Ilkka Kantola - Kansandustaja

Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi

 

Päiväkirja

Koulutus tekee Suomelle hyvää
19.03.2019
 

Suomi oli vuosisatojen ajan takamaa, itäinen maakunta Ruotsin valtakunnassa. Köyhempi ja pohjoisempi osa valtakuntaa. Laajoine metsineen ja sisämaan vesistöineen. Viljelysolot olivat Ruotsin eteläistä osaa ankeammat ja karummat. Suomen kurjuus korostui nälkävuosiksi äityneinä hirvittävinä katovuosina. Suomesta osallistuttiin Ruotsin valtakunnan hallintoon. Valtakunnan lait ja hallinto ulottuivat myös Suomeen. Kohtuuttomat verot ja veronkannon tavat ja muu koettu epäoikeudenmukaisuus saivat aikaan ajoittaisia kapinaliikkeitä ja protesteja. Ruotsin käydessä sotia eri puolilla Eurooppaa, sotaväenotot rasittivat raskaasti myös Suomen alueella asuvaa väestöä. Valtakunta oli kuitenkin yksi, eivätkä suomalaiset koskaan käyneet sotaa Ruotsia vastaan.

Ruotsin valtakunta joutui mukaan eurooppalaisiin valtataisteluihin (Ranska-Englanti-Venäjä) vähän väliä. Itäinen naapuri Venäjä teki ryöstöretkiä Suomen alueelle ja myös Pohjanlahden länsipuolelle asti. Suomen sota Ruotsin ja Venäjän välillä 1800 luvun alussa johti lopulta rajalinjan muutoksiin. Raja vedettiin Pohjanlahtea myöten niin, että Ahvenanmaa ja Suomi siirtyivät osaksi Venäjän valtakuntaa. Suomi säilytti oikeusjärjestyksensä ja sai autonomisen asemansa suuriruhtinaskuntana.

Autonomian aikana Suomen ja suomalaisten kansallinen herääminen voimistui. Monista uudistuksista kauaskantoisimpia oli kansakoululaitoksen perustaminen 1800 luvun puolivälin jälkeen. Uudistusta myös vastustettiin, koska pelättiin koulutuksen tekevän lapsista ja nuorista laiskoja ja työhön kykenemättömiä. Keisarin päätöksellä maa kuitenkin jaettiin koulupiireihin ja perusopetus tavoitti yhä laajemmin koko väestön. Oppivelvollisuuslaki tuli voimaan kuitenkin vasta 1921. Koulutuksen merkitys alettiin ymmärtää nuoren tasavallan piirissä paremmin.

Seuraava iso uudistus oli 1970-luvulla voimaan saatettu peruskoulu-uudistus, jossa jokainen nuori pääsi osalliseksi samanlaisesta 9 vuoden mittaisesta perusopetuksesta. Peruskoulu-uudistuksen myötä yhteiskunnallinen tasa-arvo vahvistui ja väestön keskimääräinen koulutustaso nousi selvästi. Yhä useammalle tuli mahdolliseksi edetä ammatillisiin tai yleissivistäviin jatko-opintoihin. Ja näin saavuttaa riittävät tiedot ja taidot vaativiin ammatillisiin tehtäviin ja syvällisiin opintoihin korkeakouluissa ja mahdollisuuden tieteelliseen tutkimustyöhön. Niin kuin kansakoululaitosta vastustettiin 1800 luvulla, myös peruskoulu-uudistusta poliittinen oikeisto vastusti peläten sen johtavan työvoimapulaan, jos kaikki koulutetaan herroiksi. Tänä päivänä kokoomuksellekin kelpaavat kansainväliset kehut Suomen järjestelmälle.

1800-luvulta alkanut koulutuksen johdonmukainen kehittäminen on tehnyt mahdolliseksi Suomen ihmeen. Sen, että maa ja yhteiskunta on noussut köyhyydestä ja kurjista oloista yhdeksi maailman johtavista tieteen, teknologian, sivistyksen ja tutkimuksen maista. Suomen kehitys on ollut maailmanennätysluokkaa. Monissa kansainvälisissä vertailussa maamme on maailman parhaiden joukossa. Mutta olemme tietoiset siitä, että meillä on edelleen paljon tehtävää omassakin maassamme eriarvoisuuden poistamisessa ja kaikkein haavoittavimpien väestöryhmien aseman ja elämän vahvistamisessa.

Koulutuksen kehittämistä on syytä jatkaa. Sdp on ollut keskeinen ääni puhumassa sen puolesta, että oppivelvollisuutta laajennetaan toisella asteelle. Tiedämme tutkimustiedon perusteella, että työmarkkinoilla kaikkein heikoimmassa asemassa ovat ne joiden koulutus on jäänyt pelkän peruskoulun varaan. Monimutkaistuvassa ja alati muuttuvassa yhteiskunnassa koulutuksen ja tietojen ja taitojen merkitys korostuu. Tarvitaan 3 vuotta lisää koulutukseen, jotta yksilön menestymismahdollisuudet paranevat ja jota yhteiskunnan kestävyys vahvistuu. Oppivelvollisuuden laajentaminen tuo yhteiskunnalle lisää kustannuksia, mutta koulutukseen tehdyt panostukset tulevat moninkertaisina takaisin yhteiselle taloudellemme. Yllätys ei ole, että puolueista kokoomukselle tämäkin on taas vaikea asia hyväksyä.

Suomen ihme on perustunut koulutukseen. Ja sen varassa on myös tulevaisuuden menestyksemme. Siksi tulevan hallituksen on otettava koulutus yhdeksi keskeiseksi painopistealueekseen. Tulevaisuus on tietojen, taitojen ja sivistyksen varassa. Siksi koulutus!

Kuntayhtymän demokratisoinnista ratkaisu
01.02.2019
Hallituksen sote-maku rakenneuudistuksen pitkittyessä tapahtuu maakunnissa valtavaa kehitystä ihan omin päin. Kunnat ovat löytäneet toisensa ja perustaneet sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseksi kuntayhtymiä. Kehityksestä kuuluu pääosin hyviä uutisia. Esimerkkeinä Etelä-Karjalan Eksote, ja Pohjois-Karjalan Siun sote. Vielä kesällä 2016 näköala oli se, että nämä kuntayhtymät on purettava vuoden 2019 alusta, jolloin palvelujen järjestämisvastuu siirtyy kunnilta uusille maakunnille. Huhtikuussa 2016 julkaistussa Ylen uutisessa kerrottiin kunta- ja uudistusministeri Anu Vehviläisen (kesk.) muistuttavan, että ”nykyiset ja vielä perustettavat sote-kuntayhtymät ovat väliaikaisia. Esimerkiksi ensi vuonna (2017) toimintansa aloittava Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote elää vain parisen vuotta. Kun järjestämisvastuu siirtyy maakunnille vuonna 2019, kuntayhtymät puretaan.” Tämän hetkisessä keskustelussa sävy on toisenlainen. Aikataulu on venähtänyt. Usein kuulee sanottavan, että sote-maku uudistus on maakunnissa jo pitkällä. Ja esimerkkinä viitataan juuri mainittuihin kuntayhtymiin ja siellä kehitettyyn sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatioon ja toiminnan kokoamiseen ”leveämpien hartioiden” varaan. Hallinnollisesti ja rahoituksellisesti ollaan vielä kuitenkin pitkän matkan päässä. Kuntayhtymä on tuttu asia suomalaisessa hallinnossa. Terveyspalveluissa sairaanhoitopiirit ovat pitkään kantaneet vastuuta erikoissairaanhoidon palvelujen järjestämisestä. Kuntayhtymä on tuonut laajemman väestöpohjan ja sen mukana vahvemman asiakasvirran ja rahoituksen vaativien palvelujen tuottamiselle laadukkaasti ja kustannustehokkaasti. Viime vaalikaudella pyrittiinkin etsimään sote-ratkaisua kuntayhtymämallin pohjalta. Asia kuitenkin kaatui osin poliittisiin vaikeuksiin ja lopulta aika loppui kesken eikä perustuslakivaliokunnan edellyttämiä korjauksia esitettyyn malliin ehditty enää tehdä. Kuntayhtymiin on suhtauduttu epäilevästi siitä syystä, että kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa käyttävää elintä ei valita suorilla ja välittömillä vaaleilla. Kuntayhtymän valtuuston valitsevat jäsenkuntien päättäjät. Hallituksen nyt esittämässä maakuntamallissa maakuntavaltuusto valittaisiin välittömillä vaaleilla jolloin tämä leikatun kansanvaltaisuuden ongelma poistuisi. Maakuntamallin myötä tosin pienten kuntien asukkaiden vaikutusmahdollisuudet leikkautuisivat merkittävästi isojen kaupunkien vaikutusvallan kasvaessa vastaavasti. Kansanvaltaisuutta ”leveille hartioille” voitaisiin tuoda myös muulla tavoin. Mallia voisi ottaa luterilaisen kirkon seurakuntahallinnosta. Sen taustalla on osin samanlainen problematiikka kuin kuntapuolellakin. Yhtäältä halutaan säilyttää paikallisen seurakunnan olemassaolo ja välttää seurakuntien pakkoliitoksia. Toisaalta on välttämätöntä, että saman kunnan alueella olevat seurakunnat kykenevät järjestäytyneesti hoitamaan yhteisiä asioita, kuten kirkollisveroprosentista päättämisen ja verotulojen jakamisen seurakuntien kesken. Nykyään paljon muutakin kuten kiinteistöjen ja hautausmaiden hoidon. Saman kunnan alueella olevat seurakunnat muodostavat seurakuntayhtymän. Seurakuntayhtymän ylintä valtaa käyttävän valtuuston (yhteinen kirkkovaltuusto) jäsenet valitaan suorilla vaaleilla samaan aikaan kun valitaan päättäjät paikallisiin seurakuntiin. Kirkollisten vaalien käytännön toimeenpanossa on eräitä ongelmia, joita ei tarvitsisi siirtää kuntapuolen vaaleihin, vaikka kuntayhtymävaltuuston valinnasta tehtäisiinkin välittömään vaaliin perustuva. Kuntayhtymämallissa pitäytyminen ja edellä mainitun vaalitavan käyttöön ottaminen tarkoittaisi sitä, että rahoitusvastuu sote-palveluista olisi kuntayhtymän jäsenkunnilla ja järjestämisvastuu jäsenkuntien muodostamalla kuntayhtymällä, jonka ylin päättävä elin olisi valittu välittömillä vaaleilla. Pienten kuntien olemassaolo olisi turvattu niin kauan kuin ne kykenevät kantamaan oman osuutensa rahoitusvastuusta ja selviytymään kunnille jäävien muiden lakisääteisten tehtävien hoidosta. Kuntayhtymä voisi ottaa hoitaakseen niitä tehtäväkokonaisuuksia, joita nyt eduskunnassa olevissa hallituksen esityksissä ehdotetaan siirrettäviksi maakuntien vastuulle. Valtio varmistaisi lainsäädännöllä ja muulla ohjauksella sekä kunnille annettavilla valtionosuuksilla sen, että yhdenvertaisuus kansalaisten välillä toteutuu koko maassa riittävästi. Jos otettaisiin vielä enemmän mallia seurakuntayhtymistä, merkitsisi tämä sitä, että rahoitusvastuu ja veronsaajan asema tulisi kuntayhtymälle kuntien sijasta. Kuntayhtymän valtuuston asiana olisi päättää rahan jakamisesta jäsenkunnille niille jäävien tehtävien hoitamiseksi. Kunnallisverosta tulisi asiallisesti ottaen kuntayhtymävero. Tällaiseen ei varmasti löydy halua yhdestäkään kunnasta.
Yhteisön annettava moraalinen selkäranka
18.01.2019
 

Lokakuussa 2017 Yhdysvalloista käynnistynyt #metoo kampanja on muuttanut maailmaa. Naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä eri muodoissaan tuli osaksi laajaa julkista keskustelua. Muutos ei ollut se, että häirintää olisi yhtäkkiä alkanut ilmetä vaan siinä, että vanhasta ilmiöstä alettiin puhua julkisuudessa. Seksuaalinen häirintä on tavallisesti kokemuksena sellainen, jossa kohde hämmentyy eikä välttämättä osaa reagoida tapahtuneeseen johdonmukaisesti ja päättäväisesti. Monet kertovat kokemuksistaan, jolloin ovat antaneet kielteistä palautetta häiritsijälle ja se on johtanut vain nolaamiseen ja häpeän lisäämiseen. Häirinnän kohde on tehokkaasti ”maalattu” syylliseksi tapahtuneeseen.

#metoo kampanjassa naiset kautta maailman asettuivat yhdessä puolustamaan oikeuttaan olla turvassa häirinnältä. Erilaiset ilmiannot häirintään syyllistyneistä henkilöistä hätkähdyttivät suurta yleisöä. Lieveilmiönä oli myös valheellisia ilmiantoja. Mutta kokonaisuutena kampanja on pannut meidät yhdessä tunnistamaan sellaisen ilmiön, joka on ollut piilossa. Ymmärrys seksuaalisen häirinnän tuomittavuudesta on kasvanut ja häirintä on vähentynyt. Hyvä saavutus.

Suomen viimeaikaiset uutiset poliisin tutkinnassa olevista seksuaalirikoksista Oulussa ja Helsingissä ovat johtaneet laajaan keskusteluun seksuaalirikosten määrän laajuudesta. Eduskunnan ja maan hallituksen piirissä on laitettu vauhtia lainsäädännön muutoksille, joilla rikosten rangaistuksia kovennettaisiin. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä on asiaan liittyviä lakiesityksiä. Tässäkin asiassa on julkisuudessa ollut ehdotuksia, joiden toteuttaminen ei olisi mitenkään mahdollista.

Poliisin rikostutkintaa koskevien uutisten takia on seksuaalirikosten kohdistuminen lapsiin ja nuoriin saanut eniten huomiota. Samoin kuin #metoo kampanja aiemmin, toivottavasti tämä uutisointi lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista ja lasten houkuttelusta netissä auttaa meidät näkemään millaisessa Suomessa elämme. Lapset eivät ole olleet turvassa seksuaalirikoksilta aiemmin eivätkä ole tänäkään päivänä. Nettiyhteyksiin perustuva houkuttelu on todella helppoa ja yhä yleisempää. Mitä heikommat ovat lapsen yhteydet turvalliseen kotiin ja mitä heikompi luottamus omiin vanhempiinsa, sitä alttiimpi on lapsi uuden ihmisen tarjoamalle ystävyydelle ja rakkaudelle. Mahdollisuus houkuttelijan esiintyä valheellisella identiteetillä netissä lisää hyväksikäytön riskiä.

Omien vanhempien osoittama rakkaus on paras suoja tuntemattomien netissä esittämien ystävyys- ja rakkaustarjousten houkutuksille. Jos kotona on tarjolla pelkkää kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä, on lapsella ja nuorella tarve etsiä lämpöä sieltä mistä sitä luvataan antaa.

Seksuaalirikoksista tuomioistuimissa annettujen rangaistusten alaraja ei tunnu oikealta, kun otetaan huomioon lapsen kyvyttömyys ymmärtää tai torjua seksuaalisia lähentymisyrityksiä. Eduskunta voi suojella lapsia paremmin tiukentamalla rangaistusasteikkoja.

Tiettävästi on niin, että vankilan sisäisessä vankihierarkiassa pedofiliaan syyllistyneiden asema on kaikkein alin. Tämä kuvastaa sitä, että valtaosa rikoksiinkin syyllistyneistä pitää lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia erityisen paheksuttavina.

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset tuomitaan kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa. Riskiryhmän muodostavat ne yksilöt, suomalaiset ja ulkomaalaiset, jotka ovat syystä tai toisesta irtautuneet omasta kulttuurisesta ja/tai uskonnollisesta yhteisöstään, suvustaan, heimostaan, perheestään. Heidän toimiaan ei enää säätele yhteisön tunnustamat normit. Heidän käsityksensä oikeasta ja väärästä on dramaattisesti harhautunut.  Heitä ajavat vain omat, spontaanit ajatukset ja tarpeet. Juuri irtiotto omasta yhteisöstä mahdollistaa sen, että on suomalaisiakin perheenisiä, jotka saattavat matkustaa Kaukoitään ja ostaa siellä pilkkahintaan maksullista seksiä alaikäisiltä tytöiltä. Siellä jossain kaukana ollaan irti normeista, joita kotipitäjässä tiukasti kunnioitetaan.

Joten: On tärkeätä tehdä kaikki voitava sen eteen, että tänne tulevat turvapaikanhakijat kiinnittyvät johonkin yhteisöön, joka pitää yllä säällisiä moraalisia normeja ja arvoja. Suomalaisen yhteiskunnan perustavat arvot ja lainsäädäntö on tehtävä tutuksi tuolle yhteisölle ja vahvistettava samalla yhteisön kykyä tarjota selkeyttä ja selkärankaa niille yksilöille, jotka ovat pudonneet tai putoamassa yhteisön ulkopuolisiksi. Yhteisössä voi olla erilaisista taustoista tulevia ihmisiä, suomalaisia ja muualta tänne tulleita, kunhan yhteisö ottaa vakavasti vastuunsa yksilöiden elämää ja koskemattomuutta suojelevien normien ylläpitämisestä.

Maailman muuttuessa huolenaiheet muuttuvat
05.12.2018

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tuoreessa suomalaisten asenteita selvittävässä raportissa näkyvimmäksi uutisaiheeksi on noussut maanpuolustustahdon heikkeneminen. Raportista löytyy kuitenkin muutakin mielenkiintoista, eikä kuva maanpuolustustahdostakaan ole ihan noin yksiselitteinen.

Yksi kiinnostava havainto on, että ilmastonmuutos on noussut selkeästi kansalaisten suurimmaksi huolenaiheeksi. Vaikka tulos on merkittävä se ei ole yllättävä. Ilmaston lämpenemistä koskeva tieteellinen tutkimus on vaikuttanut julkiseen keskusteluun entistä enemmän. Maailmankuvamme on muuttunut ja niin myös huolenaiheemme.

1980-luvun alussa marssittiin kiihtyvää asevarustelua vastaan. 30 000 ihmistä Helsingissä ilmaisi vastustavansa risteilyohjusten sijoittamista Eurooppaan. Tänä päivänä marssitaan kiihtyvää ilmaston lämpenemistä vastaan Suomessa ja muualla kehittyneissä teollisuusmaissa. Parhaillaan on meneillään kansainvälinen kokous Puolassa tavoitteena löytää pitäviä ja konkreettisia sitoumuksia ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa.

Kansalaisten kokema suurin uhka ei ole maahamme kohdistuva aseellinen hyökkäys tai sota. Ehkä tämä on yksi syy siihen, että MTS:n perinteinen maanpuolustustahtoa mittaava kysymys ei enää toimi. Ajatukset ovat aikaisempaa enemmän koko maapallon elinkelpoisuuden puolustamisessa kuin perinteisessä kansallisessa puolustuksessa. Jos ilmaston lämpenemisen voisi estää asevoimalla, aseellinen maanpuolustus saisi varmaan enemmän kannatusta.

Mutta kyllä maanpuolustusvalmiuttakin löytyy samaisen raportin mukaan. Henkilökohtainen maanpuolustustahto on edelleen vahva. Miehistä 89% on valmis puolustamaan maata kykyjensä mukaan. Edellisessä mittauksessa 90%. Kielteisesti maanpuolustukseen osallistumiseen suhtautuvia on sama 10% kuin edellisessäkin kyselyssä. Ei siis mitään notkahdusta maanpuolustustahdossa. Jatkossa kannattaisi selvittää tarkemmin, miten kansalaiset hahmottavat eron aseellisen maanpuolustuksen ja maanpuolustuksen yleensä välillä. Miksi edellinen on laskenut mutta jälkimmäinen ei. Onko usko aseisiin heikentynyt mutta isänmaallisuus pysynyt entisellä tasolla?

Yleisen asevelvollisuuden osalta ajatukset kulkevat kiinnostavalla tavalla vastakkaisiin suuntaan. Raportin mukaan nykyisen asevelvollisuusmallin kannatus on heikentynyt keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten ja vasemmistoliittoa äänestävien keskuudessa. Nykyisen asevelvollisuusmallin kannatus on sen sijaan kasvanut SDP:n ja vihreiden kannattajien piirissä.

Natojäsenyyden kannatus on vaatimatonta ja edelleen laskusuunnassa. Ehkä osa selitystä on siinä, että nuoremmalle sukupolvelle Suomen kuuluminen läntisten demokratioiden joukkoon on itsestään selvä asia. Mitään erityistä tarvetta osoittaa länteen sijoittumista natojäsenyyden avulla ei ole. Merkitystä voi olla myös keskeisen Naton jäsenvaltion Yhdysvaltain arvostuksen heikentymisellä nykyisen hallinnon aikana. Vaikutuksensa saattaa olla myös lisääntyneellä kotimaisella keskustelulla pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä ja EU:n omasta turvallisuuspolitiikasta ja puolustuksesta. Mielikuva EU:n omasta armeijasta voi joidenkin mielissä heikentää Naton merkitystä puolustuspoliittisena tekijänä.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuore raportti antaa hyvän lähtökohdan pohtia muuttuneiden asenteiden taustalla olevia syitä. MTS:n säännöllisesti tuottama asennemittaus antaa kiinnostavaa tietoa muutoksista, kun kysymykset pysyvät saman muotoisina. Toisaalta juuri tästä syystä voi olla, että perinteiset kysymykset eivät riittävästi kykene tavoittamaan sitä mitä ihmisten mielissä todella liikkuu. Tutkimusmetodia on syytä aika ajoin myös arvioida.

Outoja kaikuja ministerinvalassa
18.06.2018
 Suomessa vieraillut University of Wisconsinin oikeustieteen professori Asifa Quaraishi-Landes esitti harkittavaksi, että islamin uskoon perustuvalle sharia laille annettaisiin sijaa myös länsimaisessa oikeusjärjestelmässä. (HS 11.6.2018). Ehdotukseen on helppo suhtautua epäilevästi meillä Pohjoismaissa, jossa maalliseen lainsäädäntöön perustuvalla oikeusvaltiolla on tunnustettu asema. Uskontoon perustuvan normiston tuomiseen osaksi kansalaisten oikeusturvajärjestelmää on vaikeata suhtautua innostuneesti.

Kysymyksellä uskontoon perustuvan lain ja maallisen lain suhteesta on pitkä historia. Suomeen Ruotsin vallan aikana istutettu luterilaisuus on korostanut järjen ja omantunnon asemaa yhteiskunnan lainsäädännön perustana. Lainsäädännön sisällön on ajateltu olevan lähtökohtaisesti jokaiselle ihmiselle ymmärrettävä riippumatta hänen uskonnollisesta vakaumuksestaan. Uskonto tai uskovaisuus on toki saattanut lisätä henkilön motivaatiota olla lainkuuliainen, mutta luterilaisen kristinuskon ei ole ajateltu tuovan mitään erityistä sisällöllistä lisäystä siihen, miten ihmiset ajattelevat eettisistä ja moraalisista kysymyksistä ja niihin perustuvista laeista.

Hallituksen esitys 84/2018 vp (Laki valtioneuvostosta annetun lain muuttamisesta) koskettelee uskonnon ja maallisen lainsäädännön suhdetta. Lakiesitys käsittelee ministerin valaa ja juhlallista vakuutusta. Vala sisältää uskonnon harjoittamisen elementin. Valan kaavassa viitataan Jumalaan ja ”pyhään evankeliumiin”. Ministerinvala on siten räätälöity kristitylle ministerille, mutta ei sovellu esimerkiksi juutalaiselle tai muslimille. Valan vaihtoehtona ministerin toimeen astuttaessa on juhlallinen vakuutus. Lakiesityksen mukaan tämä on vaihtoehto myös heille, jotka ovat kristillisen kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan jäseniä. Näin toteutetaan uskonnonvapauden periaatetta siitä, että uskonnon harjoittamisen tulee olla kaikille aina vapaaehtoista.

En ole ihan vakuuttunut siitä, että valan kaava perustuisi riittävään teologiseen asiantuntemukseen. Valan kaavassa valan tekijä lausuu: ”Minä N.N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta, että…” On outoa, että vannotaan pyhän evankeliumin kautta, vaikka evankeliumeissa löytyy kohta, jossa Jeesus kieltää vannomisen.  (Matt. 5: 34-37) Valan kaava kaipaisi tarkistamista tältä osin.

Toiseksi. Valan kaavassa ministerin toimeen ryhtyvä lupaa toimia ”Jumalan ja Suomen valtakunnan lain ja laillisten sääntöjen mukaan…” Valan kaava näyttää tuovan uskontoon perustuvan lain maallisen lain rinnalle hänen viranhoitoansa ohjaavana normistona. Lakiesityksen perusteluissa todetaan: ”Valalla sekä vakuutuksella kunnian ja omantunnon kautta pyritään voimistamaan yksilön velvollisuutta pysyä totuudessa sekä korostamaan hänen vastuutaan hänelle uskottujen tehtävien hoitamisessa.”

Kysymys kuuluu, onko valan kaavan taustalla naiivi käsitys siitä, että henkilön tulkinta Jumalan laista olisi kaikissa tapauksissa yhtenevä maallisen lain kanssa? Entä, jos maan perustuslaki tai yksittäinen laki on ministerin mielestä ristiriidassa sen kanssa, minkä hän kokee olevan Jumalan laki, johon hän valassaan myös sitoutuu? Historia ja myös oma aikamme osoittaa, että käsitys siitä mikä on Jumalan laki, voi olla hyvin vaihteleva. Seuraako ministeri esimerkiksi Raamatun mallia patriarkaalisesta, epätasa-arvoisesta yhteiskunnasta vai niitä periaatteita, jotka tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteita, jotka ilmenevät Suomen perustuslaista ja muusta lainsäädännöstä?

Mielestäni Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa ministerinvalan kaavasta olisi poistettava lupaus toimia Jumalan lain mukaan. Valan kaavassa on yksi Jumala ehdottomasti liikaa. Ministerin viranhoitoa ei tule julkisessa seremoniassa sitoa uskollisuuteen uskonnolliselle laille. On tärkeätä, että ministerit sitoutuvat saman sisältöisiin lakeihin uskonnollisesta vakaumuksestaan riippumatta.

 

Terrorismin ruokkiminen lopetettava
29.08.2017
 

Aivan aluksi. Ei ole olemassa mitään perustelua, joka oikeuttaisi viattomiin ihmisiin kohdistuvan puukotusiskun. Se mitä tapahtui Turussa, on ehdottomasti tuomittavaa.

 

Poliisi epäilee puukotuksen tapahtuneen terroristisessa tarkoituksessa. Asia toivottavasti selviää tutkinnassa aikaa myöten. Oliko sattumaa vai tarkoituksellista, että puukottaminen kohdistui naisiin ja heitä auttamaan tulleisiin miehiin? Sitä emme vielä tiedä. Emmekä sitä oliko naisten valitsemisella uhreiksi jokin ideologinen syy vai pelkästään puukottajan henkilökohtainen asenne.

 

Riippumatta siitä, minkä määritelmän Turun puukotusisku tulee saamaan, on tosiasia, että Eurooppa ja eurooppalaiset ovat joutuneet ääri-islamistisesta ideologiasta perustelunsa ammentavien terrorististen iskujen kohteiksi. Ruotsi, Ranska, Saksa, Britannia, Espanja. Ehkä Suomikin nyt. Analyysissa on tulkittu, että terrori-iskut kohdistuvat meidän elämäntapaamme. Propagandassaan ääri-islamistinen Isis hyökkää voimakkaasti länsimaita vastaan.

 

Vastakkainasettelulla ääri-islamismin ja läntisen maailman välillä on pitkä historia. Lännen silmissä äärimmilleen vastakkainasettelu kärjistyi 11.9.2001 Yhdysvaltoihin kohdistuneiden terrori-iskujen muodossa ja lännen reaktioissa siihen. Yhdysvalloissa ja sen liittolaismaissa käynnistettiin nopeat ja voimakkaat aseelliset vastatoimet. George W. Bush  julisti terrorisminvastaisen sodan. Vastakkainasettelu on jyrkkää.

 

Lähi-Idän erilaiset konfliktit ovat jatkuneet ja vaikeutuneet. Afganistanissa talibanien suojissa piileskelevä Osama bin Laden verkostoineen oli terrorismin vastaisen sodan ensimmäinen pääkohde. Sen nujertamisessa länsiliittoutuma saavutti kohtalaista menestystä. Afganistanin rauhoittaminen ääriaineksilta on vaatinut valtavia satsauksia erityisesti Yhdysvalloilta. Kun alueelta on lähdetty vetäytymään, on käynyt selväksi, että maan ajautuminen takaisin terrorististen joukkioiden haltuun on todellinen riski. Yhdysvallat onkin aikeissa lisätä sotilaittensa määrää alueella. On avoin kysymys, tuleeko myös Suomi lisäämään satsauksiaan kriisin hallinnassa. Terrorismin torjunta maksaa valtavasti.

 

Taannoinen Irakin vastainen länsiliittouma pelasti Kuwaitin ja eliminoi Saddam Husseinin. Sodasta tuli Yhdysvaltojen kannalta rahallisesti ja poliittisesti kallis. Satojatuhansia siviilejä kuoli. Julkisuuteen tuli videoita, joissa näkyi, miten amerikkalaissotilaat tappoivat siviilejä. Sodan tavoitteena oli myös Irakin vakauttaminen ja saattaminen järjestäytyneen oikeusvaltion ja demokratian polulle. Demokratia- ja oikeusvaltiorakenteet jäivät kuitenkin Irakissa heikoiksi ja vallan vaihtuminen johti mittavaan syrjintään niiden kohdalla, jotka olivat ennen olleet vallassa. Väkivaltaisuuden jatkuivat. Syrjään sysättyjen syvä katkeruus antoi pohjan Isisin kaltaiselle ääri-islamistiselle poliittiselle liikkeelle ja sen hurjille unelmille islamistisesta valtiosta.

 

Länsi tuli Irakiin raivaamaan julman ja inhottavan diktaattorin. Demokratian ja oikeusvaltion rakenteiden pystyttäminen osoittautui paljon vaikeammaksi ja lopulta mahdottomaksi tehtäväksi. Valtavista satsauksistaan huolimatta Yhdysvallat ja sen läntiset, todelliset tai kuvitellut, liittolaiset eivät hahmottuneet kaikille pelastajina ja auttajina vaan ulkopuolisina puuttujina, häirikköinä ja sabotoijina, siviilien tappajina, kiduttajina ja häpäisijöinä. Ymmärtämättöminä ja ylimielisinä. Lopulta monille entisen paikkansa menettäneille irakilaisille vihollisina, maailmankuvaltaan ja arvoiltaan halveksittavina ja ideologisesti tuomittavina. Epäonnistumiset järjestyneen ja vakaan yhteiskunnan rakentamisessa antoivat aineksia ääriliikkeille länsimaita jyrkästi arvostelevalla propagandalle.

 

Libyan Muammar Gaddafista päästiin niinikään eroon Yhdysvaltain ja liittolaisten tomeralla operaatiolla. Operaatio kävi poliittisesti kalliiksi Hillary Clintonille, joka tuolloin toimi Yhdysvaltain ulkoministerinä. Mutta paljon suurempien vaikeuksien keskelle ajautui Libya, kun sen valtiorakenteet murenivat. Maassa taitaa nyt olla vähintään kaksi eri hallitusta. Ääri-islamistinen Isis on merkittävässä roolissa levottomuuksien aiheuttajana. Turvallisuustilanne on kehno. Aseita on paljon liikkeellä. Libyan kyky hoitaa valtion perustehtäviä on heikko. Eurooppaan tämä sekasortoinen tilanne näkyy muun muassa maan kyvyttömyytenä kontrolloida pakolaisten lähtöä maasta kohti Eurooppaa. Harva kaipaa Gaddafia takaisin, mutta vakautta synnyttävistä rakenteista on kova pula.

 

Syyrian sisällissota on toistaiseksi jatkunut ilman länsivaltojen maajoukkoja tai suurimittaisia ilmapommituksia. Länsivallat ovat silti näkyvästi mukana selkeimmin Isisin kukistamiseen pyrkivässä sotilaallisessa toiminnassa. Euroopan maista Ranska on ollut hyvin näkyvä toimija. Eikä ole ihme, että juuri Ranska joutui järjestön terrori-iskujen kohteeksi. Osana kansainvälistä yhteisöä Suomi on lähettänyt sotilaitaan kouluttamaan Isisiä vastaan taistelevia kurdeja, ns. Peshmerga-joukkoja. Päätös osallistumisesta on tehty tietoisena siitä, että tämä lisää Suomeen kohdistuvan uhkan todennäköisyyttä.

 

Tämän sanominen ei tarkoita sitä, että väittäisin Turun puukotusiskun olevan seurausta Suomen tästä koulutustoiminnasta.

 

Enkä yritä sanoa, että länsimaiden tulisi kokonaan pysyä poissa sotilaallisista toimista alueilla, joissa hirmuhallitsijat tappavat omia kansalaisiaan. On eettisesti kestämätöntä olla vain sivustakatsojana. Sellaisestakin on kokemusta aivan riittämiin. Mutta silti on tärkeätä yrittää ymmärtää, mistä länsimaihin kohdistuva ääri-islamistinen terrorismi saa kasvuvoimansa ja kannatuksensa.

 

Miten jatkossa voidaan pysäyttää autoritääristen hallitusten toimeenpanemia kansanmurhia niin että samalla estetään perustavien valtiorakenteiden mureneminen ja varmistetaan ettei maa joudu sekasorron ja kaaoksen tilaan, ja estetään riski epädemokraattisten ääriliikkeiden noususta? Olennaista olisi läntisten demokratioiden kyetä rakentamaan toimivia kumppanuuksia niiden islamilaisen maailman hallitusten kanssa, joilla on uskottava pyrkimys rauhaan ja kansalaisten ihmisoikeuksien ja hyvinvoinnin edistämiseen. Ulkopuolisen vallan aseelliset väliintulot ilman rauhaan sitoutunutta kumppania, joka ottaa vastuun yhteiskunnan kehittämisestä, näyttävät johtavan ääriliikkeiden syntyyn kaaoksen keskellä.

 

Jos uskomme, että terrori-iskut kohdistuvat länsimaiseen elämäntapaamme, on syytä kysyä, mikä länsimaisessa elämäntavassa erityisesti on se, jota vastaan ääri-islamismi käy sotaa. On kyse paljon muusta kuin siitä mikä on lännessä ihmisten elämäntapa tavallisessa arjessa.

Maassa maan tavalla?
14.06.2017
Halla-ahon Perussuomalaiset joutui lähtemään hallituksesta siksi, että Sipilä ja Orpo torjuivat moniarvoisuuden. Potkujen julkisissa perusteluissa sekä Sipilä että Orpo korostivat, ettei kyse ole Halla-ahon henkilöstä vaan niistä arvoista, joita hän ja hänen rinnalleen Perussuomalaisten puheenjohtajistoon valitut edustavat. Ottaen huomioon Eurooppaa, EU:ta ja Suomea koskevat lähiajan erityiset haasteet, on tärkeätä, että hallitus uusia haasteita kohdatessaan voi toimia yhdenmukaisesti ja riittävän yhtenäisten arvojen pohjalta. Halla-ahon ja varapuheenjohtajien valinnan jälkeen Perussuomalaiset näyttäytyi Sipilälle ja Orpolle uutena tai ainakin rajusti muuttuneena puolueena. Kesärannan keskusteluissa kävi selväksi, että arvopohjat ovat niin erilaiset, ettei ole olemassa sellaista luottamusta, jota tarvitaan hallituksen toimintakyvyn varmistamiseksi. Halla-ahon Perussuomalaiset sai potkut, siitä huolimatta, että puheenjohtaja vakuutti puolueen sitoutuvan hallitusohjelmaan. Pääministerin vahva näkemys oli, että on olemassa raja sille, miten suurta moniarvoisuutta hallituksen sisällä voidaan sietää. Arvopohdinnan tiimellyksessä pääministeri intoutui filosofoimaan siinä määrin vapaasti, että osassa yleisöä heräsi ihmettelyä, mitä pääministeri oikein tarkoittaa sanoessaan, että sinänsä ei ole olemassa oikeita tai vääriä arvoja. Filosofiassa tämä onkin kiistelty kysymys. Luonnonoikeusajattelulla on antiikista saakka ollut vahva asema. Tähän kuuluu ajatus, että on olemassa luonnostaan joitakin kaikille ihmisille yhteisiä arvoja. Uudelta ajalta lähtien tämä klassinen ajattelutapa on kyseenalaistettu. Siitä mitä on, ei voida johtaa päätelmää mitä pitää olla. Arvoja ei voida suoraan päätellä tosiasioista. Arvot ovat lopulta sopimuksenvaraisia ja filosofisessa mielessä suhteellisia. Politiikka ei kuitenkaan ole mikään filosofian osa-alue. Politiikka syntyy ihmisiä yhdistävistä arvoista, päämääristä ja tavoitteista. Arvot ovat inhimillisen kulttuurin kehityksen myötä syntyneitä vakiintuneita, yhteisiä ja suhteellisen vakaita käsityksiä siitä mikä on oikein tai väärin, mikä tavoiteltavaa ja mikä vältettävää. Politiikka perustuu arvoihin, jotka antavat suunnan ja perustelevat sen, miten valintoja vaihtoehtojen välillä tehdään. Politiikka perustuu näkemykseen, että on olemassa oikeita arvoja ja vääriä arvoja. Eri poliittisilla liikkeillä voi olla eri käsitys siitä, mitkä ovat oikeita ja mitkä vääriä arvoja. Mutta tämä ei ole sama asia kuin sanoa, ettei sinänsä ole mitään oikeita tai vääriä arvoja. Käytännössä Sipilä torjui hallituksen moniarvoisuuden, tai ainakin käytti sitä perusteluna Halla-ahon Perussuomalaisten potkuille. Olisi mielenkiintoista tietää, huomasivatko perussuomalaiset, jotka vastustavat monikulttuurisuutta, että heidät heitettiin ulos juuri siksi, että heidän mukana olonsa hallituksessa olisi merkinnyt moniarvoisuutena ilmenevän monikulttuurisuuden hyväksymistä hallituksessa. Jussi Halla-ahon kirjoittelu samoin kuin Teuvo Hakkaraisen eräät lausumat, joista on annettu tuomioita, on tässä kuviossa nähty merkkeinä siitä, millaiseen arvomaailmaan Halla-ahon ja kumppaneiden Perussuomalaiset nojaa toiminnassaan. Siinä, että tuo porukka heitettiin ulos hallituksesta, on oikeastaan kyse yhden maahanmuuttokriittisen sloganin soveltamisesta. Nimittäin ”maassa maan tavalla”. Suomessa nimittäin maan tapa on se, että kaikenlainen rasismi torjutaan, sitä paheksutaan ja laajalti katsotaan, ettei se kuulu perinteiseen suomalaiseen arvoperustaan. Rasismi kuuluu tänne yhtä vähän kuin tyttöjen sukupuolielinten silpominen. Molemmat on kriminalisoitu ja molemmat ovat vastoin maan tapaa.
Pakolaisten hukkumiselle löydettävä vaihtoehto
07.11.2016
 Navicare necesse est, vivere non.

Merenkulku on välttämätöntä, eläminen ei. Antiikin ajan Välimeren kauppamerenkulusta tuttu slogan merenkulun tärkeydestä yksittäisten merimiesten henkeä säästämättä on saanut uuden sisällön. Tuottoisaa kauppaa käyvät nyt ihmissalakuljettajat. He ovat havainneet bisnesmahdollisuuden Lähi-idän ja Afrikan jatkuvien ja syvenevien kriisien ajettua ihmiset pakolaisuuteen. Epätoivoisina kotimaansa ja kotinsa jättävät ihmiset hakeutuvat sinne, mistä kuulevat puhuttavan ihmisoikeuksien ja rauhan ja hyvinvoinnin maana.

 

Hakeutuminen Lähi-idän ja Afrikan puolelta Eurooppaan tapahtuu meren yli. Salakuljettajat myyvät veneitä, kuljetuspalveluja, keinoja kulkea Välimeren yli pohjoiseen, Italiaan, Maltalle, Kreikkaan. Yksilöt ja perheet maksavat suuria summia paikasta veneessä, jonka merikelpoisuus ei ole kummoinen ja johon lastataan aivan liian suuri määrä matkustajia. Osa veneistä ei koskaan pääse perille veneen huonon kunnon, heikentyneen sään tai liian suuren ylikuorman johdosta. Välimerestä on tullut hautausmaa sadoille parempaa elämää etsineille. Merestä EU:n rannalla poimitaan ruumiita, pelastusliivejä ja kumiveneitä.

 

Tätä katsoessa on vaikea uskoa, että pakolaiset olisivat kevein mielin liikkeelle lähteneitä elintasoshoppareita, jotka aivan hyvin voisivat jäädä kotiinsa tai ainakin kotimaahansa. Kun moderni tiedonvälitys kertoo pakolaisille Euroopan maista, niiden elintasosta ja yhteiskuntien rakenteesta, on selvää, että pakolaisilla on tieto myös riskeistä, joita salakuljetukseen heikkokuntoisilla aluksilla liittyy. Silti, vaikka he tietävät riskin, he astuvat laivaan tai veneeseen ja toivovat parasta. He tietävät, että enemmän kuin puolet yrittäneistä pääsee meren yli.

 

Osa on myynyt lähes koko omaisuutensa voidakseen järjestää salakuljettajien avulla matkan EU:n alueelle turvapaikkaa hakemaan. Jotkut ovat reissanneet koko Euroopan halki ja saapuneet Suomeen Tornion kautta. Pitkän prosessin jälkeen he ovat sen edessä, että viranomaiset ja lopulta hallinto-oikeus toteavat, ettei heillä ole oikeutta oleskelulupaan pakolaisuuden tai toissijaisen suojelun perusteella. Heidät käännytetään takaisin kotimaahansa. Omaisuuden myynnistä saadut rahat ovat menneet hukkaan. Ostettu arpa osoittautuu tyhjäksi, ”ei voittoa” arvaksi.

 

Saksan sisäministeriössä on syntynyt ehdotus, että EU muuttaisi pakolaispolitiikkaansa radikaalisti. Welt am Sonntag -lehti kertoo Saksan sisäministeriön ehdottavan, että Afrikasta tulevat pakolaiset pitäisi pysäyttää jo Välimerellä ja palauttaa kotimaihinsa, ennen kuin he pääsevät Eurooppaan. Turvapaikkahakemukset voitaisiin käsitellä jo lähtömaassa, ja hyväksytyn päätöksen saaneet kuljettaa turvallisesti Eurooppaan.

Malli muistuttaisi Australian tiukkaa linjaa, joka on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä ihmisoikeusjärjestöjen taholta. Australia poimii venepakolaiset ja kuljettaa heidät esimerkiksi Nauru saarelle, johon on perustettu pakolaisleirejä. Pakolaiset jäävät jumiin vuosikausiksi epäinhimillisiin oloihin aivan muualle kuin mihin pyrkivät. Kohtelu on epäinhimillistä, mutta politiikka on johtanut Australiaan suuntautuvan ihmissalakuljetuksen ja venepakolaisuuden vähenemiseen.

Saksan sisäministeriö arvioi, että uuden linjauksen avulla pystyttäisiin torjumaan ihmissalakuljetusta ja vähentämään pakolaisten turvautumista hengenvaaralliseen merimatkaan.

 

Jotta Saksan sisäministeriön linja voisi toimia, tulisi EU:n kyetä perustamaan riittävä määrä lähetystöjä tai edustustoja keskeisiin naapurimaihinsa pakolaisten hakemusten asianmukaista käsittelyä varten. Eurooppaan haluavat voisivat hakeutua näihin lähetystöihin, jolloin kielteinen päätös ei tulisi vasta pitkän ja epätoivoisen matkan jälkeen vaan lähempänä lähtömaata. Turvapaikkaan oikeutetuille järjestettäisiin turvallisia reittejä EU:n alueelle. Tämä vaatisi EU:lta yhteisten resurssien osoittamista ja yhteistä käsitystä turvapaikan ja toissijaisen suojelun kriteerien soveltamisesta.

 

Mikään järjestelmä ei kykene kokonaan pysäyttämään ihmisten liikkumista pakolaisina tai siirtolaisina maasta toiseen. Mutta turvapaikkahakemusten käsittelyn parempi organisointi EU:n yhteisin ponnistuksin vähentäisi ihmissalakuljetusbisneksen mahdollisuuksia ja pakolaisten hukkumisia Välimereen. Vähemmän kaaosta, enemmän inhimillisyyttä.

 

Jos tämä on mahdotonta toteuttaa, tulee käyttää toista keinoa pakolaiskysymyksen ratkaisemiseen. Tulisi nostaa merkittävästi ns. kiintiöpakolaisten määrää. Tulisi rohkeammin ottaa pakolaisleireiltä valittuja ja kiistatta turvapaikkaan ja suojeluun oikeutettuja henkilöitä. EU:n mahdollisuudet yhdessä tällä keinoin pienentää järjestäytymättömän pakolaisviran painetta ovat merkittävät, jos poliittista tahtoa löytyy. Nykyinen hallitsematon tilanne on epäinhimillinen ja lisäksi synnyttää kasvavan poliittisen ongelman Euroopan sisälle.

 

Saksan sisäministeriön avausta ei kannata minusta tyrmätä suoralta kädeltä. Mutta on tärkeätä, ettei lähdetä toteuttamaan mitään Australian mallia venepakolaisten sijoittelussa hätäisesti kyhättyihin pakolaisleireihin kolmansissa maissa ja epäinhimillisessä kohtelussa.

Itsenäisyyttä ilman rahaa
01.09.2016
 Yritykset sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteen uudistamiseksi pysähtyivät viime vaalikaudella ongelmiin perustuslain kanssa. Niin hallituksen esityksen (HE 324/2014 vp) kuin Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnönkin esitysten ongelmat liittyivät kuntien rahoitusvastuuseen ja äkillisesti kasvaviin eroihin eri kuntien jäsenten verorasituksessa ja päätösvallan karkaamiseen pois kuntalaisten ulottuvilta.
 
Perustuslakivaliokunta huomautti, että uudistuksen tavoitteisiin – kansalaisten hyvinvointierojen kaventaminen ja taloudellinen tehokkuus siirtämällä vastuu kuntia laajemmalla alueelle ja väestöpohjalle – on olemassa vaihtoehtoisia perustuslain kanssa yhteensopivia malleja. Järjestämis- ja rahoitusvastuun siirtäminen kuntia laajemmalle alueelle, jolla olisi itsehallinto ja verotusoikeus, mainitaan yhtenä vaihtoehtona perustuslakivaliokunnan mietinnössä.
 
Juha Sipilän hallituksen sotelinjaus ei ole tämän mallin mukainen. Maakuntiin välittömillä vaaleilla valittavalla valtuustolla ei ole verotusoikeutta. Sen rahoitusvastuu rajoittuu valtiolta tulevan rahan käyttämiseen annetun kehyksen puitteissa. Kansalaisten maksamista veroista entistä suurempi osa kerätään valtion tuloveroina samalla kun kunnallista veroa leikataan kautta maan runsaat 12,3%. Maakuntavaltuuston liikkumavaraa rajoitetaan lisäksi vahvalla valtion normiohjauksella ja valvonnalla.
 
Parhaimmillaan vahva valtion ohjaus ja rahoitusvastuu edistää kansalaisten yhdenvertaisuutta palveluihin pääsyssä. Malli antaa myös mahdollisuuden jakaa palveluista aiheutuva verorasitus oikeudenmukaisesti kansalaisten kesken.
 
Sipilän hallituksen malli tulee aikanaan perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. Vahva valtion ohjaus yhdistettynä valtion rahoitusvastuuseen ei liene ongelma perustuslain kannalta. Näyttääkin siltä, että jatkossa maakunnat muistuttavat enemmän valtion aluehallinnon yksikköjä kuin itsehallinnollisia alueellisia organisaatioita. Tässä mallissa rahoituksen kansanvaltaisuus toteutuu eduskuntavaalien kautta. Jatkossa eduskuntavaalien tulos ratkaisee nykyistä paljon vahvemmin sen, miten paljon rahaa poliittisin päätöksin osoitetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen.
 
Moraali on lakia vahvempi yhdistäjä
28.05.2016
 
« EdellinenSeuraava »
1 2 3 4 5 6 ... 21 22 
 

Viimeisimmät merkinnät:

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu