä on entistä enemmän satsattava yksilöiden toimintakyvyn edellytysten synnyttämiseen. Katseet on tällöin suunnattava varhaislapsuuteen ja peruskouluun. Syrjäytymisen riskit yhtäältä ja selviytymisen eväät alkavat muodostua jo varhaislapsuudessa, jossa rakentuu yksilön perusluottamus tai vaihtoehtoisesti syntyvät traumaattiset laiminlyönnin tai kaltoin kohtelun kokemukset. 

Lehto kiinnittää huomiota myös ahdistusten ja vaikeuksien rooliin yksilön kehityksessä. Selviytymiskyky ja epävarmuutta sietävä elämänhallinnan taito ei voi kehittyä, jos lasta suojellaan pettymyksiltä, vastoinkäymisiltä ja vaikeuksilta. Yksinkertaistaen voi kai sanoa, että hyvinvointi ei ole sitä, että on välttynyt kaikilta vastoinkäymisiltä. Se on sitä, että vastoinkäymisten jälkeenkin luottaa siihen, että selviytyy. Kyse on toiselta kannalta katsoen siitä, että yksilöllä olisi sellaiset henkiset voimavarat, joilla hän kykenee välttämään syvän masennuksen tai selviytymään siitä ulkopuolisen avun turvin. 

Loppuyhteenvedossa Lehto kirjoittaa: ”Hyvinvointipolitiikan todellinen haaste on selvittää, miten ihmisten tietoisuus kehittyy ja saa ilmimuotonsa. Ihmisen hyvinvointi syntyy viimekädessä hänen omassa tietoisuudessaan. Siihen vaikuttaa ratkaisevasti se, tunteeko hän elämänsä olevan hallinnassa.” 

Sosiaaliturva saa alkunsa lapsen mielessä.

Eettisyyden tulee kuulua politiikan ytimeen
22.01.2014

Eettinen markkinatalous. Kaksi sanaa. Mitä on markkinatalous, mitä eettisyys?

Sekä markkinatalouden että eettisyyden ytimessä on käsitys yksilön vapaudesta. Markkinatalouden perustana on ajatus taloudellisesta liberalismista, jossa toimijat voivat vapaasti asettaa tuotteitaan myytäväksi ja myös hinnoitella ne vapaasti. Ostajalla on vapaus valita eri tuotteiden välillä itse valitsemillaan perusteilla. Hän voi painottaa hintaa tai tuotteen latua tai esimerkiksi myyjän tuttuutta tai luotettavuutta. Markkinataloudessa sekä myyjä että ostaja voivat tavoitella omalta kannaltaan niin edullista kauppaa kuin mahdollista. Nämä vapaudet ovat markkinatalouden ydintä.

 Eettisyys ja usein sen synonyyminä käytetty moraalisuus nojaa käsitykseen yksilön vapaasta harkinnasta ja valinnasta. Niinpä moraalisena olentona ei pidetä sellaista, jonka toiminta on pelkästään reagoimista eri ärsykkeisiin ilman harkinnan tai valinnan mahdollisuutta. Ihmiskäsitys, joka katsoo ihmisen toiminnan määräytyvän tyhjentävästi syyseuraussuhteen nojalla, torjuu etiikan ja moraalin mahdollisuuden. Jos hyväksyy käsityksen, että ihmistä ajaa yksinomaan hänen ahneutensa, on ottanut kannan, ettei ihminen ole moraalinen olento. Eettistä voi olla vain sellainen toiminta, johon sisältyy vapaa harkinta ja valinta. Vapaus on etiikan ytimessä.

 Eettinen toiminta ei ole samaa kuin oikea tai hyvä tai toivottu toiminta. Ihminen voi toimia oikein ja tehdä hyviä tekoja rangaistuksen pelosta tai muulla tavalla pakotettuna. Lasta opetetaan sanomaan tädille kiitos, kun hän saa karamellin. Alussa tuo lapsen ”kiitos” ei ehkä ole eettinen teko, vaan tottelevaisuutta auktoriteetin edessä. Vähitellen lapsi oppii ymmärtämään kiitollisuuden tunteen ja kiitoksen yhteyden. Hän alkaa sanoa kiitos omasta vapaasta tahdostaan. Hän toimii eettisesti.

 Eettisyys on sitä, että henkilö edistää hyvää ja torjuu pahaa pakottamatta, omasta vapaasta harkinnastaan ja tahdostaan. Eettisyys on toimintaa, jossa hyvän edistäminen ja pahan torjuminen ovat päämääriä sinänsä. Toimiessaan eettisesti henkilö ei etsi muuta palkintoa kuin sen, että hän saa aikaa hyvää ja torjuu pahaa. Eettisyys on laskelmoimatonta. Mutta eettisyys ei ole pelkkää altruismia. Eettisyys ei ole vain uhrautumista toisten puolesta. Eettisyys on myös valmiutta ottaa vastuuta itsestään ja huolehtia omasta hyvästä.

 Markkinatalous perustuu laskelmointiin, eettisyys on laskelmoimatonta. On työntekijöiden kannalta hyvä, kun yritysjohto ottaa huomioon työntekijöiden viihtyvyyden ja jaksamisen tarpeita. Jos yritysjohto tekee näin vain siksi, että laki, asetukset tai sopimukset tähän velvoittavat, yritysjohdon toiminta on hyvää, mutta sitä ei voi sanoa eettiseksi. Jos yritysjohto parantaa työntekijöiden oloja siksi, että hän uskoo työntekijöiden hyvän kohtelun lisäävän taloudellista tulosta, ollaan jo lähempänä eettistä toimintaa. Jos työntekijöiden olojen parantaminen on itsessään yritysjohdon perimmäinen motiivi, silloin on kyse selkeästi eettisestä yritysjohdon toiminnasta.

 Eettisyys koskee paitsi tekoja myös ja erityisesti motiiveja. Käytännössä teko voi syntyä useista motiiveista, jotka vaikuttavat samaan suuntaan. Jotta teko olisi eettinen, tulee sen taustalla olla myös eettinen, laskelmoimaton motiivi.

 Laskelmointiin perustuva markkinoiden toiminta on valtava voima, ”markkinavoima”. Historia osoittaa, että markkinataloudessa vallalla on taipumus keskittyä harvojen käsiin. Tämä valta tarvitsee vastavoiman, joka on riittävän vahva tuomaan yhteiskuntaan laskelmoimattomia, eettisiä motiiveja. Keskeisin markkinatalouden eettisesti motivoitunut vastavoima on julkinen valta. Demokratiassa poliittisten puolueiden motiivit ovat vahvasti eettis-moraalisia. Puolueet ovat kansan synnyttäminä olemassa kansaa varten. Puolueet tekevät politiikkaa, jonka tavoitteena on lisätä hyvää ja torjua pahaa. Ne toki etsivät myös valtaa itselleen, voidakseen toteuttaa tuota perimmäistä eettistä tehtäväänsä. Perimmäinen motiivi on kuitenkin yhteisen hyvän edistäminen.

Ei ole syytä ajatella, että markkinavoimien takana olevien ihmisten kaikki toiminta perustuisi vain laskelmointiin eikä minkäänlaisia eettisiä motiiveja esiintyisi. En kuitenkaan usko, että markkinatalous itse kykenee antamaan eettistä ratkaisua yhteiskunnan ja maailman tämän päivän ja edessä oleviin suuriin ongelmiin kuten eriarvoisuuteen, köyhyyteen, ilmasto- ja ympäristöuhkiin. Politiikan ja julkisen vallan on tuotava eettinen ulottuvuus kaikkeen ihmisiä ja elinympäristöä koskevaan toimintaan. Hyvän puutteesta kärsivien ihmisten ainoa toivo on politiikassa, jota tehdään laskelmoimatta, eettisesti, tavoitellen yksinomaan hyvää ja torjuen pahaa.

Puolueiden käsitykset siitä, mikä on ihmisille hyvää, ovat erilaisia. Vaikka kaikki puolueet toimivat eettisesti, nämä erot johtavat erilaisiin poliittisiin linjauksiin ja siihen mitä aikaansaannoksia politiikalla tavoitellaan ja miten suurella voimalla rajoitetaan markkinavoimien vapaan laskelmoinnin valtaa.



Paremman työelämän liike
17.12.2013

Charles Chaplinin elokuva Nykyaika (1936) on puhutteleva kuvaus kiihtyvätahtisen työelämän vaikutuksesta yksilöön. Elokuvan kulkuri on liukuhihnatyössä terästehtaassa, jossa työnjohto vaatii yhä parempaa suoritusta. Lopulta kulkuri päätyy hermoromahdukseen ja mielisairaalaan. Chaplin kuvaus liukuhihnatyöstä ennakoi sitä työelämän huonontumisen historian kuvausta, josta viime vuosina on meillä Suomessa runsaasti kirjoittanut professori Juha Siltala.

Seurattuani 1980-luvulta saakka terveydenhuollossa toimivien ihmisten työelämän rytmiä, olen pannut merkille, että vastaava työelämän rytmin muutos on tapahtunut teollisuustyön ohella hoitoalalla. Chaplinin elokuvassa kulkurin hermoromahdusta edelsi työn tahdin kiristäminen niin, ettei erilliseen lounastaukoonkaan enää ollut aikaa. Lounastauko alkaa olla ylellisyyttä yhä useammilla työpaikoilla myös nykyisen työelämän puristuksissa. Eikä ole tavatonta kuulla työntekijän huokaisevan työpäivän lopulla, ettei ole ehtinyt edes vessassa käydä kun on koko ajan ollut niin kiire.

Lounastauko ei ehkä ole perustavimpia työelämän ihmisoikeuksia, mutta on selvää, että yhtäjaksoinen työ ilman mahdollisuutta hetken lepoon ja ravintoon on todella kuluttavaa ja pidemmän päälle terveydelle tuhoisaa. Väsymyksen ja alhaisen verensokeritason takia työsuorituksen laatu heikkenee, virheitä tulee enemmän eikä luovuudelle jää elintilaa. Jatkuva kiire on yleensä seuraus huonosta työn suunnittelusta, virheellisestä asioiden tärkeysjärjestyksestä tai huonosta työn johtamisesta. Joskus kiire on itse aiheutettua, eikä siinä mitään jos itse tykkää kiireestä eikä uuvu sen alle.

Kohtuuton työn määrä ja siitä aiheutuva ylikuorma kertoo yleensä työnantajan väärästä asenteesta. Työntekijä ei uskalla puolustaa itseään, jos pelkää menettävänsä työpaikkansa. Epävarmuudessa ja pelossa hän ponnistelee sen minkä jaksaa. Ennen pitkää tämä ilmapiiri näkyy asiakkaille. Asiakaspalvelutehtävissä toimiviin voi samanaikaisesti kohdistua kohtuuttomia vaatimuksia sekä työnantajan että asiakkaiden taholta. Tunne siitä, ettei selviydy töistä johtaa epäonnistumisen ja häpeän kokemiseen molempien edessä.

Asiakaspinnassa tapahtuva työ on erityisen vaativaa hoiva-alalla, terveydenhuollossa ja vanhuspalveluissa. Kansalaisen kokemus palvelun laadusta riippuu pääosin siitä, miten häntä on kohdeltu inhimillisen vuorovaikutuksen alueella. Kunnioittava, ystävällinen ja lämmin vuorovaikutus on parhaimmillaan osa vaikuttavaa hoitoa, sairaudesta tai oireista riippumatta. Siksi juuri hoiva-alalla on työnantajalla erityinen vastuu turvata henkilökunnan kyky ja edellytykset kunnioittavaan, ystävälliseen ja lämpimään vuorovaikutukseen asiakkaan kanssa.

Hyvällä ja huonolla kohtelulla on taipumus siirtyä ylhäältä alas asiakaspintaan asti. Mitä paremmin työnantaja ja työnjohto kohtelevat työntekijöitä sitä paremmin työntekijät kohtelevat asiakkaita. Mitä aidompaa ja kestävämpää on työnantajan osoittama arvostus ja kunnioitus työntekijöitä kohtaan sitä vahvempaa ja sitkeämpää on työntekijöiden kunnioittava ja arvostava asenne potilaita ja asiakkaita kohtaan.

Chaplinin Nykyaika kuvaa hyvin sitä, miten käy kun työnantaja asettaa tuotannon tehokkuuden kaiken edelle. Hoiva-alan henkilöstömitoituksista on ollut paljon puhetta. Samoin on puhuttu tarpeesta nostaa julkisen sektorin tuottavuutta. Hoiva-alasta ei voi koskaan tulla liukuhihnatyötä. Se on käsityötä ainutkertaisten ihmisten ja yksilöllisten tilanteiden parissa. Jokainen hoivatyön teko on ainutkertainen teko ihmiselle hänen yksilöllisessä tilanteessaan. Tehostaminen ei saa merkitä inhimillisen vuorovaikutuksen vähentämistä entisestään.

Hoiva-alan asiakkaat, potilaat ja vanhukset tietävät, että kiire ja työn raskaus painavat heitä auttavia työntekijöitä. Ymmärrystä heitä kohtaan on paljon. Pettymys ja kiukku kohdistuvat niihin, jotka ovat vastuussa siitä, että kiire liian usein syö mahdollisuuden inhimilliseltä ja parantavalta vuorovaikutukselta hoitotilanteissa. Tarvitaan potilaiden kansanliike hoiva-alan työntekijöiden kohtuullisemman työelämän puolesta!

Jo riittää Välimereen hukkuminen
08.11.2013

Välimeren itä- ja eteläpuolen syvän ja pitkäaikaisen epävakauden synnyttämä pakolaistilanne näkyy kasvavana ihmisvirtana yli Välimeren kohti Eurooppaa. Matkalla kohti Lampedusaa osa ihmisvirrasta huuhtoutuu mereen ja hukkuu, kun laittomassa kuljetusbisneksessä ei ole mitään eettistä vastuuta. Laittomien maahantulijoiden paine EU:n Välimeren maihin näkyy valtionpäämiesten hätähuutona ja solidaarisuusvetoomuksina muille EU-maille. Merivalvontaa lisätään, jotta hukkumistapauksia ei tulisi sadoittain lisää.

Samaan aikaan EU työstää tärkeätä prosessia Välimeren alueen maiden kanssa tarkoituksena luoda pohjaa talouskasvulle, työllisyydelle ja kehitykselle Välimeren itä- ja eteläpuolen maissa. Kyseessä ei ole yritys palata siirtomaavallan aikaan, vaan pyrkimys rakentaa tasavertaiseen kumppanuuteen perustuvaa monialaista yhteistyötä, jonka tuloksena köyhyys ja turvattomuus vähenevät ja hyvinvointi ja vauraus kasvavat ihmisten arjessa kaikkialla Välimeren alueella.

EU:n laajentuminen itsenäisten kansallisvaltioiden yhteisönä on osoittautunut prosessiksi, jolla tällaisia tuloksia saadaan aikaan. Ylläpitämällä laajentumisnäköaloja ja avaamalla jäsenyysneuvotteluja EU on sekä asettanut haasteita että antanut toivoa naapureilleen. Laajentumisprosessit ovat olleet monimutkaisia ja joillakin kohdin ei ole onnistuttu parhaalla mahdollisella tavalla. Yhteisön jäsenmaiksi on otettu maita jotka eivät ole kaikilta osin kriteereitä täyttäneet. Mutta kokonaisuutena arvioiden EU:n laajentuminen on ollut menestyksekäs prosessi, joka on luonut turvallisuutta, vakautta ja hyvinvointia Euroopassa.

Työn alla ovat parhaillaan Turkin jäsenyysneuvottelut. Juuri nyt on niin Suomessa kuin Turkissakin iloittu uuden neuvotteluluvun avaamisesta. Suomelle neuvottelujen eteneminen on iso asia, tapahtuihan niiden avaaminen Suomen puheenjohtajuuskaudella 1999.  Turkin pääministerin vierailulla Suomessa tällä viikolla todettiin, että neuvotteluihin on kulunut poikkeuksellisen pitkä aika. Olisi hyvä päästä eteenpäin, mutta ei liittymiskriteereitä löysäämällä vaan edistymällä itse asioissa ja neuvotteluissa askeleita ottamalla. Kun Turkki saavuttaa jäsenyyskriteerit, on EU:lla historiallinen mahdollisuus vahvistua rauhan ja hyvinvoinnin yhteisönä Aasian puolelle.

EU:n laajeneminen Turkin puolelle avaa uusia mahdollisuuksia islamilaisten kulttuurien kohtaamiselle. Eurooppa on perinteisesti kristinuskon ”etumaata”, mutta ei sellaisen kristinuskon, jossa poliittinen järjestelmä nojautuisi uskonnolliseen auktoriteettiin. Uskonnonvapaudesta on tullut eräs Euroopan keskeisimpiä arvoja. Euroopan historiassa uskonnonvapaus on varsin uusia asia. Meillä ovat tiedossa ne heikkoudet, jotka uskonnollisen auktoriteetin johdolla tehtyyn politiikkaan sisältyvät. Uskonnonvapaus on osa meidän demokraattista oikeusvaltiomalliamme, vaikkei uskonnonvapaus yksin takaakaan, että yhteiskunta muutoin olisi demokraattinen. Tämän mallin yhteensovittaminen erilaisten islamilaisten kulttuurien kanssa tulee luomaan uusia, mielenkiintoisia näköaloja ja mahdollisuuksia.

EU tarvitsee pitkän aikavälin näköaloja. Välimeren alueen yhteistyön kehittäminen on mahdollista ja välttämätöntä, jotta erot hyvinvoinnissa ja vakaudessa Välimeren eri puolilla eivät johtaisi ihmisten epätoivoisiin matkoihin yli tuon meren. Ei tulisi kokonaan tyrmätä ajatusta, että Välimeri voisi jossain tulevaisuudessa olla EU:n sisämeri ja yhteinen rauhan meri.

Pascalin vedonlyönti ja rikosoikeus
22.10.2013

Filosofi Blaise Pascal (k. 1662) harrasti aikansa tiedemiesten tapaan filosofiaa, luonnontieteitä ja teologiaa. Pascal tunnetaan muun muassa todennäköisyysteorian kehittäjänä. Uskonnollisena ihmisenä hän pohti myös Jumalan olemassaoloa ja oli kiinnostunut erilaisten jumalatodistusten mahdollisuudesta. Tiukkana luonnontieteilijänä Pascal ei pitänyt mahdollisena todistaa Jumalan olemassaoloa. Mutta hän muotoili ajatuskulun, joka hänen mielestään osoittaa, että Jumalaan uskominen on kannattavaa.

Blaise Pascal tiesi kristinuskon opettavan, että usko Jumalaan avaa henkilölle oven kuoleman jälkeiseen maksimaaliseen hyvään ja, että uskovaisen ihmisen on elämänsä aikana luovuttava monista maallisista nautinnoista ja iloista. Pascal vertaa uskovaisuutta harkitsevan ihmisen tilannetta vedonlyöntitilanteeseen, jossa panoksina ovat maallisen elämän nautinnot ja kuolemanjälkeisen elämän nautinnot.

Todennäköisyysteorian kehittäjänä Blaise Pascalin tärkeä oivallus oli yhdistää vedonlyönnin erisuuruiset panokset niiden todennäköisyyteen. Pascal ajatteli, että todennäköisyydet maallisten ja kuoleman jälkeisten nautintojen kohdalla ovat erilaiset. Luopuessaan maallisista nautinnoista ihminen tietää, että menetyksen todennäköisyys on 100%. Valitessaan kuolemanjälkeiset nautinnot ihminen tietää, että niiden todennäköisyys on alle 100%, koska Jumalan olemassaoloa ei voi pitävästi todistaa.

Rationaalisessa vedonlyönnissä panosten suuruus ja todennäköisyys yhdistetään kertolaskulla, jolloin tulokseksi saadaan suositus parhaaksi valinnaksi. Maalliset nautinnot muodostavat parhaimmillaankin arvoltaan äärellisen panoksen, mutta taivaalliset nautinnot äärettömän arvokkaan panoksen. Vedonlyöntitilanteessa henkilön valittavana on siten äärellisen hyvän varma menetys tai äärettömän suuren hyvän todennäköinen / mahdollinen menetys. Kun ääretön kerrotaan vaikka kuinka pienellä luvulla, saadaan kertolaskun tulokseksi ääretön. Pascalin mielestä pienikin mahdollisuus sille, että Jumala on olemassa johtaa rationaalisen ihmisen päätymään siihen, että kannattaa ryhtyä uskovaiseksi.

Hallituksen esitys eduskunnalle syyteneuvottelua koskevaksi lainsäädännöksi ja syyttämättä jättämistä koskevien säännösten uudistamiseksi (HE 58/2013 vp) asettaa rikoksesta epäillyn tilanteeseen, joka muistuttaa edellä kuvattua uskovaiseksi ryhtymistä harkitsevan tilannetta.

Syyteneuvottelumahdollisuuden tuominen suomalaiseen rikosoikeuteen on merkittävä uutuus. Lakiesitys tähtää oikeudenkäyntiprosessien nopeuttamiseen palkitsemalla rikoksesta epäillyn lievemmillä rangaistuksilla, jotta hän tunnustaisi rikoksensa. Prosessien nopeuttamisella haetaan rahallisia säästöjä. Palkintona rikoksen tunnustamisesta olisi hallituksen esityksen mukaan syyttäjän sitoutuminen vaatimaan rangaistusta tavanomaista lievemmältä asteikolta. Yksittäisen rikoksen tunnustamisesta palkittaisiin myös siten, että saman henkilön tekemiksi epäiltyihin muihin rikoksiin kohdistuva esitutkinta lopetettaisiin.

Mihin tahansa rikokseen ei syyteneuvottelua voitaisi käyttää. Hallituksen esityksessä todetaan: ”Syyteneuvottelua koskevat säännökset soveltuisivat rikoksiin, joista ei ole säädetty ankarampaa rangaistusta kuin kuusi vuotta vankeutta, ei kuitenkaan henkeen tai terveyteen kohdistuviin rikoksiin taikka seksuaalirikoksiin, jotka loukkaavat seksuaalista itsemääräämisoikeutta tai kohdistuvat lapsiin.”

Rikoksesta epäillyllä on tällaisessa tilanteessa kaksi vaihtoehtoa. On mahdollista, että kieltäytymällä tunnustamasta rikosta hän välttyy rangaistukselta kokonaan. Syyteneuvottelutilanteen lähtökohta on aina se, ettei syyllisyydestä ole tutkinnassa toistaiseksi saatu pitävää näyttöä. Siksi on perusteita rikoksesta epäillyn uskoa, että on olemassa jonkinlainen todennäköisyys sille, että hän voisi kokonaan välttyä rangaistukselta.

Toisaalta on olemassa tunnustamisen vaihtoehto. Valitessaan tunnustamisen, henkilö tietää 100%:n todennäköisyydellä, että rangaistus tulee. Mutta hän tietää myös, että rangaistus on varmasti pienempi kuin se rangaistus, joka on odotettavissa, mikäli hänet tutkinnan jälkeen todetaan ja tuomitaan syylliseksi. Koska rangaistus kummassakin tapauksessa on äärellinen, on rikoksesta epäillyn vedonlyöntitilanne toisenlainen kuin Pascalin klassisessa esimerkissä. Rikoksesta epäilty joutuu punnitsemaan vaihtoehtoisten seuraamusten suuruutta ja tutkinnasta syyttömänä selviytymisen todennäköisyyttä.

Blaise Pascalin esimerkkitapauksena oleva ihminen voi ajatella, että uskovaiseksi voi ryhtyä myöhemminkin kun on ensin nauttinut osansa maallisista iloista. Vedonlyöntiä äärettömän hyvän puolesta voi siirtää tulevaisuuteen. Hallituksen lakiesityksen mukaan rikoksesta epäilty voi puolestaan perua ”vetonsa” milloin tahansa. Kuullessaan hänelle määrätyn rangaistuksen, tuomittu voi – esimerkiksi pettyneenä rangaistuksen kovuuteen - perua tunnustuksensa, jolloin asian tutkinta käynnistyy uudelleen niin kuin mitään tunnustamista ei olisi tapahtunutkaan. Syytettä ajavan kannalta lisävaikeutta tulee siitä, ettei syyteneuvottelussa syntynyttä aineistoa saa jatkossa hyödyntää syytteen ajamisessa. Kuinka paljon tässä säästyy oikeuslaitoksen resursseja, jää nähtäväksi mikäli laki säädetään.

 

 

Michelangelo näki ICT:n voiman
16.10.2013

Paavin asumuksena toimivassa Vatikaanin palatsissa sijaitsevassa Sikstiiniläiskappelissa sijaitsee maailman  tunnetuimpia freskoja. Siellä on muun muassa Michelangelon maalaukset Viimeinen tuomio ja Adamin luominen. Kappeli on peräisin 1400 luvun lopulta. Michelangelon freskot ovat syntyneet 1500 luvun alussa, jolloin hän sai tehtäväkseen toteuttaa kattoholviin laajan, paavin tilaaman kuvaohjelman. Michelangelo innostui itse laajentamaan ohjelmaa niin, että tuloksena oli lopulta yli 300 hahmoa.

Holvikaton keskellä olevat maalaukset kuvaavat luomista. Kuvissa Jumala esiintyy harmaatukkaisena ja partaisena hahmona, joka on toimeliaan oloinen. Yleisesti tunnetuin näistä freskoista on Adamin luominen. Siinä alaston Adam makaa maassa, tomussa. Jumala näyttää tulevan häntä kohti jostain ylhäältä. Tarkkaan ottaen kyseessä ei ole Adamin luominen maan tomusta, vaan yhden yksityiskohdan, yhden hetken, kuvaaminen tuosta myyttisestä kertomuksesta. Taiteilija on pysäyttänyt kuvan siihen kohtaan, jossa Adamin keho oli jo muotoutunut luomistyön tuloksena. Ihmisen luomisen työn loppuun saattamiseen tarvittiin enää vain se, että Jumala antaa Adamille elämän hengen.

 Kuvassa Adamin käsi on hieman koholla. Sormet ovat ojossa kohti Jumalaa. Luoja laskeutuu yläilmoista samoin käsi ojennettuna ja sormet kurottautuen kohti sitä josta luodaan ihminen. Taideteoksen katsoja kiinnittää väistämättä huomion sormiin, Jumalan ja Adamin, joka lähestyvät toisiaan. Luominen tapahtuu kosketuksen kautta. Ihmiseksi tulemiseen tarvittava ohjelmisto siirtyy sormenpäiden kosketuksella. 

Nyt näyttää siltä, että VTT Suomessa on keksinyt saman kuin Michelangelo 500 vuotta aikaisemmin. Ohjelmisto siirtyy sormenpään kosketuksella.

 Victoriamedian tekniikkauutisissa kerrotaan, että VTT:n tuoreen keksinnön avulla kuvat ja videot siirtyvät koskettamalla kännykästä toiseen

 Uutisessa kerrotaan: ”VTT:n kehittämän ratkaisun ansiosta tiedostoja voidaan ottaa, antaa ja jakaa nykyistä vaivattomammin. Esimerkiksi rakennekynnellä voi koskettaa toisella näytöllä olevaa tiedostoa, jolloin se siirtyy kynteen ja sitä kautta kaverin kännykkään. Siinä korostuvat intuitiivisuus ja vuorovaikutteisuus. Uudet InTouch-käyttöliittymät ovat kuluttajalle helppokäyttöisiä, ja ne ovat yhteen toimivia digitaalisten laitteiden ja esineiden maailmassa.

 Uusi käyttöliittymä-konsepti mahdollistaa myös täysin uudenlaiset, vuorovaikutteiset laite- ja tuotekategoriat ja -sukupolvet sekä samalla uuden liiketoiminnan syntymisen. Sovelluskohteita voivat olla mm. digitaaliset laitteet, autot, teollisuus, logistiikka ja terveysala. Innovaatiosta on jätetty myös patenttihakemus.

Nykyisin datan siirto laitteiden kesken toteutuu lähinnä joko muistitikulla, lyhyen kantaman (esim. bluetooth) point to point -yhteydellä tai pilvipalvelulla (jakopalvelut). Näissä kaikissa on keskeinen toimintakehikko perinteisiin laitteisiin ja vakiintuneisiin käyttötapoihin. 

InTouch-käyttöliittymä toimii kosketusnäyttöjen kanssa ja on NFC-standardin mukainen. InTouchin avulla voi siirtää tiedostoja suoraan tai pilvipalvelun kautta. Myös turvallisuus ja yksityisyys kyetään säilyttämään integroitavien turvallisuustoimintojen ansiosta.” (Lähde: Victoriamedia) 

Kyse on luomisesta, ihmisen luovuudesta ja ennakkoluulottomuudesta. Minusta tuo on todella hieno uutinen. Kädet ovat jo muutenkin valtavan monipuolinen ja monikäyttöinen kehonosa. Ja nyt niiden kapasiteetti kasvaa entisestään. Käsillä tekeminen saa uutta sisältöä. Nyt ei muuta kuin perehtymään rakennekynsiproblematiikkaan. Lykkyä tykö. Ihan varmaa on, että Michelangeloa hymyilyttää.

Työttömällä oikeus itsekunnioitukseen
20.09.2013

Kirjoitettuani ylioppilaaksi Naantalissa 1976 olin ennen yliopisto-opiskeluani 70-luvun lopulla sekalaisissa töissä. Betonianturan valamista Naantalin Naviren telakan altaan pohjalla, korjaus- ja huoltotöitä oman yrityksen puitteissa Naantalin luostarinkirkon tornissa, pappilaremonttia ammattikirvesmiehen kanssa, kattopaanujen tuotantolinjan kehittämistä omalla verstaalla, propsien ja polttopuun ajoa Ajolan metsästä Rymättylässä, kiviaidan rakentamista Naantalin hautausmaan laidassa.

Haalarit tulivat siinä määrin tutuksi vaatekappaleeksi, etten niihin pukeutunut vappuna opiskeluriennoissa aloitettuani Helsingin Yliopistossa 1979. Valmistumista yliopistosta keväällä 1985 vauhditti se, että työmarkkinoilta otettiin yhteyttä ja kiirehdittiin. Sen jälkeen onkin kiirettä pitänyt vaikka työurani on muodostunut ihan erilaiseksi kuin teologiseen pyrkiessäni kuvittelin. Muutama tauko palkkatyöstä on ollut siksi, että jättäydyin joksikin aikaa päätoimiseksi tutkijaksi apurahojen varaan. Toinen katkos johtui jäämisestä vanhempainvapaalle lapsen äidin rientäessä työelämään.

Vuosia sitten luin kiinalaisen naisen kirjoittaman kertomuksen Maon Kiinassa toteutetusta ns. kulttuurivallankumouksesta. Kyseessä on Jung Changin omaelämänkerrallinen romaani ”Villijoutsenet”. Kulttuurivallankumouksen ideana oli kumota vallitseva hiearkia radikaalilla tavalla. Opettajilta vietiin asema ja auktoriteetti. Koululaiset ja opiskelijat nostettiin opettajien paikoille.  Pitkälle koulutettua väkeä siirrettiin maalle ja metsiin yksinkertaisiin koulutusta vaatimattomiin töihin. Lukemani kirjan mukaan seuraukset olivat pääosin kammottavia. Valtava määrä resursseja hukattiin, kun maa ajautui kaaokseen.

Kirja tuli mieleeni, kun panin merkille maassamme uudelleen kasvavan innostuksen, että työttömiä pitäisi panna risusavottaan heidän ”osallistamisekseen.” Eräiden asiantuntijoiden mukaan tällainen menettely tekisi hyvää työttömille itselleen ja ehkäisisi syrjäytymistä. Pari tuntia päivässä risusavottaa tekee hyvää kenelle tahansa. Ja onhan se oikein, että työttömyyspäivärahasta tehdään ”vastikkeellista”. (Onko jokin muu vakuutuskorvaus vastikkeellista?)

Enpä tiedä. Riittäisikö työstä saatava palkka synnyttämään kokemuksen työn mielekkyydestä? Mitä kustannuksia yhteiskunnalle tulisi työn organisoimisesta, ihmisten matkustamisesta metsään ja takaisin, risujen kuljettamisesta polttolaitokseen tai bioöljytehtaalle? Vaarana on, että keinotekoisista pari-tuntia-päivässä – töistä työttömyysturvan ehtona tulisi  sellaisia kuin, että tehtävänä on siirtää tuolia huoneen nurkasta toiseen kaksi tuntia päivässä.

Kun asenteet yleisesti ottaen ovat kovenemassa kireän taloustilanteen vuoksi, tulee varoa sellaisia ratkaisuja, jotka entisestään syövät työttömäksi joutuneiden itsetuntoa ja itsekunnioitusta. Ihmisen itsekunnioitus on tärkeimpiä henkisiä voimavaroja, joiden varassa kaikki työnteko, vastuun kantaminen ja luova suunnittelu ja ideointi lepäävät. Mitä vahvemmin työttömyysturvajärjestelmä murtaa ihmisten itsekunnioitusta, sitä nopeammin heikkenee työttömien työkyky ja työmarkkina-asema. Jo nyt tiedetään, että osa aktivointitoimista on tässä mielessä epäonnistuneita. Ihmisiä saatetaan toistuvasti pitää kursseilla, joilla he eivät opi mitään uusia valmiuksia. Tämä on ymmärrettävästi äärimmäisen turhauttavaa ja syö vähitellen myös itsekunnioitusta.

Olennaista ovat toimet, joilla ylläpidetään työttömän ammattitaitoa tai autetaan häntä löytämään uusi ammatti. Työttömyysaikana tulisi pyrkiä parantamaan työntekijän työmarkkinakelpoisuutta – ei laskemaan sitä. Olennaista ovat toimet, joilla autetaan työttömiä olemaan sitketä ja johdonmukaisia työn hakemisessa. Olennaista on että seurataan ja huolehditaan työttömän terveydenhuollosta ja taloudellisesta turvasta niin että hän selviytyy arjesta työttömyysaikanaan.

On hyvä, jos yhteiskunta kykenee tarjoamaan erilaisia aktiviteetteja työttömän arjen virkistykseksi. Olkoon ne sitten vaikka marjanpoimintaa, lehtien haravointia tai risusavottaa, jos sellaisen järjestämiseen julkisella rahoituksella on mahdollisuuksia. Tuloksena voi olla hyödyllistä sosiaalista elämää ja päivärytmin runkoa, parhaimmillaan uusia taitojakin. Mutta nämä asiat koetaan toisenlaisella tavalla, jos niistä tehdään pakollisia uhalla että työttömyysturva heikennetään tasolle, jolla on mahdotonta selviytyä. Vapaaehtoistyölle on paljon mahdollisuuksia, mutta siinäkään ei tule mennä alueille tai laajuuteen, jossa saadaan aikaan lisää työttömyyttä.

Jos julkinen valta nyt munaa ryhtymällä työttömien itsekunnioituksen murentamiseen, vahinko tulee olemaan suuri. Saamme kasvavan joukon hyvin koulutettuja mutta työkyvyttömiksi ”osallistettuja” ammattitutkinnon suorittaneita, maistereita ja tohtoreita. Kiinan kulttuurivallankumous nousi katkeruudesta silloisia eliittejä kohtaan ja johti valtavaan resurssien tuhlaamiseen. Minusta meillä ei ole varaa tähän.

Opetuksen taso on turvattava
06.09.2013

Vierailin muutama vuosi sitten Unkarissa sivistysvaliokunnan edustajana. Tapasimme Budapestissa Unkarin koulutuspolitiikan edustajia. Keskustelimme koulutuksen merkityksestä yhteiskunnan kehitykselle ja vertailimme koulutusjärjestelmiemme eroja. 

Hallituksen viime viikolla tekemät rakennepoliittiset ratkaisut lähentävät joiltakin osin suomalaista järjestelmää Unkarin suuntaan. Unkarissa oppivelvollisuus kestää 18 ikävuoteen asti. Suomessa uusi linjaus pidentää oppivelvollisuutta nykyisestä yhdellä vuodella. Oppivelvollisuus ei jatkossa pääty peruskoulun loppumiseen, vaan uudistus tähtää siihen, että oppilas saa toisen asteen opinnot hyvään alkuun ja jatkaa sitten vapaaehtoisesti tutkintoon asti. 

Oppivelvollisuuden pidentäminen luo sillan perusopetuksen ja vapaaehtoiselta pohjalta syntyvän opiskelun välille. Oppivelvollisuuden pidentäminen merkitsee samalla subjektiivista oikeutta opiskelupaikkaan peruskoulun jälkeen. Kun kyse on oppivelvollisuudesta, on lähtökohtaisesti niin, että julkinen valta vastaa oppimateriaalikustannuksista. Tämä lisää välittömästi kuntien taloudellista kuormaa, mutta johtaa tuon kuoman kevenemiseen pidemmällä aikavälillä, kun yhä harvempi nuori putoaa sivuun ja menettää jalansijansa. 

Perustellusti on muotiin tullut korostaa, että ennaltaehkäisevän toiminnan tulee saada enemmän tilaa hyvinvoinnin edistämisessä, jotta saavutetaan kustannussäästöjä ja vähennetään inhimillistä kärsimystä. Opiskelumahdollisuuksien määrän ja laadun kehittäminen on vaikuttavimpia ennalta ehkäisevän toiminnan muotoja. Rahallinen satsaus oikeaan kohtaan tässä vähentää kustannuksia korjaavan toiminnan puolella. 

Suomen ei tule lähestyä Unkaria kaikessa koulutuspolitiikassa. Unkarin vierailullamme vaihdoimme myös kokemuksia opettajainkoulutuksesta. Meille kerrottiin, että Unkarin koululaitoksen kehittämisen keskeisiä ongelmia on vaikeus saada hyviä opettajia. Opettajien palkkaus on heikolla tolalla, minkä takia alalle hakeutuu sellaista väkeä, joka ei kykene raivaamaan tietään paremmin palkattuihin ammatteihin. 

Suomessa hallituksen rakenneuudistuspakettiin kuuluu kuntien tehtävien ja velvoitteiden merkittävä karsiminen. Säästöjä on löydettävä miljardin verran. Tehtävä on äärimmäisen vaativa. Yksi houkutteleva mahdollisuus olisi alentaa kuntien palveluksessa olevien kelpoisuusvaatimuksia joillakin kohdin. Matalampi koulutus, matalampi palkkaus, on logiikka, joka tuon takana on.  Aloitteita kelpoisuusvaatimusten alentamisesta on ajoittain esitetty myös Sdp:n puoluekokoukselle. Kyseessä on tosin tällöin ollut pyrkimys helpottaa työvoiman saamista, ei niinkään etsiä rahallisia säästöjä. 

Nyt taustalla kummittelee taloudellisten säästöjen draiveri. Varjeltakoon meitä nyt siltä, että alkaisimme alentaa opettajien kelpoisuus tai koulutusvaatimuksia säästösyistä. Hallitusohjelman mukaan Suomi tähtää maailman kärkeen koulutus- ja osaamistasossaan. Tämä tavoite ei ole itsetarkoitus vaan se palvelee kansakunnan menestystä ja hyvinvointia laajemmin. Korkea koulutustaso ylläpitää ja vahvistaa kykyämme käydä tasapainoista kauppaa avoimessa maailmassa ja huolehtia hyvinvointivaltion taloudellisista ja filosofisista edellytyksistä. 

Nopeasti muuttuvassa viestinnän ja vuorovaikutuksen maailmassa myös opettajainkoulutuksen uudistamisen on oltava jatkuvaa. Digitaalinen teknologia avaa mahdollisuuksia aivan uusille vuorovaikutuksen ja oppimisen muodoille perinteisten muotojen rinnalle. Näiden käyttöön ottamiseksi ei riitä teknologian hankinta vaan lisäksi tarvitaan syvällisiä muutoksia opetuksessa ja opettajainkoulutuksessa. 

Minä näen edessä valtavia uusia mahdollisuuksia. Niitä ei saa mitätöidä lyhytnäköisillä rakenneratkaisuilla, jotka uhkaisivat opetuksen laadun jatkuvaa kehitystyötä. Opetuksen taso on turvattava. Se johtaa hyvään elämään.

« EdellinenSeuraava »
1 2 3 4 5 6 7 8 9 ... 21 22 
 

Viimeisimmät merkinnät:

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu