Ilkka Kantola - Kansandustaja

Twitter @ilkkakantola
Facebook
Vaalit.fi

 

Päiväkirja

Yhteisön annettava moraalinen selkäranka
18.01.2019
 

Lokakuussa 2017 Yhdysvalloista käynnistynyt #metoo kampanja on muuttanut maailmaa. Naisiin kohdistuva seksuaalinen häirintä eri muodoissaan tuli osaksi laajaa julkista keskustelua. Muutos ei ollut se, että häirintää olisi yhtäkkiä alkanut ilmetä vaan siinä, että vanhasta ilmiöstä alettiin puhua julkisuudessa. Seksuaalinen häirintä on tavallisesti kokemuksena sellainen, jossa kohde hämmentyy eikä välttämättä osaa reagoida tapahtuneeseen johdonmukaisesti ja päättäväisesti. Monet kertovat kokemuksistaan, jolloin ovat antaneet kielteistä palautetta häiritsijälle ja se on johtanut vain nolaamiseen ja häpeän lisäämiseen. Häirinnän kohde on tehokkaasti ”maalattu” syylliseksi tapahtuneeseen.

#metoo kampanjassa naiset kautta maailman asettuivat yhdessä puolustamaan oikeuttaan olla turvassa häirinnältä. Erilaiset ilmiannot häirintään syyllistyneistä henkilöistä hätkähdyttivät suurta yleisöä. Lieveilmiönä oli myös valheellisia ilmiantoja. Mutta kokonaisuutena kampanja on pannut meidät yhdessä tunnistamaan sellaisen ilmiön, joka on ollut piilossa. Ymmärrys seksuaalisen häirinnän tuomittavuudesta on kasvanut ja häirintä on vähentynyt. Hyvä saavutus.

Suomen viimeaikaiset uutiset poliisin tutkinnassa olevista seksuaalirikoksista Oulussa ja Helsingissä ovat johtaneet laajaan keskusteluun seksuaalirikosten määrän laajuudesta. Eduskunnan ja maan hallituksen piirissä on laitettu vauhtia lainsäädännön muutoksille, joilla rikosten rangaistuksia kovennettaisiin. Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä on asiaan liittyviä lakiesityksiä. Tässäkin asiassa on julkisuudessa ollut ehdotuksia, joiden toteuttaminen ei olisi mitenkään mahdollista.

Poliisin rikostutkintaa koskevien uutisten takia on seksuaalirikosten kohdistuminen lapsiin ja nuoriin saanut eniten huomiota. Samoin kuin #metoo kampanja aiemmin, toivottavasti tämä uutisointi lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista ja lasten houkuttelusta netissä auttaa meidät näkemään millaisessa Suomessa elämme. Lapset eivät ole olleet turvassa seksuaalirikoksilta aiemmin eivätkä ole tänäkään päivänä. Nettiyhteyksiin perustuva houkuttelu on todella helppoa ja yhä yleisempää. Mitä heikommat ovat lapsen yhteydet turvalliseen kotiin ja mitä heikompi luottamus omiin vanhempiinsa, sitä alttiimpi on lapsi uuden ihmisen tarjoamalle ystävyydelle ja rakkaudelle. Mahdollisuus houkuttelijan esiintyä valheellisella identiteetillä netissä lisää hyväksikäytön riskiä.

Omien vanhempien osoittama rakkaus on paras suoja tuntemattomien netissä esittämien ystävyys- ja rakkaustarjousten houkutuksille. Jos kotona on tarjolla pelkkää kylmyyttä ja välinpitämättömyyttä, on lapsella ja nuorella tarve etsiä lämpöä sieltä mistä sitä luvataan antaa.

Seksuaalirikoksista tuomioistuimissa annettujen rangaistusten alaraja ei tunnu oikealta, kun otetaan huomioon lapsen kyvyttömyys ymmärtää tai torjua seksuaalisia lähentymisyrityksiä. Eduskunta voi suojella lapsia paremmin tiukentamalla rangaistusasteikkoja.

Tiettävästi on niin, että vankilan sisäisessä vankihierarkiassa pedofiliaan syyllistyneiden asema on kaikkein alin. Tämä kuvastaa sitä, että valtaosa rikoksiinkin syyllistyneistä pitää lapsiin kohdistuvia seksuaalirikoksia erityisen paheksuttavina.

Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset tuomitaan kaikissa kulttuureissa ja uskonnoissa. Riskiryhmän muodostavat ne yksilöt, suomalaiset ja ulkomaalaiset, jotka ovat syystä tai toisesta irtautuneet omasta kulttuurisesta ja/tai uskonnollisesta yhteisöstään, suvustaan, heimostaan, perheestään. Heidän toimiaan ei enää säätele yhteisön tunnustamat normit. Heidän käsityksensä oikeasta ja väärästä on dramaattisesti harhautunut.  Heitä ajavat vain omat, spontaanit ajatukset ja tarpeet. Juuri irtiotto omasta yhteisöstä mahdollistaa sen, että on suomalaisiakin perheenisiä, jotka saattavat matkustaa Kaukoitään ja ostaa siellä pilkkahintaan maksullista seksiä alaikäisiltä tytöiltä. Siellä jossain kaukana ollaan irti normeista, joita kotipitäjässä tiukasti kunnioitetaan.

Joten: On tärkeätä tehdä kaikki voitava sen eteen, että tänne tulevat turvapaikanhakijat kiinnittyvät johonkin yhteisöön, joka pitää yllä säällisiä moraalisia normeja ja arvoja. Suomalaisen yhteiskunnan perustavat arvot ja lainsäädäntö on tehtävä tutuksi tuolle yhteisölle ja vahvistettava samalla yhteisön kykyä tarjota selkeyttä ja selkärankaa niille yksilöille, jotka ovat pudonneet tai putoamassa yhteisön ulkopuolisiksi. Yhteisössä voi olla erilaisista taustoista tulevia ihmisiä, suomalaisia ja muualta tänne tulleita, kunhan yhteisö ottaa vakavasti vastuunsa yksilöiden elämää ja koskemattomuutta suojelevien normien ylläpitämisestä.

Maailman muuttuessa huolenaiheet muuttuvat
05.12.2018

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) tuoreessa suomalaisten asenteita selvittävässä raportissa näkyvimmäksi uutisaiheeksi on noussut maanpuolustustahdon heikkeneminen. Raportista löytyy kuitenkin muutakin mielenkiintoista, eikä kuva maanpuolustustahdostakaan ole ihan noin yksiselitteinen.

Yksi kiinnostava havainto on, että ilmastonmuutos on noussut selkeästi kansalaisten suurimmaksi huolenaiheeksi. Vaikka tulos on merkittävä se ei ole yllättävä. Ilmaston lämpenemistä koskeva tieteellinen tutkimus on vaikuttanut julkiseen keskusteluun entistä enemmän. Maailmankuvamme on muuttunut ja niin myös huolenaiheemme.

1980-luvun alussa marssittiin kiihtyvää asevarustelua vastaan. 30 000 ihmistä Helsingissä ilmaisi vastustavansa risteilyohjusten sijoittamista Eurooppaan. Tänä päivänä marssitaan kiihtyvää ilmaston lämpenemistä vastaan Suomessa ja muualla kehittyneissä teollisuusmaissa. Parhaillaan on meneillään kansainvälinen kokous Puolassa tavoitteena löytää pitäviä ja konkreettisia sitoumuksia ilmastonmuutoksen vastaisessa kamppailussa.

Kansalaisten kokema suurin uhka ei ole maahamme kohdistuva aseellinen hyökkäys tai sota. Ehkä tämä on yksi syy siihen, että MTS:n perinteinen maanpuolustustahtoa mittaava kysymys ei enää toimi. Ajatukset ovat aikaisempaa enemmän koko maapallon elinkelpoisuuden puolustamisessa kuin perinteisessä kansallisessa puolustuksessa. Jos ilmaston lämpenemisen voisi estää asevoimalla, aseellinen maanpuolustus saisi varmaan enemmän kannatusta.

Mutta kyllä maanpuolustusvalmiuttakin löytyy samaisen raportin mukaan. Henkilökohtainen maanpuolustustahto on edelleen vahva. Miehistä 89% on valmis puolustamaan maata kykyjensä mukaan. Edellisessä mittauksessa 90%. Kielteisesti maanpuolustukseen osallistumiseen suhtautuvia on sama 10% kuin edellisessäkin kyselyssä. Ei siis mitään notkahdusta maanpuolustustahdossa. Jatkossa kannattaisi selvittää tarkemmin, miten kansalaiset hahmottavat eron aseellisen maanpuolustuksen ja maanpuolustuksen yleensä välillä. Miksi edellinen on laskenut mutta jälkimmäinen ei. Onko usko aseisiin heikentynyt mutta isänmaallisuus pysynyt entisellä tasolla?

Yleisen asevelvollisuuden osalta ajatukset kulkevat kiinnostavalla tavalla vastakkaisiin suuntaan. Raportin mukaan nykyisen asevelvollisuusmallin kannatus on heikentynyt keskustan, kokoomuksen, perussuomalaisten ja vasemmistoliittoa äänestävien keskuudessa. Nykyisen asevelvollisuusmallin kannatus on sen sijaan kasvanut SDP:n ja vihreiden kannattajien piirissä.

Natojäsenyyden kannatus on vaatimatonta ja edelleen laskusuunnassa. Ehkä osa selitystä on siinä, että nuoremmalle sukupolvelle Suomen kuuluminen läntisten demokratioiden joukkoon on itsestään selvä asia. Mitään erityistä tarvetta osoittaa länteen sijoittumista natojäsenyyden avulla ei ole. Merkitystä voi olla myös keskeisen Naton jäsenvaltion Yhdysvaltain arvostuksen heikentymisellä nykyisen hallinnon aikana. Vaikutuksensa saattaa olla myös lisääntyneellä kotimaisella keskustelulla pohjoismaisesta puolustusyhteistyöstä ja EU:n omasta turvallisuuspolitiikasta ja puolustuksesta. Mielikuva EU:n omasta armeijasta voi joidenkin mielissä heikentää Naton merkitystä puolustuspoliittisena tekijänä.

Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan tuore raportti antaa hyvän lähtökohdan pohtia muuttuneiden asenteiden taustalla olevia syitä. MTS:n säännöllisesti tuottama asennemittaus antaa kiinnostavaa tietoa muutoksista, kun kysymykset pysyvät saman muotoisina. Toisaalta juuri tästä syystä voi olla, että perinteiset kysymykset eivät riittävästi kykene tavoittamaan sitä mitä ihmisten mielissä todella liikkuu. Tutkimusmetodia on syytä aika ajoin myös arvioida.

Outoja kaikuja ministerinvalassa
18.06.2018
 Suomessa vieraillut University of Wisconsinin oikeustieteen professori Asifa Quaraishi-Landes esitti harkittavaksi, että islamin uskoon perustuvalle sharia laille annettaisiin sijaa myös länsimaisessa oikeusjärjestelmässä. (HS 11.6.2018). Ehdotukseen on helppo suhtautua epäilevästi meillä Pohjoismaissa, jossa maalliseen lainsäädäntöön perustuvalla oikeusvaltiolla on tunnustettu asema. Uskontoon perustuvan normiston tuomiseen osaksi kansalaisten oikeusturvajärjestelmää on vaikeata suhtautua innostuneesti.

Kysymyksellä uskontoon perustuvan lain ja maallisen lain suhteesta on pitkä historia. Suomeen Ruotsin vallan aikana istutettu luterilaisuus on korostanut järjen ja omantunnon asemaa yhteiskunnan lainsäädännön perustana. Lainsäädännön sisällön on ajateltu olevan lähtökohtaisesti jokaiselle ihmiselle ymmärrettävä riippumatta hänen uskonnollisesta vakaumuksestaan. Uskonto tai uskovaisuus on toki saattanut lisätä henkilön motivaatiota olla lainkuuliainen, mutta luterilaisen kristinuskon ei ole ajateltu tuovan mitään erityistä sisällöllistä lisäystä siihen, miten ihmiset ajattelevat eettisistä ja moraalisista kysymyksistä ja niihin perustuvista laeista.

Hallituksen esitys 84/2018 vp (Laki valtioneuvostosta annetun lain muuttamisesta) koskettelee uskonnon ja maallisen lainsäädännön suhdetta. Lakiesitys käsittelee ministerin valaa ja juhlallista vakuutusta. Vala sisältää uskonnon harjoittamisen elementin. Valan kaavassa viitataan Jumalaan ja ”pyhään evankeliumiin”. Ministerinvala on siten räätälöity kristitylle ministerille, mutta ei sovellu esimerkiksi juutalaiselle tai muslimille. Valan vaihtoehtona ministerin toimeen astuttaessa on juhlallinen vakuutus. Lakiesityksen mukaan tämä on vaihtoehto myös heille, jotka ovat kristillisen kirkon tai uskonnollisen yhdyskunnan jäseniä. Näin toteutetaan uskonnonvapauden periaatetta siitä, että uskonnon harjoittamisen tulee olla kaikille aina vapaaehtoista.

En ole ihan vakuuttunut siitä, että valan kaava perustuisi riittävään teologiseen asiantuntemukseen. Valan kaavassa valan tekijä lausuu: ”Minä N.N. lupaan ja vannon Jumalan ja hänen pyhän evankeliuminsa kautta, että…” On outoa, että vannotaan pyhän evankeliumin kautta, vaikka evankeliumeissa löytyy kohta, jossa Jeesus kieltää vannomisen.  (Matt. 5: 34-37) Valan kaava kaipaisi tarkistamista tältä osin.

Toiseksi. Valan kaavassa ministerin toimeen ryhtyvä lupaa toimia ”Jumalan ja Suomen valtakunnan lain ja laillisten sääntöjen mukaan…” Valan kaava näyttää tuovan uskontoon perustuvan lain maallisen lain rinnalle hänen viranhoitoansa ohjaavana normistona. Lakiesityksen perusteluissa todetaan: ”Valalla sekä vakuutuksella kunnian ja omantunnon kautta pyritään voimistamaan yksilön velvollisuutta pysyä totuudessa sekä korostamaan hänen vastuutaan hänelle uskottujen tehtävien hoitamisessa.”

Kysymys kuuluu, onko valan kaavan taustalla naiivi käsitys siitä, että henkilön tulkinta Jumalan laista olisi kaikissa tapauksissa yhtenevä maallisen lain kanssa? Entä, jos maan perustuslaki tai yksittäinen laki on ministerin mielestä ristiriidassa sen kanssa, minkä hän kokee olevan Jumalan laki, johon hän valassaan myös sitoutuu? Historia ja myös oma aikamme osoittaa, että käsitys siitä mikä on Jumalan laki, voi olla hyvin vaihteleva. Seuraako ministeri esimerkiksi Raamatun mallia patriarkaalisesta, epätasa-arvoisesta yhteiskunnasta vai niitä periaatteita, jotka tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden periaatteita, jotka ilmenevät Suomen perustuslaista ja muusta lainsäädännöstä?

Mielestäni Suomen kaltaisessa oikeusvaltiossa ministerinvalan kaavasta olisi poistettava lupaus toimia Jumalan lain mukaan. Valan kaavassa on yksi Jumala ehdottomasti liikaa. Ministerin viranhoitoa ei tule julkisessa seremoniassa sitoa uskollisuuteen uskonnolliselle laille. On tärkeätä, että ministerit sitoutuvat saman sisältöisiin lakeihin uskonnollisesta vakaumuksestaan riippumatta.

 

Terrorismin ruokkiminen lopetettava
29.08.2017
 

Aivan aluksi. Ei ole olemassa mitään perustelua, joka oikeuttaisi viattomiin ihmisiin kohdistuvan puukotusiskun. Se mitä tapahtui Turussa, on ehdottomasti tuomittavaa.

 

Poliisi epäilee puukotuksen tapahtuneen terroristisessa tarkoituksessa. Asia toivottavasti selviää tutkinnassa aikaa myöten. Oliko sattumaa vai tarkoituksellista, että puukottaminen kohdistui naisiin ja heitä auttamaan tulleisiin miehiin? Sitä emme vielä tiedä. Emmekä sitä oliko naisten valitsemisella uhreiksi jokin ideologinen syy vai pelkästään puukottajan henkilökohtainen asenne.

 

Riippumatta siitä, minkä määritelmän Turun puukotusisku tulee saamaan, on tosiasia, että Eurooppa ja eurooppalaiset ovat joutuneet ääri-islamistisesta ideologiasta perustelunsa ammentavien terrorististen iskujen kohteiksi. Ruotsi, Ranska, Saksa, Britannia, Espanja. Ehkä Suomikin nyt. Analyysissa on tulkittu, että terrori-iskut kohdistuvat meidän elämäntapaamme. Propagandassaan ääri-islamistinen Isis hyökkää voimakkaasti länsimaita vastaan.

 

Vastakkainasettelulla ääri-islamismin ja läntisen maailman välillä on pitkä historia. Lännen silmissä äärimmilleen vastakkainasettelu kärjistyi 11.9.2001 Yhdysvaltoihin kohdistuneiden terrori-iskujen muodossa ja lännen reaktioissa siihen. Yhdysvalloissa ja sen liittolaismaissa käynnistettiin nopeat ja voimakkaat aseelliset vastatoimet. George W. Bush  julisti terrorisminvastaisen sodan. Vastakkainasettelu on jyrkkää.

 

Lähi-Idän erilaiset konfliktit ovat jatkuneet ja vaikeutuneet. Afganistanissa talibanien suojissa piileskelevä Osama bin Laden verkostoineen oli terrorismin vastaisen sodan ensimmäinen pääkohde. Sen nujertamisessa länsiliittoutuma saavutti kohtalaista menestystä. Afganistanin rauhoittaminen ääriaineksilta on vaatinut valtavia satsauksia erityisesti Yhdysvalloilta. Kun alueelta on lähdetty vetäytymään, on käynyt selväksi, että maan ajautuminen takaisin terrorististen joukkioiden haltuun on todellinen riski. Yhdysvallat onkin aikeissa lisätä sotilaittensa määrää alueella. On avoin kysymys, tuleeko myös Suomi lisäämään satsauksiaan kriisin hallinnassa. Terrorismin torjunta maksaa valtavasti.

 

Taannoinen Irakin vastainen länsiliittouma pelasti Kuwaitin ja eliminoi Saddam Husseinin. Sodasta tuli Yhdysvaltojen kannalta rahallisesti ja poliittisesti kallis. Satojatuhansia siviilejä kuoli. Julkisuuteen tuli videoita, joissa näkyi, miten amerikkalaissotilaat tappoivat siviilejä. Sodan tavoitteena oli myös Irakin vakauttaminen ja saattaminen järjestäytyneen oikeusvaltion ja demokratian polulle. Demokratia- ja oikeusvaltiorakenteet jäivät kuitenkin Irakissa heikoiksi ja vallan vaihtuminen johti mittavaan syrjintään niiden kohdalla, jotka olivat ennen olleet vallassa. Väkivaltaisuuden jatkuivat. Syrjään sysättyjen syvä katkeruus antoi pohjan Isisin kaltaiselle ääri-islamistiselle poliittiselle liikkeelle ja sen hurjille unelmille islamistisesta valtiosta.

 

Länsi tuli Irakiin raivaamaan julman ja inhottavan diktaattorin. Demokratian ja oikeusvaltion rakenteiden pystyttäminen osoittautui paljon vaikeammaksi ja lopulta mahdottomaksi tehtäväksi. Valtavista satsauksistaan huolimatta Yhdysvallat ja sen läntiset, todelliset tai kuvitellut, liittolaiset eivät hahmottuneet kaikille pelastajina ja auttajina vaan ulkopuolisina puuttujina, häirikköinä ja sabotoijina, siviilien tappajina, kiduttajina ja häpäisijöinä. Ymmärtämättöminä ja ylimielisinä. Lopulta monille entisen paikkansa menettäneille irakilaisille vihollisina, maailmankuvaltaan ja arvoiltaan halveksittavina ja ideologisesti tuomittavina. Epäonnistumiset järjestyneen ja vakaan yhteiskunnan rakentamisessa antoivat aineksia ääriliikkeille länsimaita jyrkästi arvostelevalla propagandalle.

 

Libyan Muammar Gaddafista päästiin niinikään eroon Yhdysvaltain ja liittolaisten tomeralla operaatiolla. Operaatio kävi poliittisesti kalliiksi Hillary Clintonille, joka tuolloin toimi Yhdysvaltain ulkoministerinä. Mutta paljon suurempien vaikeuksien keskelle ajautui Libya, kun sen valtiorakenteet murenivat. Maassa taitaa nyt olla vähintään kaksi eri hallitusta. Ääri-islamistinen Isis on merkittävässä roolissa levottomuuksien aiheuttajana. Turvallisuustilanne on kehno. Aseita on paljon liikkeellä. Libyan kyky hoitaa valtion perustehtäviä on heikko. Eurooppaan tämä sekasortoinen tilanne näkyy muun muassa maan kyvyttömyytenä kontrolloida pakolaisten lähtöä maasta kohti Eurooppaa. Harva kaipaa Gaddafia takaisin, mutta vakautta synnyttävistä rakenteista on kova pula.

 

Syyrian sisällissota on toistaiseksi jatkunut ilman länsivaltojen maajoukkoja tai suurimittaisia ilmapommituksia. Länsivallat ovat silti näkyvästi mukana selkeimmin Isisin kukistamiseen pyrkivässä sotilaallisessa toiminnassa. Euroopan maista Ranska on ollut hyvin näkyvä toimija. Eikä ole ihme, että juuri Ranska joutui järjestön terrori-iskujen kohteeksi. Osana kansainvälistä yhteisöä Suomi on lähettänyt sotilaitaan kouluttamaan Isisiä vastaan taistelevia kurdeja, ns. Peshmerga-joukkoja. Päätös osallistumisesta on tehty tietoisena siitä, että tämä lisää Suomeen kohdistuvan uhkan todennäköisyyttä.

 

Tämän sanominen ei tarkoita sitä, että väittäisin Turun puukotusiskun olevan seurausta Suomen tästä koulutustoiminnasta.

 

Enkä yritä sanoa, että länsimaiden tulisi kokonaan pysyä poissa sotilaallisista toimista alueilla, joissa hirmuhallitsijat tappavat omia kansalaisiaan. On eettisesti kestämätöntä olla vain sivustakatsojana. Sellaisestakin on kokemusta aivan riittämiin. Mutta silti on tärkeätä yrittää ymmärtää, mistä länsimaihin kohdistuva ääri-islamistinen terrorismi saa kasvuvoimansa ja kannatuksensa.

 

Miten jatkossa voidaan pysäyttää autoritääristen hallitusten toimeenpanemia kansanmurhia niin että samalla estetään perustavien valtiorakenteiden mureneminen ja varmistetaan ettei maa joudu sekasorron ja kaaoksen tilaan, ja estetään riski epädemokraattisten ääriliikkeiden noususta? Olennaista olisi läntisten demokratioiden kyetä rakentamaan toimivia kumppanuuksia niiden islamilaisen maailman hallitusten kanssa, joilla on uskottava pyrkimys rauhaan ja kansalaisten ihmisoikeuksien ja hyvinvoinnin edistämiseen. Ulkopuolisen vallan aseelliset väliintulot ilman rauhaan sitoutunutta kumppania, joka ottaa vastuun yhteiskunnan kehittämisestä, näyttävät johtavan ääriliikkeiden syntyyn kaaoksen keskellä.

 

Jos uskomme, että terrori-iskut kohdistuvat länsimaiseen elämäntapaamme, on syytä kysyä, mikä länsimaisessa elämäntavassa erityisesti on se, jota vastaan ääri-islamismi käy sotaa. On kyse paljon muusta kuin siitä mikä on lännessä ihmisten elämäntapa tavallisessa arjessa.

Maassa maan tavalla?
14.06.2017
Halla-ahon Perussuomalaiset joutui lähtemään hallituksesta siksi, että Sipilä ja Orpo torjuivat moniarvoisuuden. Potkujen julkisissa perusteluissa sekä Sipilä että Orpo korostivat, ettei kyse ole Halla-ahon henkilöstä vaan niistä arvoista, joita hän ja hänen rinnalleen Perussuomalaisten puheenjohtajistoon valitut edustavat. Ottaen huomioon Eurooppaa, EU:ta ja Suomea koskevat lähiajan erityiset haasteet, on tärkeätä, että hallitus uusia haasteita kohdatessaan voi toimia yhdenmukaisesti ja riittävän yhtenäisten arvojen pohjalta. Halla-ahon ja varapuheenjohtajien valinnan jälkeen Perussuomalaiset näyttäytyi Sipilälle ja Orpolle uutena tai ainakin rajusti muuttuneena puolueena. Kesärannan keskusteluissa kävi selväksi, että arvopohjat ovat niin erilaiset, ettei ole olemassa sellaista luottamusta, jota tarvitaan hallituksen toimintakyvyn varmistamiseksi. Halla-ahon Perussuomalaiset sai potkut, siitä huolimatta, että puheenjohtaja vakuutti puolueen sitoutuvan hallitusohjelmaan. Pääministerin vahva näkemys oli, että on olemassa raja sille, miten suurta moniarvoisuutta hallituksen sisällä voidaan sietää. Arvopohdinnan tiimellyksessä pääministeri intoutui filosofoimaan siinä määrin vapaasti, että osassa yleisöä heräsi ihmettelyä, mitä pääministeri oikein tarkoittaa sanoessaan, että sinänsä ei ole olemassa oikeita tai vääriä arvoja. Filosofiassa tämä onkin kiistelty kysymys. Luonnonoikeusajattelulla on antiikista saakka ollut vahva asema. Tähän kuuluu ajatus, että on olemassa luonnostaan joitakin kaikille ihmisille yhteisiä arvoja. Uudelta ajalta lähtien tämä klassinen ajattelutapa on kyseenalaistettu. Siitä mitä on, ei voida johtaa päätelmää mitä pitää olla. Arvoja ei voida suoraan päätellä tosiasioista. Arvot ovat lopulta sopimuksenvaraisia ja filosofisessa mielessä suhteellisia. Politiikka ei kuitenkaan ole mikään filosofian osa-alue. Politiikka syntyy ihmisiä yhdistävistä arvoista, päämääristä ja tavoitteista. Arvot ovat inhimillisen kulttuurin kehityksen myötä syntyneitä vakiintuneita, yhteisiä ja suhteellisen vakaita käsityksiä siitä mikä on oikein tai väärin, mikä tavoiteltavaa ja mikä vältettävää. Politiikka perustuu arvoihin, jotka antavat suunnan ja perustelevat sen, miten valintoja vaihtoehtojen välillä tehdään. Politiikka perustuu näkemykseen, että on olemassa oikeita arvoja ja vääriä arvoja. Eri poliittisilla liikkeillä voi olla eri käsitys siitä, mitkä ovat oikeita ja mitkä vääriä arvoja. Mutta tämä ei ole sama asia kuin sanoa, ettei sinänsä ole mitään oikeita tai vääriä arvoja. Käytännössä Sipilä torjui hallituksen moniarvoisuuden, tai ainakin käytti sitä perusteluna Halla-ahon Perussuomalaisten potkuille. Olisi mielenkiintoista tietää, huomasivatko perussuomalaiset, jotka vastustavat monikulttuurisuutta, että heidät heitettiin ulos juuri siksi, että heidän mukana olonsa hallituksessa olisi merkinnyt moniarvoisuutena ilmenevän monikulttuurisuuden hyväksymistä hallituksessa. Jussi Halla-ahon kirjoittelu samoin kuin Teuvo Hakkaraisen eräät lausumat, joista on annettu tuomioita, on tässä kuviossa nähty merkkeinä siitä, millaiseen arvomaailmaan Halla-ahon ja kumppaneiden Perussuomalaiset nojaa toiminnassaan. Siinä, että tuo porukka heitettiin ulos hallituksesta, on oikeastaan kyse yhden maahanmuuttokriittisen sloganin soveltamisesta. Nimittäin ”maassa maan tavalla”. Suomessa nimittäin maan tapa on se, että kaikenlainen rasismi torjutaan, sitä paheksutaan ja laajalti katsotaan, ettei se kuulu perinteiseen suomalaiseen arvoperustaan. Rasismi kuuluu tänne yhtä vähän kuin tyttöjen sukupuolielinten silpominen. Molemmat on kriminalisoitu ja molemmat ovat vastoin maan tapaa.
Pakolaisten hukkumiselle löydettävä vaihtoehto
07.11.2016
 Navicare necesse est, vivere non.

Merenkulku on välttämätöntä, eläminen ei. Antiikin ajan Välimeren kauppamerenkulusta tuttu slogan merenkulun tärkeydestä yksittäisten merimiesten henkeä säästämättä on saanut uuden sisällön. Tuottoisaa kauppaa käyvät nyt ihmissalakuljettajat. He ovat havainneet bisnesmahdollisuuden Lähi-idän ja Afrikan jatkuvien ja syvenevien kriisien ajettua ihmiset pakolaisuuteen. Epätoivoisina kotimaansa ja kotinsa jättävät ihmiset hakeutuvat sinne, mistä kuulevat puhuttavan ihmisoikeuksien ja rauhan ja hyvinvoinnin maana.

 

Hakeutuminen Lähi-idän ja Afrikan puolelta Eurooppaan tapahtuu meren yli. Salakuljettajat myyvät veneitä, kuljetuspalveluja, keinoja kulkea Välimeren yli pohjoiseen, Italiaan, Maltalle, Kreikkaan. Yksilöt ja perheet maksavat suuria summia paikasta veneessä, jonka merikelpoisuus ei ole kummoinen ja johon lastataan aivan liian suuri määrä matkustajia. Osa veneistä ei koskaan pääse perille veneen huonon kunnon, heikentyneen sään tai liian suuren ylikuorman johdosta. Välimerestä on tullut hautausmaa sadoille parempaa elämää etsineille. Merestä EU:n rannalla poimitaan ruumiita, pelastusliivejä ja kumiveneitä.

 

Tätä katsoessa on vaikea uskoa, että pakolaiset olisivat kevein mielin liikkeelle lähteneitä elintasoshoppareita, jotka aivan hyvin voisivat jäädä kotiinsa tai ainakin kotimaahansa. Kun moderni tiedonvälitys kertoo pakolaisille Euroopan maista, niiden elintasosta ja yhteiskuntien rakenteesta, on selvää, että pakolaisilla on tieto myös riskeistä, joita salakuljetukseen heikkokuntoisilla aluksilla liittyy. Silti, vaikka he tietävät riskin, he astuvat laivaan tai veneeseen ja toivovat parasta. He tietävät, että enemmän kuin puolet yrittäneistä pääsee meren yli.

 

Osa on myynyt lähes koko omaisuutensa voidakseen järjestää salakuljettajien avulla matkan EU:n alueelle turvapaikkaa hakemaan. Jotkut ovat reissanneet koko Euroopan halki ja saapuneet Suomeen Tornion kautta. Pitkän prosessin jälkeen he ovat sen edessä, että viranomaiset ja lopulta hallinto-oikeus toteavat, ettei heillä ole oikeutta oleskelulupaan pakolaisuuden tai toissijaisen suojelun perusteella. Heidät käännytetään takaisin kotimaahansa. Omaisuuden myynnistä saadut rahat ovat menneet hukkaan. Ostettu arpa osoittautuu tyhjäksi, ”ei voittoa” arvaksi.

 

Saksan sisäministeriössä on syntynyt ehdotus, että EU muuttaisi pakolaispolitiikkaansa radikaalisti. Welt am Sonntag -lehti kertoo Saksan sisäministeriön ehdottavan, että Afrikasta tulevat pakolaiset pitäisi pysäyttää jo Välimerellä ja palauttaa kotimaihinsa, ennen kuin he pääsevät Eurooppaan. Turvapaikkahakemukset voitaisiin käsitellä jo lähtömaassa, ja hyväksytyn päätöksen saaneet kuljettaa turvallisesti Eurooppaan.

Malli muistuttaisi Australian tiukkaa linjaa, joka on saanut osakseen voimakasta kritiikkiä ihmisoikeusjärjestöjen taholta. Australia poimii venepakolaiset ja kuljettaa heidät esimerkiksi Nauru saarelle, johon on perustettu pakolaisleirejä. Pakolaiset jäävät jumiin vuosikausiksi epäinhimillisiin oloihin aivan muualle kuin mihin pyrkivät. Kohtelu on epäinhimillistä, mutta politiikka on johtanut Australiaan suuntautuvan ihmissalakuljetuksen ja venepakolaisuuden vähenemiseen.

Saksan sisäministeriö arvioi, että uuden linjauksen avulla pystyttäisiin torjumaan ihmissalakuljetusta ja vähentämään pakolaisten turvautumista hengenvaaralliseen merimatkaan.

 

Jotta Saksan sisäministeriön linja voisi toimia, tulisi EU:n kyetä perustamaan riittävä määrä lähetystöjä tai edustustoja keskeisiin naapurimaihinsa pakolaisten hakemusten asianmukaista käsittelyä varten. Eurooppaan haluavat voisivat hakeutua näihin lähetystöihin, jolloin kielteinen päätös ei tulisi vasta pitkän ja epätoivoisen matkan jälkeen vaan lähempänä lähtömaata. Turvapaikkaan oikeutetuille järjestettäisiin turvallisia reittejä EU:n alueelle. Tämä vaatisi EU:lta yhteisten resurssien osoittamista ja yhteistä käsitystä turvapaikan ja toissijaisen suojelun kriteerien soveltamisesta.

 

Mikään järjestelmä ei kykene kokonaan pysäyttämään ihmisten liikkumista pakolaisina tai siirtolaisina maasta toiseen. Mutta turvapaikkahakemusten käsittelyn parempi organisointi EU:n yhteisin ponnistuksin vähentäisi ihmissalakuljetusbisneksen mahdollisuuksia ja pakolaisten hukkumisia Välimereen. Vähemmän kaaosta, enemmän inhimillisyyttä.

 

Jos tämä on mahdotonta toteuttaa, tulee käyttää toista keinoa pakolaiskysymyksen ratkaisemiseen. Tulisi nostaa merkittävästi ns. kiintiöpakolaisten määrää. Tulisi rohkeammin ottaa pakolaisleireiltä valittuja ja kiistatta turvapaikkaan ja suojeluun oikeutettuja henkilöitä. EU:n mahdollisuudet yhdessä tällä keinoin pienentää järjestäytymättömän pakolaisviran painetta ovat merkittävät, jos poliittista tahtoa löytyy. Nykyinen hallitsematon tilanne on epäinhimillinen ja lisäksi synnyttää kasvavan poliittisen ongelman Euroopan sisälle.

 

Saksan sisäministeriön avausta ei kannata minusta tyrmätä suoralta kädeltä. Mutta on tärkeätä, ettei lähdetä toteuttamaan mitään Australian mallia venepakolaisten sijoittelussa hätäisesti kyhättyihin pakolaisleireihin kolmansissa maissa ja epäinhimillisessä kohtelussa.

Itsenäisyyttä ilman rahaa
01.09.2016
 Yritykset sosiaali- ja terveyspalvelujen rakenteen uudistamiseksi pysähtyivät viime vaalikaudella ongelmiin perustuslain kanssa. Niin hallituksen esityksen (HE 324/2014 vp) kuin Sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietinnönkin esitysten ongelmat liittyivät kuntien rahoitusvastuuseen ja äkillisesti kasvaviin eroihin eri kuntien jäsenten verorasituksessa ja päätösvallan karkaamiseen pois kuntalaisten ulottuvilta.
 
Perustuslakivaliokunta huomautti, että uudistuksen tavoitteisiin – kansalaisten hyvinvointierojen kaventaminen ja taloudellinen tehokkuus siirtämällä vastuu kuntia laajemmalla alueelle ja väestöpohjalle – on olemassa vaihtoehtoisia perustuslain kanssa yhteensopivia malleja. Järjestämis- ja rahoitusvastuun siirtäminen kuntia laajemmalle alueelle, jolla olisi itsehallinto ja verotusoikeus, mainitaan yhtenä vaihtoehtona perustuslakivaliokunnan mietinnössä.
 
Juha Sipilän hallituksen sotelinjaus ei ole tämän mallin mukainen. Maakuntiin välittömillä vaaleilla valittavalla valtuustolla ei ole verotusoikeutta. Sen rahoitusvastuu rajoittuu valtiolta tulevan rahan käyttämiseen annetun kehyksen puitteissa. Kansalaisten maksamista veroista entistä suurempi osa kerätään valtion tuloveroina samalla kun kunnallista veroa leikataan kautta maan runsaat 12,3%. Maakuntavaltuuston liikkumavaraa rajoitetaan lisäksi vahvalla valtion normiohjauksella ja valvonnalla.
 
Parhaimmillaan vahva valtion ohjaus ja rahoitusvastuu edistää kansalaisten yhdenvertaisuutta palveluihin pääsyssä. Malli antaa myös mahdollisuuden jakaa palveluista aiheutuva verorasitus oikeudenmukaisesti kansalaisten kesken.
 
Sipilän hallituksen malli tulee aikanaan perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. Vahva valtion ohjaus yhdistettynä valtion rahoitusvastuuseen ei liene ongelma perustuslain kannalta. Näyttääkin siltä, että jatkossa maakunnat muistuttavat enemmän valtion aluehallinnon yksikköjä kuin itsehallinnollisia alueellisia organisaatioita. Tässä mallissa rahoituksen kansanvaltaisuus toteutuu eduskuntavaalien kautta. Jatkossa eduskuntavaalien tulos ratkaisee nykyistä paljon vahvemmin sen, miten paljon rahaa poliittisin päätöksin osoitetaan sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämiseen.
 
Moraali on lakia vahvempi yhdistäjä
28.05.2016
 
Virkavastuu tarvitsee rinnalleen valvonnan
24.02.2016
Perustuslain paljon keskusteltu 124 pykälä kieltää merkittävän julkisen vallan osoittamisen muulle kuin viranomaiselle. Sama perustuslain kohta säätää lisäksi, että julkista valtaa voidaan antaa muulle kuin viranomaiselle vain lailla säätämällä. Turun Sanomien paljastamat vakavat puutteet potilaiden hoidossa Kupittaan psykiatrisella suljetulla osastolla osoittavat, ettei virkavastuu yksin takaa hyvää hoitoa. Perustuslain taustalla on ajatus, että viranomaisen toimintaa säätelee aina virkavastuu ja viralle säädetyt tehtävät. Näiden katsotaan yhdessä edistävän sitä, että kansalainen tulee asianmukaisesti kohdelluksi, kun hän turvautuu viranomaisen palveluihin. Yksityisestä yritystoiminnasta poiketen viranomaisen toiminta ei perustu taloudellisen voiton tavoitteluun vaan yksinomaan säädöksissä määrättyjen tavoitteiden edistämiseen. Tämän katsotaan edistävän kansalaisten oikeusturvaa. Kupittaan tapaus osoittaa, että virkavastuu ei riitä. Tarvitaan myös johtamistaitoa, riittäviä resursseja ja säännöllistä ja kattavaa valvontaa. Kun asiakasryhmä, suljetun osaston psykiatriset potilaat, on erityisen haavoittuva ja kykenemätön vaatimaan oikeuksiaan, on virkavastuulla toimivien valvominen erityisen tärkeätä. Tässä on nyt pahoin epäonnistuttu. Luottamus on ollut liian suurta. Kontrollia on ollut liian vähän. Kun omavalvonnan lisääminen tuntuu olevan ajan hengen mukainen suunta, on selvää, ettei omavalvonta ainakaan riitä takamaan laitoksiin suljettujen perusoikeuksia. Perinteinen malli, jossa valvontaa kohdistetaan erityisesti yksityisiin palvelun tuottajiin, tarvitsee rinnalleen aikaisempaa vahvemman otteen julkisten palvelujen valvontaan. Julkisten palvelujen laadunarvioinnista on tehtävä jatkuvaa ja läpinäkyvää. Tämä vaatimus nousee perustuslaista
EU:lla vastuu ihmisten juoksuttamisesta
03.02.2016
 Tasavallan presidentin puhe valtiopäivien avajaisissa viestitti, että EU ja Suomi ovat poikkeuksellisen suurissa vaikeuksissa alueellemme suuntautuvan pakolaisvirran takia. Maahantulijoiden suuri määrä haastaa eurooppalaisen arvomaailman ja kansainväliset ihmisoikeussopimukset. Niiden ja kansallisten säädösten johdosta maahan pyrkijällä on käytössään taikasana, ”turvapaikka”, jota käyttämällä hän pääsee huolenpitomme piiriin pitkäksi ajaksi, vaikkei hänellä olisi oikeutta turvapaikkaan.

 

Maahantulijoita koskevassa keskustelussa tulijat jaotellaan kolmeen ryhmään. Ensinnäkin ovat kansainvälisen suojelun tarpeessa olevat, jotka saavat turvapaikan ja oleskeluluvan. Toiseksi ovat ne, joilla ei ole suojelun tarvetta, mutta jotka etsivät parempaa elämää. Kolmanneksi ovat ne, jotka ”pahat mielessä” pyrkivät maahan aikomuksenaan tehdä rikoksia kuten harjoittaa terrorismia.

 

Silloin kun maahan tulijoita oli vähän, kohdistui moraalinen närkästys lähinnä vain heihin, jotka pyrkivät maahan rikos mielessään. Vain heidät miellettiin uhkana kansakunnalle. Jos joku pyrki EU:n alueelle tai maahamme tavoitellakseen itselleen parempaa elämää, häntä ei sen takia tuomittu eikä koettu uhkana. Nyt, kun tulijoita on paljon, on alettu suhtautua paremman elämään etsijöihin kuin rikollisiin. Heitä paheksutaan. Heitä pidetään uhkana, joka vakavasti vaarantaa kansallisen selviytymisemme. Heidän katsotaan hakeutuvan anteliaan sosiaaliturvamme piiriin ilman aikomustakaan tehdä itse jotain oman asemansa kohentamiseksi.

 

Itselleen parempaa elämää etsivien katsotaan koettelevan yhteiskuntamme voimavaroja. Puheiden tasolla heidän katsotaan kuluttavan niitä resursseja, joita me tahtoisimme osoittaa niiden hyväksi, jotka aidosti ovat turvapaikan tarpeessa. Tästä syystä pohditaan kuumeisesti keinoja, joilla nämä ”resurssisyöpöt” voitaisiin nopeasti lähettää pois Suomesta joko kotimaahansa tai johonkin kolmanteen maahan.

 

Keskusteltuani useiden turvapaikanhakijoiden kanssa olen vakuuttunut siitä, ettei heidän unelmissaan ole jättäytyminen suomalaisen sosiaaliturvan varaan. He unelmoivat siitä, että voisivat löytää työtä ja elättää itsensä omilla ansioillaan. Unelmat ovat hyvin samanlaisia kuin meillä suomalaisilla. Vasta työ antaa tunteen vapaudesta ja itsenäisyydestä. Vasta työ antaa näkymän tulevaisuudesta, joka on omissa käsissä. Tulevaisuudesta joka sisältää mahdollisuuden parantaa omaa ja perheen elämää. Tämä on pääsääntö, mutta tietysti on poikkeuksia, niin maahantulijoiden kuin suomalaistenkin joukossa.

 

Lainsäädäntö edellyttää, että työtä tai opiskelumahdollisuuksia ja sitä kautta parempaa elämää etsivät hakeutuvat omassa maassaan Suomen lähetystöön tekemään oleskelulupahakemuksen. Työ- tai opiskelupaikasta tulisi olla tieto ennen kuin ollaan tulossa Suomen rajalle. Pääsääntöisesti vain turvapaikanhakijana pääsee tekemään oleskelulupa-anomuksen Suomessa. Tästä on muodostunut mielikuvatasolla, ymmärrettävästi, oikoreitti Suomeen ja parempien mahdollisuuksien äärelle.

 

Pettymys on kova, kun paljastuu, että mitään oikoreittiä ei todellisuudessa ole. On vain kuukausien odotus, jonka jälkeen useimpien kohdalla kielteinen päätös. Oleskelulupaa ei tule, koska perusteita sen myöntämiseen ei ole. Ei ole suojelun tarvetta, eikä myöskään anneta mahdollisuutta oman elämän kohentamiseen suomalaisessa yhteiskunnassa.

 

Onnetonta on, että nämä ihmiset panevat omaisuutensa likoon matkustaakseen Euroopan halki tavoitellessaan parempaa elämää Suomesta asti. Välittäjät, salakuljettajat ja ihmiskauppiaat tekevät bisnestä ihmisten epärealistisilla toiveilla ja harhakäsityksillä. Vasta Suomessa selviää, että matka oli turha ja rahat menivät hukkaan. On moraalitonta EU:n puolelta, ettei ole luotu välineitä ja osoitettu voimavaroja turvapaikkaan oikeutettujen selvittämiseksi EU:n ulkorajoilla. Täysin edesvastuutonta on ollut politiikka, jossa lähes yksinomainen vastuu oli pitkään yksittäisillä rajavaltioilla. Pitkään on Suomikin torjunut ajatuksen, että osallistuisimme rajavaltioiden tukemiseen rahallisesti. Juuri tulleen tiedon mukaan kuitenkin Suomi nyt antaa Turkille 28,4 miljoonaa euroa ”pakolaistukea”.

 

Kun syyllistetään niitä, jotka hakevat itselleen parempaa elämää, on kohde ihan väärä. Eivät he ole uhka Suomelle tai EU:lle. EU:n kyvyttömyys toimia yhteisönä ja sitoutua resurssein ja politiikkalinjauksin yhteiseen politiikkaan on EU:n pahin uhka. Kolmansien maiden ihmisillä on oikeus etsiä parempaa elämää. EU:n vastuulla on kohdata tämä tarve realistisesti, asianmukaisesti ja reilusti. Ihmisten juoksuttaminen ympäri Eurooppaa ei täytä näitä kriteereitä.

 

 

« EdellinenSeuraava »
1 2 3 4 5 6 ... 21 22 
 

Viimeisimmät merkinnät:

Katso uusimmat puheeni!

Tutustu kirjoituksiini!

Powered by Smart Kotisivutyökalu